Venla

lauantai 22. lokakuuta 2016

Luova tauko

Jostain syystä on ollut tarve pitää taukoa bloggaamisesta kesän aikana. Yhtä lailla jostain syystä on tullut tarve taas jatkaa blogikirjoittelua syksyn saapuessa. Tai ensilumiahan on luvattu ensi viikolle, joten talven kynnyksellähän tässä ollaan.

Meillä oli kuitenkin ihan huippukesä.

Mejässä kevään ykköstulos jäi ainoaksi, sillä nenänkäyttö lisääntyi, mitä lähemmäs heinäkuun juoksuja Venlan osalta lähestyttiin. Käytiin muutamassa kokeessa siis hakemassa kokemusta ja näyttämässä, että kyllä niitä westiejäkin vielä metsässä kuljetetaan,

Tokossa uskaltauduin Elviiran kanssa virallisiin kokeisiin (joihin satuttiin sattumalta toisen westien, Hanin, kanssa samaan aikaan). Elviira oli näissä kokeissa vanha oma itsensä. Hirveä ympäristö, karmea myrskytuuli, mutta Elviira oli rento, iloinen ja teki töitä mielellään. Se näkyi tuloksessakin ja kakkostulos saatiin. Mokasin itse kaukot, sillä olin ensimmäistä kertaa uusien sääntöjen mukaisissa kokeissa, mutta häpeämällä siitäkin selviää.

Koiratanssissa Venla veti heti kesän alkuun AVO-luokan kunniamainintansa ja on näinollen nykyään voittaja-luokassa. Käytiin Westiekerhon järjestämässä koiratanssikisassa kannustuksen vuoksi tuo VOI-luokka korkkaamassa ja pisteitä tuli jotain 140 tienoilla eli treenattavaa riittää. Ohjelma onkin ihan täysin kesken vielä, mutta on mitä harjoitella. Elviira tahkoaa edelleen pieniä vihreitä miehiä vastaan vaihtelevalla menestyksellä.

Agilityssa Elviira nappasi Agirodussa elämänsä toisen tuplanollan. Huhhuh. Saisiko siitä sittenkin ensi kesän SM-karsintoihin koiran. Loppukesä ja alkusyksy ollaan jouduttu lajista pitämään taukoa aikataulutuskysymysten vuoksi.

Rally-tokossa Venla tahkosi itselleen kuudennella startilla RTK2-koularin eli ollaan nykyään rallyssakin voittaja-luokkalaisia.

Molemmat (lue siis MOLEMMAT!!!!) westiet osallistuivat lokakuun alussa vielä BH-kokeeseen ja kirsikkana tämän kesäkauden päälle kumpikin sen läpäisi.

Nyt ollaan treenikaudella Venlan osalta kaikissa lajeissa. Seuraavat kokeet tulevat olemaan vasta tammikuussa. Marraskuun lopulla on neiti nelivuotias tarkoitus steriloida. Treenataan tokoa nykyään Lakeuden Tokoilijoissa viikoittain ja kohta puolin pitäisi myös alkaa LAKKEn rally-tokotreenit. Näiden lisäksi rakennetaan kt-ohjelmaa ja opetellaan uusia liikkeitä, vanhoja toki vahvistaen.

Elviiran kanssa pidetään koiratanssissa treenitaukoa. Tarkoitus rakentaa uusi ohjelma ihan uudella näkökulmalla. Agilityssa puolestaan vedetään vielä loppuvuoden rypistys eli marraskuu ja joulukuu kirmataan kisakentillä ja sitten jäädään parin kuukauden pakkastauolle. Tokossa yritetään vielä päästä pariin kokeeseen tämän vuoden puolella.

Meille tuli myös kaksi vuotta täyteen lakeuksilla asumista elokuussa ja täytyy sanoa, että nyt tuntuu siltä, että ollaan kotiuduttu! On treenikaveria ja on lenkkikaveria. Voiko koiraihminen juuri muuta tarvita?

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

BH Elviira & BH RTK2 Donut's Tosca ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti