Karkuun

Olen sellaista koulukuntaa, että jos ei koira tule luokse kutsusta tai ylipäätään lähtee karkuun, kyse on koulutuksen puutteesta tai epäonnistumisesta. Sitten olenkin saanut sen Venlan kanssa huomata, että  kun yhdistetään kova ja itsenäinen koira totiseen riista- ja saalisviettiin, ollaan kaikesta koulutuksesta huolimatta täysin pulassa, kun se lähtee.

Nythän Venla on pysynyt tosi hienosti, kun ollaan koirakavereiden kanssa tehty pieniä metsäpyrähdyksiä tai kierretty ravirataa än.muuten se on kulkenut seitsemän metrin flexissään. Ei pääse karkuun. Pihassa meillä on rakenteilla aita tai suunnitteluasteella tällä hetkellä, mutta ensi viikon aitatalkoissa nousee pystyyn. Tilapäisesti pientä osaa pihasta kiertää siis kompistikehikoista pystytetty väliaikaisaita.

Sain oksasilppurin lainaan ja olenkin sillä urakalla silpunnut harventamiani puskia pihasta. Tänään oli niin mielettömän hieno kesäpäivä, että mikäs siinä silputessa ja koirat saivat samalla mönkiä nurmikonpalasella. Sitten näin, kun pari metriä aidasta pomppi pääskynen pihalla meitä kohti. Samalla sekunnilla, kun ajattelin, että nyt muuten Venla lähtee, se otti hyvin kevyen näköisesti loikan seisemänkymmensenttisen kehikkoaidan yli ja mars matkaan pääskysen perään. Hauskemmaksi asian tietysti teki se, että Elviira lähti sata lasissa (aidan palojen läpi) mukaan karkuun.

Siinä sitten juostiin aikamme kaikki kolme pitkin naapureiden pihoja (onneksi täällä on niin hiljaista, että ei juuri autot ja ihmiset liiku). Venla lähti autotiellä välillä spurttaamaan sellaisella vauhdilla, että epäilin sen häviävän ihan kokonaan. Elviiran sain muutaman huudon avulla pysäytettyä, napattua kainaloon ja olihan se kotiin vietävä. Sillä välillä Venla lähti suuntaan X ja katosi minulta täysin. Onneksi huutoon oli herännyt myös naapurini, joka huusi minulle sen menneen oikealle. Ja siellä kaukaisuudessa se juoksikin ristiin rastiin, pellolla, takapihoilla, teillä.

Eikä muuten mitkään tännet ja tulet heilauttaneetkaan. Puhumattakaan syömään-huudoista tai täällä (namikutsu) houkutteluista. Sitten yhdestä pihasta pyöräili pieni tyttö tielle ja näin hetkeni koittaneen. Pyysin tyttöä auttamaan koiran kiinniotossa ja huusin Venlalle tytön vieressä "Kato, mikä ihana lapsi täällä on! Tuu äkkiä kattomaan!". Kuin onnenkantamoisena, Villivarsa-Ven pysähtyi ja lähti korvat luimussa juoksemaan tyttöä kohti. Iiiiiiihana lapsi. Ja NAPS, kiinni oli. Kiitin tyttöä ja lähdettiin kotiin hengittämään.

Ennen kuin aita on pysyvästi aidattu, kummallakaan ei ole mitään asiaa pihalle nauttimaan kesästä. Pirskatin westiet. Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tupla

Ettei Venlan mejä-koe jäisi viime viikonlopun ainoaksi aktiviteetiksi, päätin myös kurvailla Janakkalaan 22.5. agilitykisoihin, sillä siellä oli mahdollisuus neljään minikolmosen starttiin. Sitten keksin samalla senkin, kun ykkösluokka oli samana päivänä, että miksen sitten ottaisi lainakoira Tellervo-tiibetinterriäistä mukaan, ja yrittäisi tahkota sen kanssa niitä puuttuvia luvanollia. Tulin sitten ilmoittaneeksi kaksi koiraa yhteensä seitsemään starttiin yhden päivän aikana. Huh.

Palkintoharava tiibettiläinen

Tellervon vuoro oli heti aamusta ja ykkösiä olikin todella vähän. Ennen ensimmäistä rataa Tellervo oli ihan vauhkona, veto päällä, eikä ollenkaan kontaktissa. Mentiin radalle, sillä olin saanut saatesanat "mihin se nyt lähtisi" ja "sehän on nykyään niin ahne". Päästin Tellen irti, aloitettiin rata ja kahden hypyn jälkeen Telle ampaisin ensin tuomarin luokse, mutta lähti sieltä nopeasti tämä ei ole mun mammani -ilmeellä hakemaan aidatun kehän laidalla seisovan yleisön joukosta omaa mammaansa. Joka jäi Nokialle aamulenkille. Ei tullut autolla mukaan Janakkalaan. Voi tiibettiläinen.

