M-E-J-Ä

Huh, mikä mejäviikko etten sanoisi!

Tuo viime viikko nimittäin. Ollaan oltu niin shokissa kaikesta, että blogin päivityskin on odottanut itseään. Saatiin viikon varoitusajalla tietää, että mahduttiin Karvian mejä-kokeeseen 21.5. ja sinnehän se oli mentävä. Treeniä alla käytännössä ei yhtään eli pieni paniikki iski ja oli lähdettävä testaamaan, toimiiko koko koira jäljellä. Ja koirahan on tietysti pikku-Venla!

Vennipenni

Vedettiin ensin puolen vuorokauden vanhennuksella surkea verijälki hirveimpään ryteikköön, minkä löysin. Ojanylityskin oli ehkä 1,2 metriä leveän vettä ylitsepursuavan lähestulkoon joen ylitys, jossa sientä vedellessäni onnistuin itse sienen uittamaankin. Mahtavaa. Jälki meni oikeastaan ihan kivasti siihen ojaan asti, Venla merkkasi makauksen ja muuten seuraili melkoisen tarkasti jälkeä sen suuremmin muuta ihmettelemättä. Ojasta ei halunnut mennä yli, sillä jalkojen kastelu on pahinta ikinä, joten yritti sitten löytää kieroreittiä. Kun en päästänyt enää kiertelemään, hyppäsi oikeasta kohdasta yli ja lähti hukalle. Miksiköhän. Jatkettiin sitten hetken matkaa jälkeä yhdessä, kunnes Ven taas nappasi jäljen nenäänsä ja loppua kohti. Kaadolla oli pakkasesta sulatettu sorkka oman aamuruokakipon päällä. Aamuruoka jäi syömättä ja sorkka oli epäilyttävä. Hyvin outo. Mielenkiintoinen, mutta ei kuitenkaan. Ei pelottava, mutta Venlalle selvästi sellainen "plääh, tätäkö me etsittiin".

En uskaltanut tämän perusteella uskoa, että Venni selättää kokeen, joten tehtiin vielä keskellä viikkoa toinen jälki helppokulkuisempaan maastoon, joka kuitenkin päättyi suopursuhelvettiin. Venla lähti innokkaammin jäljelle, sillä nyt oli jo selvästi muistunut mieleen, mikä on homman nimi ja veri oli se juttu tässä varustuksessa. Ensimmäinen kulma ja Ven jäi syömään makausta. Siis oikein antaumuksella. Rousk, rousk, rousk. Käskin eteen ja sinne lähti. Jatkettiin matkaa, merkkasi toisen makuun ja jatkettiin kohti suopursuhelvettiä. Eikä muuten haitannut yhtään. Siellä se menee, helpossa tai vaikeassa maastossa, ihan samalla tasaisella vauhdillaan. Hieman tuo pirkäksi venähtänyt jalka/mahakarva varmasti kinnaa, sillä Venni yritti monessakin kohdassa kiihdyttää kovempaan vauhtiin, mutta palasi takaisin kävelyvauhtiin. Sorkka löytyi ja edelleen pettymys, kun jälki päättyy ja siellä on sorkka. Venla selvästi palkkautuu ja nauttii enemmän itse jäljestyksestä kuin sorkan löytymisestä. Yritin sitten loppuun sitä sorkkaa vielä herättää henkiin ja Venlaa vähän sillä hetsata, mutta nopeasti hiipuu se kiinnostus. Eihän se elä ja juokse karkuun.

Helppo kakkosmaasto. Suopursuhelvetti.

Mentiinpä siis kohti koetta ja täytyy sanoa, että jalat huusivat jo hoosiannaa siinä vaiheessa, kun kävin vetämässä parit jäljet muille koirakoille. Minun pitikin sitten toimia oppaana kahdella jäljellä, joten aikamoiset paineet oli sen puolesta päällä. Venlan suoritusta itsessään en jännittänyt, sillä enhän minä sen suoritukselle mitään voi. Meillä kun on sellainen työnjako Venlan kanssa, että se menee ja tekee töitä, minä pidän narusta, kuljen perässä ja olen hiljaa. Ja homma toimii.

Kokeessa tuomarina toimi meillä Kari Muje. Tosi hyviä vinkkejä sain oppaana Karilta ja hurjan armollinen eksynyttä opasta kohtaan olikin. Venlan suorituksen aikana, ensimmäisen kulman jälkeen, tuomari kommentoi, että ottaisin pari askelta edemmäs ettei koiran liina kiristy. Vauhti oli riittävä, mutta piti varoa, etten yhtään jarruta. Olisi pitänyt tajuta vielä kysyä jälkeenpäin, että johtuiko ohje siitä, että Venlan vauhti oli rauhallinen (jälki kesti 37 minuuttia) vai siitä, että ns. tuntumalla pitämäni liina tulkittaisiin ohjailuksi. No, oli miten oli, siinähän Venni meni löysemmälläkin liinalla. Hyvin seurasi jälkeä alun. Ensimmäisen kulman makuun merkkauksen jälkeen kiersi lenkin ennen kuin lähti oikeaan suuntaan jatkamaan. Toisen kulman makuun merkkasi ja sen jälkeen lähti suota kohti jonkun riistan jäljelle. Kieri melko autuaasti jossain hajussa ja ajattelin, että jaahas, tähän sitä jäätiin tai tästä nyt lähdettiin sitten hukkaan. Mutta ei. Ven tuijotti, että selvä, mennäänkin takaisin hommiin ja lähti jatkamaan jäljellä. Loppusuoralla, muutama kymmenen metriä makuulta lähti tekemään lenkkiä, vauhti oli tosin hieman reippaampi ja ajattelin, että mennäänköhän nyt vauhdilla metsään vai rengastetaanko vain. Rengastettiin vain ja vielä toisen kerran, kunnes tultiin kaadolle. Tämä peuran sorkka oli kiinnostavampi kuin meidän oma eli Venla kyllä pysyi sorkalla tutkien sitä, mutta ei kyllä mitään mainittavaa hinkua ja luovuttikin sen ihan suosiolla. Selvittiin hengissä.

Eikä muuten ihan hassummin mennytkään noin niin kuin ihkaensimmäiseksi viralliseksi mejä-kokeeksi Venlalta, tuloksena AVO I, 48 pisteellä! Vaude!

Arvostelu vielä alla ja pakollinen palkintokuva. Mejäkokeissa on paljonkin toki hyvi puolia, niin kuin muissakin kilpailuissa ja kokeissa, mutta ehdottomasti parhaimpia ovat hyvä ruoka ja seura. Kyllä päivät menevät vain vauhdilla, kun viihtyy ja on maha täynnä. Rotukirjokin miellytti agilitykisojen välillä silmää, kymmenestä koirasta kuusi oli mäyräkoiraa, kaksi noutajaa, yksi spanieli ja Venni-terrieri. Taidetaan mennä toistekin ja ehkä se haave Vennin nostamisesta VOI-luokkaan ennen syksyn terriereiden mejä-mestaruuskoetta onkin ihan mahdollista :)

KOESUORITUKSEN ARVOSTELU:
Jäljestämishalukkuus 6/6
Jäljestämisvarmuus 12/12
Työskentelyn etenevyys 9/10
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky 13/14
Käyttäytyminen kaadolla 3/3
Yleisvaikutelma 5/5

Hyväksytty, 48 pistettä, AVO 1

Koeselostus:
Ohjatusti ja merkaten jäljelle. Venla jäljestää hyvin rauhallisesti ja jälkitarkasti kaikki suorat osuudet. 1. kulman ja makuun Venla merkkaa hyvin ja tekee taustalle tarkastuslenkin. Toisella osuudella ylitetään useita tuoreita hirven jälkiä, ne eivät Venlaa haittaa. 2. kulma tarkasti merkaten. Loppuosuudella pari nopeaa tarkastusta ja aivan kaadon tuntumassa pari nopeaa rengastusta. Kaadolle suoraan ja sitä Venla jää tutkimaan. Erinomainen 1. koejäljestys, hyvää yhteistyötä koirakolta.