Uutta vuotta kohti

Uusi vuosi koputtelee nurkan takana. Agilitylisenssi ensi vuodelle hankittu. Parit kisailmot tehty ja paikat saatu. Ruokintasuunnitelman seuraava steppi otettu. Tulevan vuoden tavoitteita hahmoteltu. Kalenteria on täytetty.

Siitä se lähtee käyntiin.

Tänään käytiin taas tyttöjen ruokakaupassa Lakeuden eräkoirassa tankkaamassa broiskurouhetta, broiskun kauloja ja broiskun selkää pakastin täyteen. Samalla tein heräteostoksen, nimittäin ostin metallikamman, joka kadotettiin viimeisissä Dream Team areenan koiratanssikisoissa (tai sillä tiellä) ja jonka jälkeen westiet ovat kulkeneet enemmän tai vähemmän kampaamattomina karvapalloina. Poikettiin vielä Lifen kautta hakemassa täydennystä ruokavalioon. Venlan takia tai ansiosta molempien tyttöjen ruokavalioon tuli kokeiluun syksyllä Boulardii -niminen probioottivalmiste, jonka ehdotettiin auttavan Venlan suoliston toiminnan parantamiseen. Venlaahan on aina närästänyt. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Kahden kuukauden kokeilun aikana Venlan närästysoireet voisin sanoa, katosivat. Mutta koska oireet ovat ennenkin vaihdelleet, päätin tehdä yksinkertaisesti eläinkokeen ja tuon kahden kuukauden kuurin päätteeksi lakata antamasta boulardiita. Kolmisen viikkoa lopettamisesta Vennin oireet palasivat. Ja se, mitä en edes huomannut boulardiikuurin aikana, oli aineen auttaminen myös tyhjän mahan syndroomaan. Vaikka itse en ole luontaistuotteiden tai lisäravinteiden minkäänlainen kuluttaja (myönnän, pidän sitä jopa humpuukina), boulardii palasi ruokavalioon. Otettiin tällä kertaa myös sinkkisitraatti testiin, josko siitä saisi Elvin iho enemmän apuja. Tämä valmiste olikin ihanan pientä tablettia, joka tulee helposti nieltyä liharouheen mukana. Aikaisemmin syötin kelasinia, joka isoina palluratabletteina jäi monesti Evin kupin pohjalle pyörimään. 

Illaksi saatiin hallille treeniseuraa rally-tokon paniikkitreeneihin espanjalaisesta vesikoirasta Cocosta ja vakiokaverimäykystä Martista. Treenattiin Minna Hillebrandin eli loppiaiskisojen tuomarin vanhaa rataa. Treenikaveri se Venlan suorituksen jälkeen kiteyttikin osuvasti, että Vennihän ei onnistunut juuri niissä liikkeissä, mistä sanoin jo ennen treenejä, ettei se niitä osaa. Yllättävää! Mutta jännä että tuokin upposi vasta, kun joku toinen sanoi sen ääneen.

Positiiviset:
+pyörähdys liikkeestä (Vennille väärällä eli vasemmalla puolen seuratessa) on kehittynyt huomattavasti ja liikkeestä on tullut KIVA!
+Vire pysyi korkealla, siis oikeasti korkealla, pidempään (useamman minuutin)
+Käytösruutukoirakko ei häiritse
+Käytösruutukoirakkona malttia löytyi sekä istumiseen että makaamiseen

Vaatii tekemistä:
-seisomaan nousu ja tänään liikkeestä seisomaan pysähtyminenkin oli hukassa (kiitos aktiivisen liikkeestä maahanmeno -treenaamisen, joka sekoittaa)
-liikkeestä maahanmeno
-vierelle (oikealle puolelle) tulo ja siihen hakeutuminen suoraan
-oikealta vasemmalle puolelle selän takaa kiertäminen liikkeessä (puolen vaihto takana)

Josko päästään kevätkaudelle rally-tokon viikkoryhmään, niin saadaan sitä kautta treenimotivaatiota nostatettua ja sen myötä Vennikin edistyisi taas tässä(kin) lajissa.

Ehdin tänään vihdoinkin ilmoittaa molemmat tytöt Westiekerhon Wuoden Westie -kisaan. Elviira osallistuu vuoden agi-, toko ja koiratanssiwestiekisaan, Venla puolestaan vuoden mejä- ja koiratanssiwestiekisaan. Ensi vuoden tuloksista lajivalikoimaan lisätään vihdoin myös rally-toko, joten 2017 vuoden päätteeksi päästään lähettämään myös rallyn tulokset. Vielä täytyy muistaa osallistua omien seurojen vuoden koira -kisoihin, kun niihin osallistuminen tulee ajankohtaiseksi. Ihan vaan kannatuksen ja hauskuuden vuoksi :)

Masentavaan tukkaan saadaan muutaman viikon päästä apuja, kun Venni ja Elvi pääsevät kumpikin muutaman vuoden tauon jälkeen ihan ammatikseen näitä trimmaavan henkilön käsiin.

Vuosi 2016

Toiminnantäyteinen vuosi katkesi joulun rauhaan ja nyt onkin hyvä aika katsoa vuotta 2016 taaksepäin. Viime vuosihan oli hiljainen. Eikä tehty mitään. Onneksi tämän vuoden alussa laitettiin tavoitteita pöytään, niin kuin ennen vanhaan. Nyt voidaankin vuoden lopussa kaivaa nuo tavoitteet vuodenvaihteen postauksesta ja ihan mustaa valkoisella todeta, miten meni.

Elviira

Elvin tavoitteet kiteytettynä tälle vuodelle olivat päästä huonosta pahaksi lipuneen koira-ahdistuksen kanssa pääseminen eteenpäin, startata agissa ja saada se kauan kiusannut ensimmäinen kolmosten nolla, uskaltautua toko-kokeisiin uusien sääntöjen alle ja startata koiratanssissa AVOssa.

Miten meni?

Koira-ahdistuksen kanssa tehtiin töitä ihan hulluna ja onhan se vieläkin huonossa jamassa, vihreitä miehiä näkyy ja moni tilanne ahdistaa. Mutta startattiin kisoissa, joissa keskityttiin nimenomaan vain ja ainoastaan tuon ahdistuksen minimointiin. Vuoden viimeisissä kt-kisoissa DT-Areenalla Elviira lähti ainoastaan FS-radalla pienten vihreiden miesten perään kerran, HTM-esityksen kesken ei kertaakaan ja pysyi toimintakykyisenä. Siis se on jo paljon se, toimintakyky. Ei siis mitään ihmeparantumista tai oikotietä onneen löydetty, mutta ei sellaista olekaan. Eteenpäin ja ennen kaikkea kohti parempaa mentiin paljon.

Agissa startattiin moneen kertaan ja vuoden toisissa kisoissa Vaasassa se osui. Nolla. Ja heti seuraavissa Janakkalassa tuplanolla. Ja sen jälkeen ollaan saatu vielä yksi tupla ja vuoden viimeisissä kisoissa ihmeiden ihme, hyppärinolla. Yhteensä 22 starttia vuonna 2016, joista yhteensä 6 nollaa. Edellinen nolla saatu vuonna 2012, kun noustiin kolmosiin ja sen jälkeen on vettä virrannut. Nyt on kolme SM-nollaa (sis. tupla) seitsemästä kasassa seruaavaa vuotta varten.

Tokossa startattiin uusien sääntöjen kokeessa loppukesästä Sastamalassa ja saatiin kakkostulos. Selvittiin hengissä. Ja Elviira oli näissä kokeissa rennoin oma itsensä vuosiin. Ei mitään ahdistusta, ei mitään paineistumista, ei mitään häiriökäyttäytymistä.

Koiratanssissa startattiin moneen otteeseen AVO-luokassa HTM:n puolella ja uskaltauduttiin sinne freestlyeenkin alokkaaseen (taas). Menestystä ei tullut, eikä päästy luokkanoususta nauttimaan, mutta tavoite saavutettiin, startattiin AVO-luokassa. Koiratanssissa se tekemisen ja koirien ahdistus näkyy eniten, mutta saatiin hyviä suorituksia.

Joulutontut

Venla

Venlalle olinkin asettanut kirjavan määrän tavoitteita ja huvittuneena luin tavoitelistausta läpi tietäen sen, minkä tiedän nyt ja mitä en tiennyt vuosi sitten. Venlan tavoitteina oli startata agissa ja rallyssa ensimmäiset viralliset kisat, koiratanssissa startata AVOssa, käydä näyttely(i)ssä ja valmistella tokon ALO-luokan liikkeet.

Miten meni?

Agility poistui aika äkkiä Venlan lajivalikoimasta. Ei Vennistä johtuvista syistä, vaan siitä, että en saa motivoitua itseäni motivoimaan matalavireistä koiraa tuohon lajiin. Minulla on ihanan innokas agilitykoira Elviira, jonka kanssa olen saanut maistaa sitä korkeavireisen koiran hulluuttaa hyvässä ja pahassa. Ei saavutettu tavoitetta ja jätettiin lajihaaveet tämän yksilön ja lajin osalta. Lopullisesti.

Rallyssa päästiin LAKKEn omaan rallyryhmään ulkokaudella ja sen ansiosta uskaltauduttiinkin kisoihin. Yllätyksenä, kuudella startilla noustiin voittaja-luokkaan ja Venla ansaitsi koulutustunnuksensa RTK2. Kävipä vauhdilla ja yllättäen, tavoitteet paukkuen.

Koiratanssin AVO-luokassa ehdittiin startata kaksi kertaa, kunnes saatiin Oulussa kolmannella yrittämällä kuma ja sen myötä siirto voittaja-luokkaan. Ehdittiin voittajassakin jo H-tuloksen verran startata (ihan vain kannatuksen vuoksi) ja itseasiassa HTM:nkin puolella yhden startin verran.

Ensimmäiseenkään näyttelyyn ei päästy, sillä kärsittiin koko vuosi hiivatassuista. Nyt on ehkä boulardiin ja ruokinnan säädön myötä saatu vatsa tasapainoon ja sitä myöten sitten hiivastakin päästään lopullisesti eroon, mutta jalkojen kanssa mennään terveys edellä, näyttelykarvat perässä -mentaliteetilla.

Tokossa päästiin syksyllä mukaan meille uuden seuran, LATOn, tokoryhmään ja siellä viimeistään tavoitettiin tokon osalta alo-luokan liikkeiden valmistelu -tavoite. Liikkeestä maahan on ihan kesken, kaikki muut ovat viimeistelyä vaille tai jo viimeistelty koekuntoon.

Kaikista onnistumisista ja menestyksistä ja hyvistä hetkistä huolimatta vuoden ehdoton kruunu molempien osalta oli BH-kokeen suoritus onnistuneesti ensiyrittämällä Rovaniemellä. En olisi uskaltanut sitä edes tavoitteeksi koskaan asettaa. Rautaiset westiet!

Vuoteen 2016 kuului myös lukematon määrä uusia ja vanhoja koiraystäviä, kisakavereita, uusia haaveita, innostumista, suunnanmuutoksia, hyviä juttuja ja elämää. Into on kova kohti tavoitteidentäyteistä vuotta 2017. Vielä maltetaan fiilistellä hetki joulua ja uuden vuoden kynnyksellä nostetaan uudet tavoitteet pöydälle.

Jouluvieraat

Turun retki

Ihana seurakaveri Heli olikin kuvannut Elviiran itsenäisyyspäivän agikisojen hyppärinollan! Kyllä se vaan siltä näyttää miltä tuntuikin, siistiltä. Olen omassa ohjauksessani ylpeä siitä, että en prässännyt ollenkaan. Tavoitteena kun on saada se onnistumisprosentti paremmaksi, vasta sen jälkeen prässätä niitä sekunteja, niin tämä on hyvää edistystä.

Cici ei arvostanut vesisadetta saati
haalaria aamulenkillä.

Elviira pääsi myös mukaan spesiaalireissulle, kun käytiin Turussa pyörähtämässä ihan muissa kuin koira-asioissa. Elvi sai matkustaa auton etupenkillä ja pitää seuraneidin virkaa bichon frisé Cicille, kun itse ihmettelin kauppojen joulutarjontaa, leffaa ja Turun joulukeskustaa. Elviira nautti retkestä, ilman Venlaa. Venni puolestaan jatkoi porrastreeniä Nokialla Tellervon ja Hilman seurassa. Jännä, miten koirasta huomaa sen, ettei se ole pentuna/kasvaessaan joutunut/saanut kävellä rappusissa (kun niitä ei ole ollut kotona tarjolla) ja miten toisten koirien jalat vain ovat liukkaammat kuin toiset. Elviirahan ei liukastele koskaan missään, Venlalle kotona laminaattilattialla istuminenkin on liian vaikeaa, se valuu aina maahan. Kerrostalon liukkaasta rappukäytävästä puhumattakaan. Mutta mitäpä siihen muuta sanomaan kuin treeniä, treeniä ja kasvatetaan luonnetta. Kyllä se lähtee sujumaan. Joskus.

Reissusta palattuamme päästiin tälle viikolle toistamiseen treenaamaan isoon halliin.

Venlan kanssa tehtiin pieni taidontarkistus koiratanssin freestylessä eli käytännössä tehtiin VOI-luokan ohjelma läpi ja katsottiin, missä on ongelmakohtia. Suurimpana heikkoutena (tietysti liikkeiden, joiden opettelu on kesken, lisäksi) on ketjutus. Venla ei jostain syystä ennakoi mitään koskaan ollenkaan, vaan elää 100 prosenttisesti hetkessä. Se odottaa käskyä, josta jokainen tulee sille täysin yllätyksenä, vaikka tiettyjä ns. helppoja liikeyhdistelmiä ollaan treenattu jo pidempään. Elviiran kanssa tehdessä olen itse oppinut, että samaa ei voida toistaa siitä syystä liian montaa kertaa, sillä muuten ennakointi-innokas westie alkaa keulia ja tehdä palkan toivossa nopeammin töitä. Venlakin toki palkan toivossa tekee töitä, mutta asia kerrallaan. Ihanan yksinkertaista toisaalta, toisaalta vaatii ohjaukselta pal-jon. Lapion kanssa liikkeiden erottelutreeniäkin saadaan tehdä melkoisen reilusti, mutta se nyt tulee tuossa ohessa, kun ketjutellaan ja vahvistetaan liikkeitä. Taidontarkastuksen päätteeksi vahvistettiin selässä pysymistä, kun konttaan ja lapion yli hyppäämistä.

Elviira teki päivän pikkutreenin. Tehtiin hiljaista takaakiertoa ja nyt toimintatavaksi valikoitui tyyli, jossa Elviira juoksee minua kohti, nakkaan sen ikäänkuin sylikäännöksellä vasemmalle ja siitä takaakierrolle. Tämä me käytännössä tehdään kahteen kertaan. Elvin ohjelma alkaa sillä, että se istuu pienellä jakkaralla ja kun musiikkiraita lähtee soimaan, tulee ensin etänä kerjää-liike. Sieltä kutsun Elvin luokse, käännän sylkkärillä ja lähetän takaakiertoon, sieltä taas luokse, sylkkärillä ja toiseen takaakiertoon ja tämän toisen takaakierron jälkeen käsien välistä hyppy ja selän takaa kierron kautta jalkojen väliin ja eteen-liikkeeseen. Mahtavaa, että saatiin kymmenen minuutin treeniaikana tehtyä sekä hiljaista takaakiertotreeniä että tuo ohjelman alku hiottua ns. suuntineen kuntoon.

Hyvän treenin päätteksi BarffiNetin kautta päivän toiseksi tärkeimmän, iltapalan pariin.

Laumaruokailu

Ääntä ja agilitya

Päästiin treenaamaan koiratanssia eilen ja otettiinkin sitten härkää sarvista Elviiran uuden FS (alo) ohjelman kanssa. Olipa hämmentävää huomata, miten kivuttomasti Elviiran uusin ohjelma syntyikään. Ihan. Itse.

Kaikki tuntuu oikealta. Ja Elviirallakin oli kivaa, mutta kuten arvata saattaa, ääntä riitti. Tai ei siis jatkuvaa haukkua ja huutoa, vaan alkuhaukku. Joka liikkeen alkuun kun kuvittelee alkuhaukun, niin pääsee mielikuvituksessaan meidän treeniin. Välillä etupalkalla hiljaisia toistoja, välillä ilman etupalkkaa hiljaisia toistoja. Klippi eteenmenotreenistä, jossa tuo alkuhaukku mm. esiintyy. Tuosta on tarkoitus luoda liike, jossa minä jahtaan Elviiraa. Se on kivaa, mutta nahoissaan on vaikea pysyä, kun lähdetään liikkelle. Ans kattoo, mitä tapahtuu kisoissa. Jäätyykö Elvi tällä (kivalla) ohjelmalla, karkaako kehästä vai haukkuuko. Tällä hetkellä, kun ollaan niin monen monet ohjelmat esitetty paineistuneen, jäätyneen ja yleisöä kohti hyökkivän Elvin kanssa, voitaisiin välillä kokeilla esiintyä hyvällä asenteella huutaen. Saisivat tuomaritkin vaihtelua kirjoituksiinsa ;)

Tänään samainen Elviirainen pääsi sitten oman lajinsa pariin Tamskin kolmen startin agikisoissa. Tuomareina olivat Johanna Wütrich, Salme Mujunen ja Johanna Nyberg.

Kisat alkoivat JW:n hyppyradalla ja se oli oikein selkeä ja suoraviivainen. Elviira oli todella hyvässä mielentilassa. Oli tietysti ihan huutava ja vetävä radalle, mutta siellä pysyi hienosti lähdössä lupaa odottaen, töitä teki tosissaan, en voi sanoa, että irtoili, mutta ei ollut niin liimattuna kuin Agilassa treenatessa, Tuli puolivalssiin Eelle pahassa paikassa, räpsi rimoja, mutta onni on Tamskin hyvät rimat, jotka eivät tipahdelleet ;) Heti kisojen ensimmäiseltä radalta hyppärinolla (meidän eka hypärinolla kolmosista!). Etenemä Elviiran normivauhti hoputtamatta, 3,9m/s. Hy-vä El-vi!

Toinen rata oli Salmen hyvin toisenlainen agirata. Yli 90 asteen käännöksiä, suoria putkia ja siksak-hyppyjä. Alku lähti hypyllä, A:lla ja suorassa linjassa hypyn takaakierto, jonka riman Elvi tiputti. En tiedä oliko A:n jälkeen ajatukset Elvillä jossain muualla vai eikö vain vauhti riittänyt, mutta yritti siis kääntyä liian tiivisti niistoon, minkä vuoksi ei päässyt rimasta yli, Jatkettiin kuitenkin hyvällä tekemisellä, hieno kepeillehaku ja keppien jälkeinen persjättö, jonka jälkeen okserille -> rimat pysyivät ylhäällä, wuhuu! Toinen vitonen napsahti sitten putken ohituksesta, kun en malttanut jäädä jumittamaan ja Elviirahan ei vapaaehtoisesti putkiin hae, jos on mahdollisuus juosta ohi. Juostiin ohi. Tältä radalta siis kymppi, jumituksista huolimatta aliaikaa. Toinen vitonen Elvin piikkiiin, toinen minun.

Sitten tuo kolmas eli Nybergin Johannan agirata. Joka oli puolisen tuntia myöhässä (ihme juttu, sillä olen kuullut, että Tamskilla jopa rehennellään sillä, että kisa-aikataulu pitää), mikä tuntui kymmenen asteen pakkasessa aika kovalta. Siitä huolimatta Elviira lähti viimeisellekin radalle erittäin hyvällä vireellä. Hienosti pysyi lähdössä, lähti liikkeelle alkusuoralle, jossa oli kaksi suoraa hyppyä. Eelle kaasu pohjaan ja ensimmäisen hypyn jälkeen toisen hypyn takaakierrolle!!!!!! Siis miksi, miten, koska, mistä syystä?! Hyllytettiin siis kakkoshypyllä, mutta sen jälkeen jatkettiin loppuun asti virheettömästi, sikahyvää työtä Elviiralta kyllä. Hienoja paikkoja eikä mitään sikailua. Mutta mitä tuossa alussa tapahtui, en vain voi käsittää, en millään. Takaakiertohirviö-Elviira lähti lapasesta. Ei voinut kyllä torua!

Elviira jäi punaisen pallon kohdalle ja lähti punaista linjaa, kun piti kulkea vihreää linjaa. Mik-si. Ei voi ymmärtää.

Videoita ei otatettu, mutta fiilikset olivat hyvät ja Elviiralla tosi, tosi, tosi hyvä meininki. Tämän perusteella EHDOTTOMASTI jatketaan nollien metsästystä sisäkisoissa ensi kesää varten. Nythän niitä puuttuu enää neljä, joista vielä yksi saa olla hyppäriltäkin. Ei muuta kuin agilityn kisakalenteria selaamaan. 

