Venla

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Paikallaanpysyvä perusasento!

Venlasta on tullut ihan pöllö!
Houston, Houston, we have a problem!

Miten ihmeessä olen koskaan milloinkaan ikinä osannut opettaa Elviiran tulemaan perusasentoon ja ennen kaikkea pysymään siinä. Venla "tää toko on ihan parasta ikinä" Vemmelsääri tulee innosta puhkuen sivulle, sekunti ja jo alkaa peruuttelu, asennonvaihto, maahanmeno, pyöriminen, kiertäminen, päällä seisominen, onnen hyppely, louskuttelu, perusasennon tarjoaminen, eikä tämä lopu.

Joo, palkkaa siitä kestosta, mutta se tarkoittaa, että kädessä on oltava namunen (jos namunen on taskussa, palkka saattaa myöhästyä eli ehtii tapahtua jo jotain edellämainittua tai jos palkataan pallolla, se pitää vapauttaa). Saa heittää kaikkia maailman vinkkiviitosia kehiin. Olen neuvoton! Ei mulla ole ollut tuolla tavalla innokasta koiraa, siis innokkaalla tavalla innokasta, vain raivokkaalla tavalla innokas Elviira.

Koulutan keskiviikkosin tosiaan agiryhmää ja se tarkoittaa tietysti omille nelijalkaisille tylsää päivää. Pääsevät toistaiseksi kuitenkin mukaan loppujäähdyttelylle. Kovemmilla pakkasilla en ota mukaan autoon istuksimaan. Tehtiin kotona iltaruoan eteen töitä, Venlan kanssa sitä IMS vaihtoja ja tänään olivat sikahyvät istu-maahan vaihdon lisäksi myös maahan-seiso-maahan!! Kehitys kehittyy. Kovilla avuilla maahan-istu onnistuu ilman väliseisontaa ja vielä kovemmilla avuilla istu-seisokin sai muutaman onnistuneen toiston.

Elviiran kanssa treenattiin peruuttaen pujottelua ja vahvistettiin vuorotellen (edestä) sivulle ja vierelle perusasentoon hakemista. Vierelletulossa paikka on ihan selvä, tänään syttyi lamppu pään päälle, että vierellekin voi tulla kuten sivulle eli kroppaa kääntämällä! Ei tarvitse siis käydä minun takana ensin tekemässä uukkaria. Vanha koirakin oppii :)

Iltaruoan jälkeen onkin hyvä viettää loppuilta sohvalla lelujen ja kaverin kanssa painien. Ehkei nämä keskiviikot sittenkään ole ihan niin tylsiä kuin miltä kuulostaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti