Karkuun

Olen sellaista koulukuntaa, että jos ei koira tule luokse kutsusta tai ylipäätään lähtee karkuun, kyse on koulutuksen puutteesta tai epäonnistumisesta. Sitten olenkin saanut sen Venlan kanssa huomata, että  kun yhdistetään kova ja itsenäinen koira totiseen riista- ja saalisviettiin, ollaan kaikesta koulutuksesta huolimatta täysin pulassa, kun se lähtee.

Nythän Venla on pysynyt tosi hienosti, kun ollaan koirakavereiden kanssa tehty pieniä metsäpyrähdyksiä tai kierretty ravirataa än.muuten se on kulkenut seitsemän metrin flexissään. Ei pääse karkuun. Pihassa meillä on rakenteilla aita tai suunnitteluasteella tällä hetkellä, mutta ensi viikon aitatalkoissa nousee pystyyn. Tilapäisesti pientä osaa pihasta kiertää siis kompistikehikoista pystytetty väliaikaisaita.

Sain oksasilppurin lainaan ja olenkin sillä urakalla silpunnut harventamiani puskia pihasta. Tänään oli niin mielettömän hieno kesäpäivä, että mikäs siinä silputessa ja koirat saivat samalla mönkiä nurmikonpalasella. Sitten näin, kun pari metriä aidasta pomppi pääskynen pihalla meitä kohti. Samalla sekunnilla, kun ajattelin, että nyt muuten Venla lähtee, se otti hyvin kevyen näköisesti loikan seisemänkymmensenttisen kehikkoaidan yli ja mars matkaan pääskysen perään. Hauskemmaksi asian tietysti teki se, että Elviira lähti sata lasissa (aidan palojen läpi) mukaan karkuun.

Siinä sitten juostiin aikamme kaikki kolme pitkin naapureiden pihoja (onneksi täällä on niin hiljaista, että ei juuri autot ja ihmiset liiku). Venla lähti autotiellä välillä spurttaamaan sellaisella vauhdilla, että epäilin sen häviävän ihan kokonaan. Elviiran sain muutaman huudon avulla pysäytettyä, napattua kainaloon ja olihan se kotiin vietävä. Sillä välillä Venla lähti suuntaan X ja katosi minulta täysin. Onneksi huutoon oli herännyt myös naapurini, joka huusi minulle sen menneen oikealle. Ja siellä kaukaisuudessa se juoksikin ristiin rastiin, pellolla, takapihoilla, teillä.

Eikä muuten mitkään tännet ja tulet heilauttaneetkaan. Puhumattakaan syömään-huudoista tai täällä (namikutsu) houkutteluista. Sitten yhdestä pihasta pyöräili pieni tyttö tielle ja näin hetkeni koittaneen. Pyysin tyttöä auttamaan koiran kiinniotossa ja huusin Venlalle tytön vieressä "Kato, mikä ihana lapsi täällä on! Tuu äkkiä kattomaan!". Kuin onnenkantamoisena, Villivarsa-Ven pysähtyi ja lähti korvat luimussa juoksemaan tyttöä kohti. Iiiiiiihana lapsi. Ja NAPS, kiinni oli. Kiitin tyttöä ja lähdettiin kotiin hengittämään.

Ennen kuin aita on pysyvästi aidattu, kummallakaan ei ole mitään asiaa pihalle nauttimaan kesästä. Pirskatin westiet. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.