Lajien yhteentörmäyksiä

Ei sillä, että jo yhdessä lajissa itsessään olisi haasteista koiran kouluttamisen kannalta. Mutta kun otetaan useampi laji, jossa on samankaltaisuuksia eri merkityksissä, tulee väkisinkin yhteentörmäyksiä. Eikä aina niitä positiivisia yhteentörmäyksiä.

Rally-toko, koiratanssi ja toko. Niissä on paljon samaa, mutta paljon, paljon vivahde-eroja. Venlan voi sanoa olevan edistyneempi rallyssa ja koiratanssissa, kun taas tokossa ollaan noviiseja. Ajattelen kuitenkin rallyn ja koiratanssin liikkeitä ja kylttejä myös tokon kannalta. Kuten tällä hetkellä koiratanssissa työn alla olevaa eteenmenoa/edessäkävelyä. Koiratanssissa eteenmenon tavoitteena ja kriteeninä on suora, hallittu eteneminen ja käskystä pysähtyminen katse eteenpäin. Kun tätä aletaan miettiä tokon kannalta, tullaan EVL-luokan merkittömälle merkille/eteenlähetykselle. Tokossakin arvostetaan kriteeriä suoruudesta, mutta siellä arvostetaan myös vauhtia. Ja 100% väittäisin, että jokainen koira pysähtyy käskystä kääntyen ohjaajaa kohti. Tämä viimeinen on ehkä ihan järkevääkin, sillä merkittömältä merkiltähän seuraavaksi koira lähetetään ruutuun, joka voi olla oikealla tai vasemmalla (ja jos olen käsittänyt oikein, tässä saa käyttää käskyn lisäksi myös käsimerkkiä).

Mutta sitten tullaan Vennipenniin. Pieneen ja pedanttiin Venlaan. Koiratanssin kriteeristä en luista. Eteenmenon on oltava suora ja hallittu, ei auta juosta pää viidentenä jalkana täysillä suuntaan x (eikä tuo kyllä juoksisikaan) ja pysähtymisen on tapahduttava katse poispäin. Mutta sitten jos ajattelen asiaa tokon kannalta ravieteneminen tai ei-niin-ylivireinen laukka täsmällisesti merkittömään ympyrään olisi varmasti hyväksyttävissä, mutta sitten jatko onkin mysteeri. Pitäisikö minun opettaa toinen käskysana sille, että Venla saakin kääntyä minua vasten, kun saa pysäytyskäskyn? Vai pitäisikö sille opettaa oikea ja vasen, niin että se osaa kääntyä käskemääni suuntaan ja sitten (ilman eri käskyä) hakeutua ruutuun? Entä jos tarvitsenkin oikeaa ja vasenta johonkin toiseen tarkoitukseen? Entä jos kohti kääntyminen sekoittaa poispäin pysähtymisen? Jotenkin voisin itse ajatella, että kohti kääntyminen olisi helpompi opettaa, kun eteenmeno on vahva ja poispäin pysähtyminen vielä vahvempi. Toisaalta taas, oikealla ja vasemmalla käskyillä Venlan katse pysyisi koko ajan pois minusta ja katse olisi vapaana hakemaan ruutua.

Joo, ehkä meidän EVL ura tokossa on niin kaukainen ajatus verrattuna koiratanssin VOI luokkaan (jossa jo ollaan), että ei ole relevanttia tässä vaiheessa miettiä, mitä sitten tokossa tehtäisiin. Joten taidetaan mennä koiratanssin kriteereillä pohtimatta liikaa tokoa ja toivotaan, että sinä päivänä jos ja kun Vennipenni tokossa EVL:n nousee, olisi sillä sen verran oppimistaitoja jo takana, ettei tuon liikkeen jalostaminen ole enää homma eikä mikään ;)

Haalarisankari

Tänään treenattiin Elviiran kanssa supervaikeaa juttua, jota tarvitaan uudessa koiratanssin freestyle-ohjelmassa, nimittäin hyppäämistä. Elville on tosi vaikea hypätä käsistäni tehdyn renkaan läpi, sillä olen itse silloin lähellä ja se on vaikeaa Eelle. Jalkojen välistä hyppy toimii, mutta tuo käsien läpi on vai-ke-a. Ja nimenomaan käsien läpi -hyppyä tarvitaan kiinniottoyritysvaikutelman luomiseksi. Otettiin hyppyjä kuitenkin etupalkalla kohtuullisella matkalla ja monen, monen toiston jälkeen saatiin pari lähes jopa vauhdikkaaksi luettavaa toistoa. Ehkä se treenaamalla paranee.

Palkkailin myös hiljaisesta takaakierrosta, se tosin tekee takaakierrosta epäröivän, joten voi olla, että joudutaan hyväksymään se haukku tai toivomaan parasta, ettei se haukkuisi. Joka tapauksessa takaakierto on kivaaaaaaa.

Venlan kanssa treenattiin Vennille vaikeaa kasia eli jalkojen ympäri kahdeksikon pujottelua, kun itse istun. Vaatii vahvaa käsiapua, eikä silloinkaan ole vielä ihan kartalla, mitä vaaditaan. Hassua, miten toiselle koiralle jotkut asiat voivat olla mielettömän vaikeita, kun toiselle taas ne ovat osa luontoa. Tehtiin sitten loppuun Veelle helppoa eteenmenotreeniä, sekä liikkumista, että eteen pysähtymistä. Eteen pysähtymiset varsinkin olivat ihan timanttisia. Sikataitava pikkuporsas :)

Huomenna alkaa muuten kesäloma! Oikein viikon mittainen! Ehditään siis kerran jos toisenkin treenaamaan. Kuvaamisen lisäksi. Päiväsaikaan otettujen kuvien puute on huutava. Kirjaimellisesti.

Agilityn tuskaa ja joulunodotuksen riemua

Agilassa taas Elviiran kanssa hakattiin päätä seinään. Jos koiralla menee kuppi nurin, koska ei itse pysty tasamaalla fyysisesti juoksemaan niin kovaa kuin oma pää haluaisi juosta, voiko lopputulos olla loistava? Minäpä kerron. Ei voi. Ei vaan voi.

Ollaan yritetty ihan helppoja, yksinkertaisia, suoraviivaisia radanpätkiä. Pari kolme estettä menee jotenkuten, mutta sitten napsahtaa ja Elvi liimautuu iilimadon lailla jalkaani. Ei. Vaan. Irtoa. Minnekään. Huutaa sitten siinä ja kiroaa, kun edetään liian hitaasti. Putkiin ei mene ollenkaan tai vaivoin ja rimat lentävät, jopa kahdessakympissä.

Ihan eri meininkiä kuin kesällä ulkokentillä, jossa tehtiin hei kisoissakin nollia. Voi siis olla että nollahaaveet saadaan unohtaa, ennen kuin niistä aletaan edes haaveilla. Jos ei sitten ehditä jollain ihmeen kaupalla ulkokisojen koittaessa kerätä niitä lähes kerralla kasaan. Mennään itsenäisyyspäivänä kokeilemaan Tamskille kolmen radan verran, tuleeko siihen menoon tolkkua vai ei. Sittenhän sen näkee.

Venlankin kanssa tuli jostain ihmeen syystä hinku tehdä agia. Tehtiinkin ja voi että kun se on tarkka. Se on niin tarkka, että melkein itkettää. Siis pedantti. Kaikki on täydellistä. Ja just niin kuin pitääkin. Ja Venla on onnellinen. Hurjan onnellinen. Mutta missä on vauhti tai räjähtävä eteneminen? Kaikkeahan ei voi saada. Varsinkaan jos siihen ei jaksa panostaa. Mutta hauskaa oli.

Tänään saatiin postissa (tai Ärrältä) Facebookin westiepalstan salaiselta joulupukiltammekin paketti. Hirveän monta pientä pakettia yhdessä laatikossa! Elviira, sairaalloisen kiinnostuneena kaikista laatikoista ja paketeista, aina, olikin pää viidentenä jalkana pahvilaatikosta nappaamassa yhden pehmeän möh-möh-ääntä pitävän paketin. Sattumoisinhan paketin päällä lukikin Elviira, joten saattaa olla, että salainen joulupukki onkin osunut nappiin ;)

Kun käytiin tyttöjen ruokakaupassa, Lakeuden eräkoirassa, valitin hieman, kun broiskurouhe on niin vähärasvaista ja possu ei sopinut sitten millään ruokavalioon lisäksi. Keksipä sitten kauppias, että miksen ottaisi pureskeltavaksi kaulojen sijaan broiskun selkää. Eipä ole tullut itselleni vielä missään vastaan muuta kuin broiskun kauloja tai siipiä! Selkähän on vastaus murheisiimme, sillä se on rasvaisempaa kuin rustoinen liharouhe, hampaat saavat turvallista tekemistä (nikamia, ei putkiluita) ja selkäpalan koko on täydellisesti yksi ateria per westien lakunenä. Kauloja täytynyt syöttää pari, kolme jopa neljäkin, mutta näissä selkäpaloissa riittää kerralla puuhaa hetkeksi. Täytyy kyllä sanoa, että on meillä hyvä, palveleva ruokakauppa. Toden totta.

Viikko eteenpäin

Arki on pahimmillaan töissä, jossa päivät venyvät hetkittäin vapaa-ajalle asti ja koska vapaa-aikakin on täynnä toimintaa, loppuu se aika jostain tekemisestä. Ensimmäisenä blogin päivittämisestä jokaisessa välissä. Otetaan siis pikakelaus viikosta ja yritetään syksyn kiireidenkin keskellä pitäytyä useammin ja lyhemmin bloggaamisessa :)

Viime keskiviikkona käytiin Agilassa treenaamassa Martti-mäyräkoiran kanssa rally-tokoa. Tehtiin paria pientä radanpätkää ja HUOM! Venlalla oli namipalkka mukana. Ja sehän toimii. Vasemmalle käännökset näyttivät hyvältä, edelleen on vaikeuksia puolenvaihdoissa (pujottelu) ja pyörimisessä, mutta nekin ovat parantuneet viimekerrasta. Istu-askel oikealle-istu on vaiheessa, vaikka Ven ei poikittanutkaan niin pahasti kuin ennen. Seisomisesta en sano mitään. En niin yhtään mitään.

Bongasin jostain blogista tässä menneellä viikolla rallypostauksia, joissa oli käyty ns. saman kastin kyltit läpi. Eli tyyliin kaikki puolenvaihdoskyltit, kaikki täyskäännöskyltit jne. Täytyisi ottaa Venlan kanssa tähän loppuvuoteen vielä sellainen samantyyppinen läpileikkaus rallyn kylteistä (ALOsta VOIttajaan), niin selviää oikeasti, mikä toimii ja mikä ei. Sekä paikoiltaan että vauhdissa.

Pieni videopätkä noista keskiviikon treeneistä.

Lauantaina lähdettiinkin sitten koko porukalla extempore kety-reissulle Jyväskylään agilitykisoihin. Heli ja pihis Näpsä kisailivat kolmen radan verran ja yritettiin olla hengessä mukana. Oli ihan kuin matka menneeseen, sillä en muistanutkaan koska olen viimeeksi käynyt Jattilassa. Tulipahan sekin selvitettyä ja vuonna 2011, silloin viimeksi. Elviira ollut kakkosluokkalainen. Halli oli kyllä ihan äärettömän kylmä, mutta minulla oli varusteet kunnossa, enkä päässyt paleltumaan. Yritin ottaa kuviakin, mutta ei noin huonovalaistuksessa hallissa vain riitä objektiivien valovoima, ei niin millään.

Oli kyllä kiva haistella agikisojen tunnelmaa, sillä Agirodussahan me viimeksi ollaan oltu. Nyt pitäisi sitten talven kisakausi herättää Elviiran kanssa taas käyntiin. Ilmo Tamskin kisoihinkin tuli juuri naputettua. Kivasti saa töistä saadut liikuntasetelitkin käytettyä noissa "sivistyksen parissa"järjestetyissä kisoissa.

Valitettavasti Helille ja Näpsälle ei yhtä SM-nollaa lukuunottamatta kummempaa menestystä tullut, mutta olipa opettavaista seurata agikisojen kulkua ja oman ryhmäläisen olemista kisapaikalla. Koutsina opin paljon. Taas kerran.

Tänään kiirehdittiin taas Venlan omiin tokon viikkotreeneihin Latolle, jossa vuorossa oli kuukauden viimeisen maanantain ohjattu treeni. Tällä kertaa meillä oli kouluttajana Heidi Hendrell. Vaikka meillä onkin ollut vasta kaksi ohjattua treeniä takana, täytyy sanoa, että tuo on kyllä hyvä systeemi. Vaihtuvat koutsit tarkoittavat sitä, että saadaan uusia näkökulmia ja ohjeita, mutta sitten taas pääasiassa treenataan omatoimisesti eli pystytään myös edistymään, kun väliajoilla voidaan treenata sitä, mitä kukin itse tarvitsee.

Olin itse etukäteen suunnitellut, että otetaan seuruun käännöksiä ja luoksetuloa tänään ohjauksessa. Mutta koska onneton minä, jätin Vennin palkkapallon kiireessä kotiin, oli se luoksetulo jätettävä pois, sillä en halua treenata mitään vauhtia vaativaa nameilla (joita sai matkan varrelta kaupasta, sillä nekin, yllätys yllätys, unohtuivat kotiin). Otettiin sitten toiseksi maahan-seiso-vaihtelu.

Seuruun käännökset olivat hyvät, ei niissä mitään, mutta kommenttina koutsilta tuli heti, että miksi noin pitkiä suoraan seuraamisia. Luulin seuruuttaneeni Venlaa muutaman askeleen, kun todellisuudessa seuruutin kymmenestä viiteentoista askelta, jonka jälkeen yksi käännös, monta askelta ja palkka. Vinkkinä sain siis ihan yksinkertaisesti 2-3 askelta, käännös, 2-3 askelta, käännös ja sitten vaikka palkka. Siis että tehdään tosi tosi tosi tosi paljon lyhyemmällä seuruulla ja monia käännöksiä peräkkäin ennen sitä palkkaa. Joo-o. Järkeenhän se käy. Ihme juttu vaan, kun tarvitsee jonkun toisen ihmisen sanomaan sen ääneen.

Maahan-seiso-vaihteluita tehtiin ihan vain kädellä vetämällä Ven ylös maasta. Pointtina piti olla se, että se ns. hyppää etujaloillaan ylös. Eihän se koskaan tule hyppäämään, mutta ajatus olisi nousta ns. suorille etujaloille. Eli käsi liikkuu suoraan ylöspäin, ei ollenkaan vetäen nenästä eteenpäin. No, olen tottakai tehnytkin suoraan ylöspäin nostoa, mutta heti, kun Venla on istahtanut sillä nostolla, olen lopettanut. Tehtiin varmaan viitisentoista toistoa ja Venla nousi ehkä kahdesti istumaan, loput kerrat seisomaan. Eli ei ne parit istumiset haittaa, kunhan niistä ei palkata. Joo-o. Järkeenhän sekin käy.

Sitten heitin vielä kysymyksen, että onkohan ihan pöljää tässä vaiheessa enää vaihtaa täyskäännöksen suoritustyyliä Venlalle. Olen käyttänyt Vennillä samaa kuin Elviiralla eli ns. saksalaista, jolloin käännyn itse vasemmalle ja koira kiertää minut. Elvillä tämä toimii, sillä sille tulee kiire tulla takaisin sivulle eli tämä on nopea ja sujuva. Venla on kuitenkin sen verran rauhallisempi, että se tahtoo jäädä jälkeen tai jopa näyttää hitaalta. Siksi ajattelin, että olisikin ehkä parempi, jos sekin kääntyisi vasemmalle. Silloin se jäisi sisäkurviin eli sillä olisi lyhin matka eli kenties näyttäisi siltä, että tulee paremmin mukaan. No, Heidi pyysi näyttämään, miltä se täyskäännös näyttää (molemmat vasemmalle) ja sanoin, että ei se ole valmis, minkä vuoksi sen käyttöä epäröinkin. Tehtiin kuitenkin, ensin paikoiltaan. Sitten vauhdista. Molemmat suoritukset 10+. Niin mitähän me vielä mietitään? Koutsikin naurahti, että eihän tässä mitään kysymystä ollutkaan, joten noin se kävi. Nykyään Venlan tokon täyskäännös on molemmat vasemmalle.

Loppuun tehtiin vielä paikkis ja Venla pysyi hieman paremmin asennoissa kuin aikaisemmin. Mutta on se kesto vielä huono. Tahtoo kuunnella vieraiden käskyjä ja epäröidä omiani. Eikä oikein malttaisi, vaan mielellään tarjoaisi sitä toista asentoa. Pysyi kivasti kuitenkin kaukana, kerran palkkasin välillä.

Tosi hyvin menivät tokotreenit pelkällä namilla, vaikka nälkäkuolema vaivasikin ja kuolaa riitti siitä hyvästä muillekin.

Kotona tehtiin vielä ennen iltapalaa eteenmenoa ja Venla on kyllä siinäkin ihan huippu. Rauhallisesti siirtyy eteen ja kuuntelee tarkasti. Katse pysyy edessä, mutta silti nenä on hallussa ja koira pysyy pystyssä. Tuosta tulee kyllä vielä superrrrrrhieno koiratanssiliike raksaohjelmaan voittajaan :)

Elviira sai myös iltapalaa, tekemättä töitä. Lempparikoiran etuoikeuksia.

Tokon viikkotreenit

Videopätkää illan tokotreeneistä. Muutama yleinen huomio.

Miksi en voi ymmärtää ruokkia Venlaa ennen treenejä? Sillä oli niin nälkä, että nenä vaan kävi ja koska meillä oli tänään parhaat eväät (mun taskuissa), Venni haisteli ensimmäisellä kierroksella enemmän kuin taas aikoihin. Kotimatkalla, kun on ajellessa aikaa analysoida treenejä, päätin, että kokeillaan jatkossa sitä, että otan Venlan tekemään pelkkää kontaktitreeniä perusasennossa (saattaa hei auttaa myös siihen perusasennon kestoon...), sen jälkeen häkkiin odottamaan vuoroaan ja sitten pääasiassa pallopalkka.

Ja miksi en voi pitää toistoja minimissä? No joo, täytyyhän Venlankin kanssa harjoitella treenien pidempää kestoa, mutta määrä ei korvaa laatua. Ikinä. Onneksi tämän toteamiseksi en tarvinnut kotimatkaa, vaan keskityin tähän asiaan jo ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä. Yllättäen, toinen kierros oli selvästi parempi.

Plussa ja miinukset:

-alun haistelu
-maahanmenon haasteet liikkeessä
-perusasento oli moneen kertaan väljä
-liian monta toistoa
-liian korkeat kriteerit liikkeestä maahanmenossa

+vasemmalle käännökset vauhdissa
+hypyn vauhti!!!
+kapulan pito
+parempi asenne kakkospuoliskolla

+laadukkaammat toistot
+toimivampi palkkaus
+auttaminen vaikeammissa kohdissa

Motivaatiobuusti

Talkoilin tänään tokokokeen kanttiinissa hetken ja oman osuuteni jälkeen jäin tuijottamaan koesuorituksia. Päällimmäisenä ajatuksena jäi ihan oikeasti mieleen, että eihän tämä ole mahdotonta. Tottakai erikoisvoittajaluokan  ja voittajaluokan liikkeet ovat kaukaista tulevaisuutta, mutta ei tuntunut ollenkaan mahdottomalta. Enkä yhtään vähättele. Kaikki tokoliikkeet vaativat tietysti hurjasti töitä, mutta työnteollahan siitä selviää.

Sain tosi hyvin sekä vinkkejä että vastauksia miljooniin vaikeisiin kysymyksiini kanssaseuralaisilta (kiitos siitä). Näin myös tosi paljon taitavia koiria ja taitavia suorituksia, mutta myös niitä ihmeellisyyksiä, joita onneksi näytti löytyvän joka luokasta. Ne tuovat jonkinlaista valoa Elviiran kanssa tekemiseen, kun näkee, että joku muukin rajoittunut yksilö on jossain vaiheessa elämäänsä selvinnyt tuohon ja tuohon pisteeseen.

Todellinen motivaatiobuusti iski kuitenkin Venlan kanssa tekemiseen, vaikka se motivaatio on ollut muutenkin päällä. Onhan Venni vielä hyvin, hyvin vajaataitoinen, mutta sillä on ne palikat ja mielestäni myös rahkeet hyvällä ja oikealla koulutuksella edistyä minne vain. Ja nyt kun rallyn jäätyä pois treenivalikoimasta sekä fyysisellä, että henkisellä tasolla, olen jotenkin onnistunut kohdistamaan mielen Vennin kanssa täysillä tokoon.

Käytiin tänään tokokokeen päätteeksi Agilassa treenaamassa Martti-mäyräkoiran kanssa. Tehtiin rally-tokosuoraa ja olipahan haastavaa! En tiedä, mikä on, onko se Agila, onko se Martti, onko se mankeloitavalta aasilta kuulostava huutava Elviira Agilan nurkassa vai tekemisen into, mikä Venniin iski, mutta mitään se ei osannut. Muuta kuin olla innoissaan ja juosta pallon perässä!

Liioittelen tietysti, seuraaminen oli mahtavaa (kun käveltiin suoraan tai max tehtiin 90 asteen käännöksiä), mutta pysähdykset, täyskäännökset ja kaikki muut pienintäkään tarkkuutta vaativat liikkeet valuivat pitkäksi, jos onnistuivat ollenkaan ja Venla edisti kuin mikäkin laukkaratsureima. Ja kun heitin pallon, se ei palauttanut sitä!! Vaan laukkasi ympäri Agilaa heitellen palloa itselleen. Onko palkka nostettu tehokkaalle tasolle? Sanoisin, että on.

Vaikka olenkin siis todennut, että pallopalkka on parempi, kun se ei kannusta nuuhkimiseen ja myös innostaa rauhoittamisen sijaan, olen myös parina viime kertana huomannut (varsinkin, kun ollaan Martin kanssa oltu treenaamassa), että ruokapalkkaa olisi myös pidettävä aina hätävarana. Enpä olisi koskaan uskonut, että Venla lähtee lapasesta.

Tänään katosi mm. yksinkertainen ja jalo maahanmenon taito. Ajattelin ottaa pari liikkeestä maahan -toistoa, mutta sainkin liikkeestä seisomista, mikä kyllä onkin Venlalle kuin pala kakkua, ja vaivoin liikkeestä istumisen. Otettiin sitten monen monta steppiä taaksepäin ja kävin itse lattialle pyytämään Vennin maahan. Mitä tekee pikkukoira? Peruuttaa useita metrejä moneen otteeseen pitkin hallin nurtsia. Noin näemmä peruutuskin on treenin kautta ilmestynyt repertuaariin.

Huh heijaa siis, mikä Venni. Vielä kun saa yhdistettyä tarkkuuden tuohon intoon, olisi aika lähellä jotain järkeä. Toistoja toistojen perään ja vaihtelua harjoitteluun, kyllä se siitä. Olihan Elviirakin toki super tehdessään pikkupalan agilitya ja tokoa. Se on kyllä aina ja kaikesta huolimatta mun ajatus. Saas nähdä, onko samanlaisena ajatuksena parin viikon päästä kisoissa Seinäjoella, kun lähdetään kokeilemaan, kestääkö Elvin pää sisäagikisoja vai ei. Ennen sitä käydään kyllä vielä moneen otteeseen Agilassa irroittelemassa.

Motivaatio, mikä ihana keksintö!

Täysillä kohti tavoitteita

Joulurieha

Seurakaverin pyynnöstä lähdettiin muutaman muun seuratoverin kanssa paikallisen yrityksen Lämpöässän järjestämään jouluriehaan. Siellä tietysti pääpaino oli tuotannon ja tuotteiden esittelyllä, mutta kuuluttiin siihen ah, niin tärkeään, oheisohjelmaan, jota oli lapsille (ja koiranystäville) tarjolla runsaasti.

Oli joulupukkia, pomppulinnaa ja lapsille (lelukoirineen) agilityrataa. Tällä agilityradalla toimittiin samalla valvojina ja koirat saivat hengailla mukana riehavieraiden rapsuteltavana. Minulla olivat molemmat tytöt mukana, parhaita sosiaalisia tilanteita. Lapset rakastivat tuota agilityrataa, jossa saivat itse siis suorittaa hyppyesteitä, pujottelua, pienen pientä keinua, pienellä puomintapaisella tasapainottelua ja keppien pujottelua. Niin ja olihan mukana jännitystä luomassa myös pöytä-este, jolla piti malttaa odottaa niin kauan että laskettiin viiteen! Vasta sen jälkeen sai vapautuksen ryömiä putkeen ;) Voin kertoa, samoja piirteitä tuli esiin ihmislapsissa, kuin mitä koirissa tuon tuosta näkee agilityradalla.

Elviira oli alkuun terävänä, kun paikalla oli muitakin vieraita koiria. Että pitikö niitä vahtia vai pysyvätkö lestissään. No, pysyiväthän se sitten, eikä niitä oikeastaan ehtinyt enää tarkkailla, kun ihmisinvaasio pyöri jatkuvasti rapsuttelemassa. Rieha kesti viitisen tuntia ja Elviira oli ns. esillä koko ajan. Loppuvaiheessa Elviira ei muuta jaksanut kuin kellahtaa selälleen ja jäädä siihen hymy naamalla. Oli kyllä yhden onnellisen westien päivä taivaassa, maharapsutuksia lapsilta. Mikä onni.

Venla oli myös menossa mukana, mutta joutui pariin otteeseen jäähylle häkkiin rauhoittumaan. Kyllä, Venla rahoittumaan. Raivokynnyksen ylittivät muutaman lasten mukanaan tuomat lelukoirat agilityradalla (hei niillä oli hihnat ja kaikki). Toisen yli-innostuskohtauksen aiheutti, kun valvottiin hetken aikaa putkipistettä. Sinne ne lapset sujahtivat putkeen ja kovan ryömimiskohinan jälkeen putkahtivat ulos toisesta päästä. Saalisvietti rävähti päälle niin vahvasti, että saatiin kuulla jopa Vennin tyypillistä ajohaukkua, jota myös kiljunnaksi voisi paremman puutteessa kutsua. Muutama ihana ja rohkea lapsi pusutteli Venlan kanssa, joten saipa tuo pikkuriiviö putsata muutamat lapsekorvatkin. Onnenpäivä. Täytyy kyllä sanoa, että Ven oli ylittävän hallitusti ja kootusti koko päivän. Ja malttoi. Siis ennen kaikkea malttoi. Eihän se samalla tavalla nauti lääppimisestä, mutta ne muutamat halittelut ja sitten omassa zen-moodissa oleminen, näyttivät pitävän tuonkin ihan tyytyväisenä.

Kumma kyllä muuten, Elviira ei lämmennyt kertaakaan agilityesteistä saati siitä, että lapset niitä suorittivat! Täytyy kyllä sanoa, että jos johonkin koiraan pitää luottaa lasten seurassa kuin kallioon, se koira on Elvi.

Mahtava sosiaalinen päivä koirille ja kotiin päästyämme ajattelin vielä ottaa mainoskuvan blogiin saamamme Lämpöässän pussukan kanssa, mutta kuten kuvakin paljastaa, kotiintuomisina tuli kaksi terrierinraatoa. Sehän sopi paremmin kuin hyvin, sillä jos tänään talkoiltiin LAKKEn riveissä, huomenna olisi luvassa talkoilua kanttiinissa LATOn tokokokeessa. Porkkanakakku valmistui melko kivuttomasti koirien vedellessä sikeitä omissa nurkissaan.

Paikallaanpysyvä perusasento!

Venlasta on tullut ihan pöllö!

Houston, Houston, we have a problem!

Miten ihmeessä olen koskaan milloinkaan ikinä osannut opettaa Elviiran tulemaan perusasentoon ja ennen kaikkea pysymään siinä. Venla "tää toko on ihan parasta ikinä" Vemmelsääri tulee innosta puhkuen sivulle, sekunti ja jo alkaa peruuttelu, asennonvaihto, maahanmeno, pyöriminen, kiertäminen, päällä seisominen, onnen hyppely, louskuttelu, perusasennon tarjoaminen, eikä tämä lopu.

Joo, palkkaa siitä kestosta, mutta se tarkoittaa, että kädessä on oltava namunen (jos namunen on taskussa, palkka saattaa myöhästyä eli ehtii tapahtua jo jotain edellämainittua tai jos palkataan pallolla, se pitää vapauttaa). Saa heittää kaikkia maailman vinkkiviitosia kehiin. Olen neuvoton! Ei mulla ole ollut tuolla tavalla innokasta koiraa, siis innokkaalla tavalla innokasta, vain raivokkaalla tavalla innokas Elviira.

Koulutan keskiviikkosin tosiaan agiryhmää ja se tarkoittaa tietysti omille nelijalkaisille tylsää päivää. Pääsevät toistaiseksi kuitenkin mukaan loppujäähdyttelylle. Kovemmilla pakkasilla en ota mukaan autoon istuksimaan. Tehtiin kotona iltaruoan eteen töitä, Venlan kanssa sitä IMS vaihtoja ja tänään olivat sikahyvät istu-maahan vaihdon lisäksi myös maahan-seiso-maahan!! Kehitys kehittyy. Kovilla avuilla maahan-istu onnistuu ilman väliseisontaa ja vielä kovemmilla avuilla istu-seisokin sai muutaman onnistuneen toiston.

Elviiran kanssa treenattiin peruuttaen pujottelua ja vahvistettiin vuorotellen (edestä) sivulle ja vierelle perusasentoon hakemista. Vierelletulossa paikka on ihan selvä, tänään syttyi lamppu pään päälle, että vierellekin voi tulla kuten sivulle eli kroppaa kääntämällä! Ei tarvitse siis käydä minun takana ensin tekemässä uukkaria. Vanha koirakin oppii :)

Iltaruoan jälkeen onkin hyvä viettää loppuilta sohvalla lelujen ja kaverin kanssa painien. Ehkei nämä keskiviikot sittenkään ole ihan niin tylsiä kuin miltä kuulostaa.

Itsenäinen talvikausi

Jotenkin heräsin vasta ihan hiljattain ajatukseen, että marraskuu on jo puolessa välissä. Talvikausi on siis ihan oikeasti alkanut ja itseasiassa jo pitkälläkin. Meillä on tavoitteita ensi vuodeksi monessa lajissa, kummankin westien kanssa, ja talvikaudellahan noita tavoitteita varten treenataan ja tahkotaan. Meillä on talveksi vapaaharjoitteluoikeus kahteen eri halliin, mutta sen lisäksi vain ja ainoastaan Venla on treeniryhmässä, LaTon Kokeisiin tähtäävissä. Toki siellä on ns. yhteistreenit kahdesti viikossa, mutta se on silti vain yksi laji. Jotenkin tuon LAKKEn kanssa kävi niin, että kun suunnittelin vetäväni yhden agiryhmän ja siitä hyvästä treenaavani Venlan kanssa yhdessä rallyryhmässä, Elviiran kanssa itsenäisesti agilitya treenaten, lopputulos oli kuitenkin se, että vedän agilityryhmää seurassa, jossa en treenaa omien koirieni kanssa muuta kuin itsenäisesti. Kaikkia lajeja.

Vaatii itseltäni vain enemmän ja nyt onkin otettava se suunnitelmallisempi vaihe silmään, että päästään eteenpäin.

Aloitetaan helposta. Tämän hetken kisalajista eli agilitysta. Elviiralle on muistutettava ennen seuraavia kisoja (Lagun kisat Seinäjoella joulukuun alussa) kontaktit, vahvistettava, että tekonurmellakin voi hypätä 35:sen rimoja ja lähdössä pysymisestä on syytä neuvotella. Loppuvuodeksi on suunnitteilla ainakin kahdet kisat, tammikuussa oli sitten jo useammat. Tarkoitus olisi nyt tammikuun loppuun katsoa, tuleeko sisäkisoista mitään. Eli tuleeko tulosta. Jos ei tule, Elviira jää kisatauolle helmikuussa. Ei meidän kannata taistella nollien perään, jos ne eivät hevillä tule. Elviiralle sisätilat ovat aina olleet vaikeita, lajissa kuin lajissa. Onhan meillä kuitenkin se tupla alla, siinä mielessä voisi olla jotain saumaa saadakin kerättyä loput karsintanollista kesälle.

Venlan kanssa treenatan tokon puolella ALO:n ja AVO:n liikkeitä, paljon kyllä vain perusteita ja sitä toistoa toiston päälle. Tuo tokon treenaaminen rajoittuu oikeastaan vain tokohallille ja olohuoneeseen. Lakken hallilla pystytään sitten treenaamaan rallyn taitoja eli niitä AVO- ja VOI-luokan liikkeitä, jotka eivät vielä suju. Suurin murhe tällä hetkellä on IMS-vaihdot, tuntuu olevan todella hidasta eteneminen ja haastavaa saada Venla tekemään nopeita toistoja. Ainut vaihto, joka toimii kuin unelma on istu-maahan. Onhan se jo yksi!

Olen vahvasti harkinnut ja jo puoliksi päätöksen tehnyt, että Venla steriloidaan marraskuun lopussa (4kk juoksuista). Tämä tarkoittaisi toivon mukaan hormoniheittelyiden aiheuttamien mielialamuutosten poistumista Venlan valikoimasta ja voitaisiin ihan oikeasti keskittyä tekemiseen. Tällöin ei myöskään tarvitsisi suunnitella lepo-, treeni- ja kisakausia juoksujen mukaan, vaan esimerkiksi tavoitekisojen tai taitotason mukaan.

Se nyt tietysti steriloinnissa mietitytti, kun Elviiran kanssa kokemus oli aika järkyttävä, miten koirasta tuli yhdessä yössä aggressiivinen. Toisaalta taas mietitytti, että olisiko se sitten avo- ja tähystysleikkaus. Avossa karvaa ei tarvitse ajella kylkiä myöten, kun haava tulee suoraan mahan alle, mutta siinä ohitellaan ja silvotaan ties miten paljon koiraa ja paranemisaika on monen monta viikkoa. Tähystyksessä taas lähtee koko koira kaljuksi ja kysymysmerkiksi jää, kasvaako karva koskaan esim. näyttelymittaansa takaisin. Venlaa kun on kuitenkin tarkoitus vielä näyttelyttää. Siinä sitten pähkäilin ja olin miettivinäni kumpaakin vaihtoehtoa ns. hyvien puolten kannalta, kunnes tulin järkiini ja totesin, että missä vaiheessa koirieni elämää olen koskaan valinnut ulkonäkökysymykset koiran hyvinvoinnin edellä? En missään. Eli karvat saavat kyytiä ja tähystyksellä mennään. Ei jää niin montaa tokotreeniäkään välistä ;)

Kevyempinä aiheina Facebookin westiepalstalla (joka on välillä aika höynähtänyt, mutta minkäs sitä rotutovereiden ihmisille mahtaa) on ilmeisen perinteiseksi muodostunut Joululahjatempaus, jossa arvotaan salaiset parit, joille järjestetään 5-10€:n arvoinen joululahjayllätys. Ilmoitin molemmat tytöt erikseen, jotta saisivat omat pakettinsa ja saimme siitä hyvästä kaksi lahjottavaa koiraa. Kyllä ovat meidän lahjottavat vähään tyytyväisiä, onneksi itse nautin joulusta, varsinkin lahjojen hankinnasta ja paketoinnista niin paljon, että tulee meidänkin salaystävät saamaan vähän enemmän kuin toivoivat :)

Saatiin ihan onnettoman ohut lumikerros Lapuallekin ja treenailtiin heti joulukorttikuvia varten. Toivottavasti tulee vielä uudestaankin lunta, etteivät nämä karvapalleroiskuvat jää virallisiksi otoksiksi. Seuraava agenda westieiden elämässä? Trimmi.

Lisää kuvateksti

Tonttu ei ollut ihan paras idea kuvausrekvisiitaksi :D

Tomera!

Tokon kuukausikoulutus

Venla pääsi mukaan Lakeuden tokoilijoiden Kokeisiin tähtäävien -treeniryhmään tänä syksynä. Ryhmällämme ovat omatoimiset treenit viikoittain ja toisen kerran viikossa saadaan treenata yhdessä kehittyneemmän ryhmän kanssa (jos uskalletaan). Kerran kuussa omatoimitreenimme ovat vaihtuvan kouluttajan koutsaama treeni ja vaihtuva koutsi on pisimmälle ehtineitä seuralaisia.

Tänään oli juurikin tuollainen kuukausikoulutus ja koska meitä oli vain kaksi paikalla, Elviirakin pääsi vierailevana tähtenä töihin.

Elvin kanssa saatiin taas kerran vinkkiviitosia kapulanpitoon ja pieni lampunpoikanen syttyi sekä Elviiran pään päällä, että omani. Elviiralla on selvästi syttynyt pieni ajatus siitä, että kapulaa olisi syytä kuljettaa eteenpäin! Seitsemän vuotta! Seitsemän vuoden testailun tulos on tiivistynyt reitiksi kohti toimivaa kapulanpitoa!! Nyt treenataan siis paljon naksuttelemalla kapulan tarjoamista sekä sitä, että Elviira istuu edessäni kapula etujalkojen tuntumassa, odotellen toimintaa.

Venlan kanssa puolestaan halusin vinkkiviitosia seuruuseen. No, ensin selvisi, että eihän tuo koira osaa edes sivulletuloa, saati seuraamista. Mutta sain hurjan hyviä vinkkejä, miten treenata sitä selvemmäksi! Eli lisää kulmia ja suuntia sivulletuloon. Sivulletulossa palkka(pallo) suoraan koiralle. Erikseen sivulletuloa, perusasentoa ja seuruuta (suoraan ja käännöksineen). Seuruussa palkka(pallo) taaksepäin. Todella lyhyitä seuruupätkiä. Paljon positiivista hyvää virettä. Ei yhtään imutusta. Ei yhtään haistelukieltoja. Ei nameja, vaan pallo. Meillähän on se pallo. Ja pallo toimii kuin unelma.

Joo-o. Ei siis yhtään mitään uutta, mutta on se vaan jännä, miten joskus sitä tarvitsee sen jonkun vieraan ihmisen sanomaan, että hei haloo ihminen, järki käteen. Hyvä treeni siis!

Ja seisomistreeniin sain vinkiksi vaan jumpata, kyllä se siitä hoksaa. Jatkamme siis pöytä/sohvaharjoittelua. Kaverin treeneistä bongasin jäävienkin alkeisharjoittelun, joka kumpusi mieleeni heti, kun sen näin. Eli juostaan ns. koiraa karkuun ja annetaan käskyjä. Tätä täytyy kyllä tehdä molempien kanssa.

LaTon halli oli yllättävän tilava keinonurmipohjainen halli. Pihapiirissä isona, isona miinuksena laiduntavat hepat, jotka vetävät koirien kierrokset tappiinsa jo autossa. Toisaalta, onpahan hyvä tottua treeneissä tuollaiseen häiriöön, niin osataan sitten olla ns. helpommissa paikoissa, ilman heppoja.

Perjantaina ajateltiin uskaltautua ensimmäistä kertaa noihin yhteistreeneihin mukaan Vennipennin kanssa. Silloin haluan treenata luoksetuloa (vauhtia, ei pa:ta) ja niitä jäävien alkeita.

Likat saivat matkan varrelta Lakeuden Eräkoirasta Seinäjoelta pakastimentäytettäkin. Perusmurkina on nykyään broiskun liharouhe ja hampaita varten ostettiin tällä kerralla mukaan myös muutama kaula. Täytyy kyllä sanoa, että ihmeellisen hyvä ruokakauppa koirille löytynytkin. Palvelu on aina kohdallaan ja valikoimaa riittää.

Luova tauko

Jostain syystä on ollut tarve pitää taukoa bloggaamisesta kesän aikana. Yhtä lailla jostain syystä on tullut tarve taas jatkaa blogikirjoittelua syksyn saapuessa. Tai ensilumiahan on luvattu ensi viikolle, joten talven kynnyksellähän tässä ollaan.

Meillä oli kuitenkin ihan huippukesä.

Mejässä kevään ykköstulos jäi ainoaksi, sillä nenänkäyttö lisääntyi, mitä lähemmäs heinäkuun juoksuja Venlan osalta lähestyttiin. Käytiin muutamassa kokeessa siis hakemassa kokemusta ja näyttämässä, että kyllä niitä westiejäkin vielä metsässä kuljetetaan,

Tokossa uskaltauduin Elviiran kanssa virallisiin kokeisiin (joihin satuttiin sattumalta toisen westien, Hanin, kanssa samaan aikaan). Elviira oli näissä kokeissa vanha oma itsensä. Hirveä ympäristö, karmea myrskytuuli, mutta Elviira oli rento, iloinen ja teki töitä mielellään. Se näkyi tuloksessakin ja kakkostulos saatiin. Mokasin itse kaukot, sillä olin ensimmäistä kertaa uusien sääntöjen mukaisissa kokeissa, mutta häpeämällä siitäkin selviää.

Koiratanssissa Venla veti heti kesän alkuun AVO-luokan kunniamainintansa ja on näinollen nykyään voittaja-luokassa. Käytiin Westiekerhon järjestämässä koiratanssikisassa kannustuksen vuoksi tuo VOI-luokka korkkaamassa ja pisteitä tuli jotain 140 tienoilla eli treenattavaa riittää. Ohjelma onkin ihan täysin kesken vielä, mutta on mitä harjoitella. Elviira tahkoaa edelleen pieniä vihreitä miehiä vastaan vaihtelevalla menestyksellä.

Agilityssa Elviira nappasi Agirodussa elämänsä toisen tuplanollan. Huhhuh. Saisiko siitä sittenkin ensi kesän SM-karsintoihin koiran. Loppukesä ja alkusyksy ollaan jouduttu lajista pitämään taukoa aikataulutuskysymysten vuoksi.

Rally-tokossa Venla tahkosi itselleen kuudennella startilla RTK2-koularin eli ollaan nykyään rallyssakin voittaja-luokkalaisia.

Molemmat (lue siis MOLEMMAT!!!!) westiet osallistuivat lokakuun alussa vielä BH-kokeeseen ja kirsikkana tämän kesäkauden päälle kumpikin sen läpäisi.

Nyt ollaan treenikaudella Venlan osalta kaikissa lajeissa. Seuraavat kokeet tulevat olemaan vasta tammikuussa. Marraskuun lopulla on neiti nelivuotias tarkoitus steriloida. Treenataan tokoa nykyään Lakeuden Tokoilijoissa viikoittain ja kohta puolin pitäisi myös alkaa LAKKEn rally-tokotreenit. Näiden lisäksi rakennetaan kt-ohjelmaa ja opetellaan uusia liikkeitä, vanhoja toki vahvistaen.

Elviiran kanssa pidetään koiratanssissa treenitaukoa. Tarkoitus rakentaa uusi ohjelma ihan uudella näkökulmalla. Agilityssa puolestaan vedetään vielä loppuvuoden rypistys eli marraskuu ja joulukuu kirmataan kisakentillä ja sitten jäädään parin kuukauden pakkastauolle. Tokossa yritetään vielä päästä pariin kokeeseen tämän vuoden puolella.

Meille tuli myös kaksi vuotta täyteen lakeuksilla asumista elokuussa ja täytyy sanoa, että nyt tuntuu siltä, että ollaan kotiuduttu! On treenikaveria ja on lenkkikaveria. Voiko koiraihminen juuri muuta tarvita?

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

BH Elviira & BH RTK2 Donut's Tosca ♥

Karkuun

Olen sellaista koulukuntaa, että jos ei koira tule luokse kutsusta tai ylipäätään lähtee karkuun, kyse on koulutuksen puutteesta tai epäonnistumisesta. Sitten olenkin saanut sen Venlan kanssa huomata, että  kun yhdistetään kova ja itsenäinen koira totiseen riista- ja saalisviettiin, ollaan kaikesta koulutuksesta huolimatta täysin pulassa, kun se lähtee.

Nythän Venla on pysynyt tosi hienosti, kun ollaan koirakavereiden kanssa tehty pieniä metsäpyrähdyksiä tai kierretty ravirataa än.muuten se on kulkenut seitsemän metrin flexissään. Ei pääse karkuun. Pihassa meillä on rakenteilla aita tai suunnitteluasteella tällä hetkellä, mutta ensi viikon aitatalkoissa nousee pystyyn. Tilapäisesti pientä osaa pihasta kiertää siis kompistikehikoista pystytetty väliaikaisaita.

Sain oksasilppurin lainaan ja olenkin sillä urakalla silpunnut harventamiani puskia pihasta. Tänään oli niin mielettömän hieno kesäpäivä, että mikäs siinä silputessa ja koirat saivat samalla mönkiä nurmikonpalasella. Sitten näin, kun pari metriä aidasta pomppi pääskynen pihalla meitä kohti. Samalla sekunnilla, kun ajattelin, että nyt muuten Venla lähtee, se otti hyvin kevyen näköisesti loikan seisemänkymmensenttisen kehikkoaidan yli ja mars matkaan pääskysen perään. Hauskemmaksi asian tietysti teki se, että Elviira lähti sata lasissa (aidan palojen läpi) mukaan karkuun.

Siinä sitten juostiin aikamme kaikki kolme pitkin naapureiden pihoja (onneksi täällä on niin hiljaista, että ei juuri autot ja ihmiset liiku). Venla lähti autotiellä välillä spurttaamaan sellaisella vauhdilla, että epäilin sen häviävän ihan kokonaan. Elviiran sain muutaman huudon avulla pysäytettyä, napattua kainaloon ja olihan se kotiin vietävä. Sillä välillä Venla lähti suuntaan X ja katosi minulta täysin. Onneksi huutoon oli herännyt myös naapurini, joka huusi minulle sen menneen oikealle. Ja siellä kaukaisuudessa se juoksikin ristiin rastiin, pellolla, takapihoilla, teillä.

Eikä muuten mitkään tännet ja tulet heilauttaneetkaan. Puhumattakaan syömään-huudoista tai täällä (namikutsu) houkutteluista. Sitten yhdestä pihasta pyöräili pieni tyttö tielle ja näin hetkeni koittaneen. Pyysin tyttöä auttamaan koiran kiinniotossa ja huusin Venlalle tytön vieressä "Kato, mikä ihana lapsi täällä on! Tuu äkkiä kattomaan!". Kuin onnenkantamoisena, Villivarsa-Ven pysähtyi ja lähti korvat luimussa juoksemaan tyttöä kohti. Iiiiiiihana lapsi. Ja NAPS, kiinni oli. Kiitin tyttöä ja lähdettiin kotiin hengittämään.

Ennen kuin aita on pysyvästi aidattu, kummallakaan ei ole mitään asiaa pihalle nauttimaan kesästä. Pirskatin westiet. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tupla

Ettei Venlan mejä-koe jäisi viime viikonlopun ainoaksi aktiviteetiksi, päätin myös kurvailla Janakkalaan 22.5. agilitykisoihin, sillä siellä oli mahdollisuus neljään minikolmosen starttiin. Sitten keksin samalla senkin, kun ykkösluokka oli samana päivänä, että miksen sitten ottaisi lainakoira Tellervo-tiibetinterriäistä mukaan, ja yrittäisi tahkota sen kanssa niitä puuttuvia luvanollia. Tulin sitten ilmoittaneeksi kaksi koiraa yhteensä seitsemään starttiin yhden päivän aikana. Huh.

Palkintoharava tiibettiläinen

Tellervon vuoro oli heti aamusta ja ykkösiä olikin todella vähän. Ennen ensimmäistä rataa Tellervo oli ihan vauhkona, veto päällä, eikä ollenkaan kontaktissa. Mentiin radalle, sillä olin saanut saatesanat "mihin se nyt lähtisi" ja "sehän on nykyään niin ahne". Päästin Tellen irti, aloitettiin rata ja kahden hypyn jälkeen Telle ampaisin ensin tuomarin luokse, mutta lähti sieltä nopeasti tämä ei ole mun mammani -ilmeellä hakemaan aidatun kehän laidalla seisovan yleisön joukosta omaa mammaansa. Joka jäi Nokialle aamulenkille. Ei tullut autolla mukaan Janakkalaan. Voi tiibettiläinen.

Onnekseni ratahenkilöllä oli hoksottimet kohdalla, kun huusin, että menkää joku sen oviaukon eteen (ennen kuin se koira karkaa huitsinnevadaan) ja Telle säikähtikin tuota ihmistä niin paljon, että juoksi luokseni ja nappasin kiinni. Kirosin, että ei todella voida mennä enää millekään radalle, jos teet tuollaista, mutta mentiin kuitenkin. Pyysin toiselle ja kolmannelle radalle hihnankuljettajan jäämään sinne toiselle oviaukolle ja sisäänheittäjän toiselle, mahtavia tyyppejä, kun olivat heti auttamassa ja siellä seistä tönöttivät! Tokalle radalle otettiinkin Tellen kanssa lentävä lähtö ja JES, sehän tuli mukana. Kovaa tsemppausta koko rata. Se on kumma, miten nopea koira voikin olla hidas silloin, kun se ei ole motivoitunut ja Tellervohan ei ole koskaan ollut agissa motivoitunut. Estevarma se on, mutta aika ei tahdo riittää, edes ykkösissä. Nollana läpi ja muutaman sekunnin kymmenyksen aliaikaa eli JES, luva-nolla napsahti agilityradalta toisen sijan siivittämänä.

Kolmas rata olikin sitten hyppäri, josta Tellervolla oli jo luva (joten jäi vielä enemmän kaihertamaan se ensimmäisen agiradan epäonnistuminen), mutta napattiin sieltäkin aliaikanolla sijoituksella 2. Palkintosijoja ja yksi luva, ei yhtään hassumpi saavutus tiibettiläiseltä, jota ei ihan oikeasti jaksanut kiinnostaa mikään. Ei palkintoposeeraus, saati se agilitykaan.

Kakkosten starttien aikana käytiin pitkällä lenkillä molempien kanssa ja onneksi sainkin sitten kolmosten radoille hieman motivoituneemman koiran mukaani.

Ensimmäisenä oli hyppyrata ja sen jälkeen kolme agirataa. Tuomarina Johanna Wütrich ja radat olivat profiililtaan kyllä tosi mukavat. Eivät ollenkaan mitkään ähäkutti-teinpäs hankalat kolmosten radat, vaan ihan vaan sujuvat ja hyvin luettavissa olevat kolmosluokan tasoiset radat. Rimat taisivat olla 30cm korkeudella, ihan en kyllä ole siitä varma.

Ensimmäisellä radalla hämmästyksekseni Elviira teki keppivirheen. Lähti toiseen väliin kepittelemään, mutta näkeehän se videoltakin, että käännän ja kiirehdin liikaa edelle. Toinen virhe tulikin sitten riman tiputuksesta, kun en päässyt itse enää käsittämättömän ohjauskuvion jälkeen liikkeelle (miksi edes tulin putken jälkeisen hypyn taakse tekemään jotain takaakiertoa??). Kympillä maaliin, aliajalla. Ihan ok alku, typerä ohjaaja.

1. rata

Toisella radalla Elviira olikin pirskatin röyhkeä. Jo sivulletulo ennen rataa oli roiskaisu ja varsinkin lopussa keinulla huomasi, että nyt muuten mennään läpi. Mutta eipä menty "kevyellä" käskytyksellä. Muuten rata saatiinkin Sofia-ystäväni toimesta videolle ja siinähän se on. Nolla. Sijoitus 4. Etenemä 3,96m/s. Mah-ta-vaa. Nollaputki on selvästi siis avattu Vaasassa pitkän, pitkän kolmosluokan uran jälkeen (josta toki ollaan pidetty monta vuotta kisataukoakin).

2. rata

Kolmannelle radalle lähdettiin ihan hyvin mielin. Elviira oli vielä virkeän oloinen ja tuntui jaksavan hyvin. Radalla oli varsinkin ennen loppusuoraa aika klassikkopaikat, joissa Elvi tahtoo tiputtaa rimoja, kun itse en etene vaan esim. valssaan. Muutenkin tälle radalle osui aika monta sellaista paikkaa, joissa se vanha Elviira olisi tiputellut rimoja. Meni kuitenkin tosi kivasti ja loppuun asti jännitin, että mikä rima rävähtää. Mutta ylhäällä pysyivät ja sieltähän se tuli. Toinen nolla. Sijoitus 6. Etenemä 3,98m/s. Siis TUPLANOLLA. Käsittämätöntä.

3. rata

Kieli keskellä suuta. Osu nyt siihen renkaaseen ;)

Neljännelle radalle mentäessä Elviira oli väsynyt. Minä olin väsynyt. Ja kun se rima tipahti heti alussa (kun jostain selittämättömästä syystä sanoin Elvin ollessa hypyn päällä TÄNNE), en luovuttanut, mutta ajattelin, että nyt voidaan sitten kokeilla ja tehdä juttuja, joita ei muuten kokeilla ja tehdä. Kuten viimeiselle putkelle ulkokaarteesta putkeen lähetys (kun en väsyksissäni enää mukamas jaksanut vaihtaa puolta), jolloin Elviiran silmät leimahtivat ja naps, takareidessä mahtava mustelma neljällä kulmurinreijällä varustettuna. Armottoman Tappaja-Elviiran välitön palaute siitä, että jos siltä vaaditaan täysiä töitä, niin vaaditaan myös minulta. Eikä niille putkille vaan lähetetä ulkokaarteesta tuollaisessa tilanteessa. Ei lähetetä, ei.

4. rata

Kokonaisuudessaan siis ihan mahtava(n rankka) päivä! Ja kokonaisuudessaan ihan mahtava viikonloppu! Eikä se ole se menestys, vaan se oma onnistuminen. Venni onnistui omassa hommassaan, Tellervon kanssa onnistuttiin yhdessä ja Elviira onnistui kaikki odotukset ylittävästi tuplana. Nautin kisaamisesta näiden kanssa ihan suunnattomasti.

Elviiran leiri. Sisältää matkauima-altaan.

M-E-J-Ä

Huh, mikä mejäviikko etten sanoisi!

Tuo viime viikko nimittäin. Ollaan oltu niin shokissa kaikesta, että blogin päivityskin on odottanut itseään. Saatiin viikon varoitusajalla tietää, että mahduttiin Karvian mejä-kokeeseen 21.5. ja sinnehän se oli mentävä. Treeniä alla käytännössä ei yhtään eli pieni paniikki iski ja oli lähdettävä testaamaan, toimiiko koko koira jäljellä. Ja koirahan on tietysti pikku-Venla!

Vennipenni

Vedettiin ensin puolen vuorokauden vanhennuksella surkea verijälki hirveimpään ryteikköön, minkä löysin. Ojanylityskin oli ehkä 1,2 metriä leveän vettä ylitsepursuavan lähestulkoon joen ylitys, jossa sientä vedellessäni onnistuin itse sienen uittamaankin. Mahtavaa. Jälki meni oikeastaan ihan kivasti siihen ojaan asti, Venla merkkasi makauksen ja muuten seuraili melkoisen tarkasti jälkeä sen suuremmin muuta ihmettelemättä. Ojasta ei halunnut mennä yli, sillä jalkojen kastelu on pahinta ikinä, joten yritti sitten löytää kieroreittiä. Kun en päästänyt enää kiertelemään, hyppäsi oikeasta kohdasta yli ja lähti hukalle. Miksiköhän. Jatkettiin sitten hetken matkaa jälkeä yhdessä, kunnes Ven taas nappasi jäljen nenäänsä ja loppua kohti. Kaadolla oli pakkasesta sulatettu sorkka oman aamuruokakipon päällä. Aamuruoka jäi syömättä ja sorkka oli epäilyttävä. Hyvin outo. Mielenkiintoinen, mutta ei kuitenkaan. Ei pelottava, mutta Venlalle selvästi sellainen "plääh, tätäkö me etsittiin".

En uskaltanut tämän perusteella uskoa, että Venni selättää kokeen, joten tehtiin vielä keskellä viikkoa toinen jälki helppokulkuisempaan maastoon, joka kuitenkin päättyi suopursuhelvettiin. Venla lähti innokkaammin jäljelle, sillä nyt oli jo selvästi muistunut mieleen, mikä on homman nimi ja veri oli se juttu tässä varustuksessa. Ensimmäinen kulma ja Ven jäi syömään makausta. Siis oikein antaumuksella. Rousk, rousk, rousk. Käskin eteen ja sinne lähti. Jatkettiin matkaa, merkkasi toisen makuun ja jatkettiin kohti suopursuhelvettiä. Eikä muuten haitannut yhtään. Siellä se menee, helpossa tai vaikeassa maastossa, ihan samalla tasaisella vauhdillaan. Hieman tuo pirkäksi venähtänyt jalka/mahakarva varmasti kinnaa, sillä Venni yritti monessakin kohdassa kiihdyttää kovempaan vauhtiin, mutta palasi takaisin kävelyvauhtiin. Sorkka löytyi ja edelleen pettymys, kun jälki päättyy ja siellä on sorkka. Venla selvästi palkkautuu ja nauttii enemmän itse jäljestyksestä kuin sorkan löytymisestä. Yritin sitten loppuun sitä sorkkaa vielä herättää henkiin ja Venlaa vähän sillä hetsata, mutta nopeasti hiipuu se kiinnostus. Eihän se elä ja juokse karkuun.

Helppo kakkosmaasto. Suopursuhelvetti.

Mentiinpä siis kohti koetta ja täytyy sanoa, että jalat huusivat jo hoosiannaa siinä vaiheessa, kun kävin vetämässä parit jäljet muille koirakoille. Minun pitikin sitten toimia oppaana kahdella jäljellä, joten aikamoiset paineet oli sen puolesta päällä. Venlan suoritusta itsessään en jännittänyt, sillä enhän minä sen suoritukselle mitään voi. Meillä kun on sellainen työnjako Venlan kanssa, että se menee ja tekee töitä, minä pidän narusta, kuljen perässä ja olen hiljaa. Ja homma toimii.

Kokeessa tuomarina toimi meillä Kari Muje. Tosi hyviä vinkkejä sain oppaana Karilta ja hurjan armollinen eksynyttä opasta kohtaan olikin. Venlan suorituksen aikana, ensimmäisen kulman jälkeen, tuomari kommentoi, että ottaisin pari askelta edemmäs ettei koiran liina kiristy. Vauhti oli riittävä, mutta piti varoa, etten yhtään jarruta. Olisi pitänyt tajuta vielä kysyä jälkeenpäin, että johtuiko ohje siitä, että Venlan vauhti oli rauhallinen (jälki kesti 37 minuuttia) vai siitä, että ns. tuntumalla pitämäni liina tulkittaisiin ohjailuksi. No, oli miten oli, siinähän Venni meni löysemmälläkin liinalla. Hyvin seurasi jälkeä alun. Ensimmäisen kulman makuun merkkauksen jälkeen kiersi lenkin ennen kuin lähti oikeaan suuntaan jatkamaan. Toisen kulman makuun merkkasi ja sen jälkeen lähti suota kohti jonkun riistan jäljelle. Kieri melko autuaasti jossain hajussa ja ajattelin, että jaahas, tähän sitä jäätiin tai tästä nyt lähdettiin sitten hukkaan. Mutta ei. Ven tuijotti, että selvä, mennäänkin takaisin hommiin ja lähti jatkamaan jäljellä. Loppusuoralla, muutama kymmenen metriä makuulta lähti tekemään lenkkiä, vauhti oli tosin hieman reippaampi ja ajattelin, että mennäänköhän nyt vauhdilla metsään vai rengastetaanko vain. Rengastettiin vain ja vielä toisen kerran, kunnes tultiin kaadolle. Tämä peuran sorkka oli kiinnostavampi kuin meidän oma eli Venla kyllä pysyi sorkalla tutkien sitä, mutta ei kyllä mitään mainittavaa hinkua ja luovuttikin sen ihan suosiolla. Selvittiin hengissä.

Eikä muuten ihan hassummin mennytkään noin niin kuin ihkaensimmäiseksi viralliseksi mejä-kokeeksi Venlalta, tuloksena AVO I, 48 pisteellä! Vaude!

Arvostelu vielä alla ja pakollinen palkintokuva. Mejäkokeissa on paljonkin toki hyvi puolia, niin kuin muissakin kilpailuissa ja kokeissa, mutta ehdottomasti parhaimpia ovat hyvä ruoka ja seura. Kyllä päivät menevät vain vauhdilla, kun viihtyy ja on maha täynnä. Rotukirjokin miellytti agilitykisojen välillä silmää, kymmenestä koirasta kuusi oli mäyräkoiraa, kaksi noutajaa, yksi spanieli ja Venni-terrieri. Taidetaan mennä toistekin ja ehkä se haave Vennin nostamisesta VOI-luokkaan ennen syksyn terriereiden mejä-mestaruuskoetta onkin ihan mahdollista :)

KOESUORITUKSEN ARVOSTELU:
Jäljestämishalukkuus 6/6
Jäljestämisvarmuus 12/12
Työskentelyn etenevyys 9/10
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky 13/14
Käyttäytyminen kaadolla 3/3
Yleisvaikutelma 5/5

Hyväksytty, 48 pistettä, AVO 1

Koeselostus:
Ohjatusti ja merkaten jäljelle. Venla jäljestää hyvin rauhallisesti ja jälkitarkasti kaikki suorat osuudet. 1. kulman ja makuun Venla merkkaa hyvin ja tekee taustalle tarkastuslenkin. Toisella osuudella ylitetään useita tuoreita hirven jälkiä, ne eivät Venlaa haittaa. 2. kulma tarkasti merkaten. Loppuosuudella pari nopeaa tarkastusta ja aivan kaadon tuntumassa pari nopeaa rengastusta. Kaadolle suoraan ja sitä Venla jää tutkimaan. Erinomainen 1. koejäljestys, hyvää yhteistyötä koirakolta.