Onnekseni ratahenkilöllä oli hoksottimet kohdalla, kun huusin, että menkää joku sen oviaukon eteen (ennen kuin se koira karkaa huitsinnevadaan) ja Telle säikähtikin tuota ihmistä niin paljon, että juoksi luokseni ja nappasin kiinni. Kirosin, että ei todella voida mennä enää millekään radalle, jos teet tuollaista, mutta mentiin kuitenkin. Pyysin toiselle ja kolmannelle radalle hihnankuljettajan jäämään sinne toiselle oviaukolle ja sisäänheittäjän toiselle, mahtavia tyyppejä, kun olivat heti auttamassa ja siellä seistä tönöttivät! Tokalle radalle otettiinkin Tellen kanssa lentävä lähtö ja JES, sehän tuli mukana. Kovaa tsemppausta koko rata. Se on kumma, miten nopea koira voikin olla hidas silloin, kun se ei ole motivoitunut ja Tellervohan ei ole koskaan ollut agissa motivoitunut. Estevarma se on, mutta aika ei tahdo riittää, edes ykkösissä. Nollana läpi ja muutaman sekunnin kymmenyksen aliaikaa eli JES, luva-nolla napsahti agilityradalta toisen sijan siivittämänä.

Kolmas rata olikin sitten hyppäri, josta Tellervolla oli jo luva (joten jäi vielä enemmän kaihertamaan se ensimmäisen agiradan epäonnistuminen), mutta napattiin sieltäkin aliaikanolla sijoituksella 2. Palkintosijoja ja yksi luva, ei yhtään hassumpi saavutus tiibettiläiseltä, jota ei ihan oikeasti jaksanut kiinnostaa mikään. Ei palkintoposeeraus, saati se agilitykaan.

Kakkosten starttien aikana käytiin pitkällä lenkillä molempien kanssa ja onneksi sainkin sitten kolmosten radoille hieman motivoituneemman koiran mukaani.

Ensimmäisenä oli hyppyrata ja sen jälkeen kolme agirataa. Tuomarina Johanna Wütrich ja radat olivat profiililtaan kyllä tosi mukavat. Eivät ollenkaan mitkään ähäkutti-teinpäs hankalat kolmosten radat, vaan ihan vaan sujuvat ja hyvin luettavissa olevat kolmosluokan tasoiset radat. Rimat taisivat olla 30cm korkeudella, ihan en kyllä ole siitä varma.

Ensimmäisellä radalla hämmästyksekseni Elviira teki keppivirheen. Lähti toiseen väliin kepittelemään, mutta näkeehän se videoltakin, että käännän ja kiirehdin liikaa edelle. Toinen virhe tulikin sitten riman tiputuksesta, kun en päässyt itse enää käsittämättömän ohjauskuvion jälkeen liikkeelle (miksi edes tulin putken jälkeisen hypyn taakse tekemään jotain takaakiertoa??). Kympillä maaliin, aliajalla. Ihan ok alku, typerä ohjaaja.

1. rata

Toisella radalla Elviira olikin pirskatin röyhkeä. Jo sivulletulo ennen rataa oli roiskaisu ja varsinkin lopussa keinulla huomasi, että nyt muuten mennään läpi. Mutta eipä menty "kevyellä" käskytyksellä. Muuten rata saatiinkin Sofia-ystäväni toimesta videolle ja siinähän se on. Nolla. Sijoitus 4. Etenemä 3,96m/s. Mah-ta-vaa. Nollaputki on selvästi siis avattu Vaasassa pitkän, pitkän kolmosluokan uran jälkeen (josta toki ollaan pidetty monta vuotta kisataukoakin).

2. rata

Kolmannelle radalle lähdettiin ihan hyvin mielin. Elviira oli vielä virkeän oloinen ja tuntui jaksavan hyvin. Radalla oli varsinkin ennen loppusuoraa aika klassikkopaikat, joissa Elvi tahtoo tiputtaa rimoja, kun itse en etene vaan esim. valssaan. Muutenkin tälle radalle osui aika monta sellaista paikkaa, joissa se vanha Elviira olisi tiputellut rimoja. Meni kuitenkin tosi kivasti ja loppuun asti jännitin, että mikä rima rävähtää. Mutta ylhäällä pysyivät ja sieltähän se tuli. Toinen nolla. Sijoitus 6. Etenemä 3,98m/s. Siis TUPLANOLLA. Käsittämätöntä.

3. rata

Kieli keskellä suuta. Osu nyt siihen renkaaseen ;)

Neljännelle radalle mentäessä Elviira oli väsynyt. Minä olin väsynyt. Ja kun se rima tipahti heti alussa (kun jostain selittämättömästä syystä sanoin Elvin ollessa hypyn päällä TÄNNE), en luovuttanut, mutta ajattelin, että nyt voidaan sitten kokeilla ja tehdä juttuja, joita ei muuten kokeilla ja tehdä. Kuten viimeiselle putkelle ulkokaarteesta putkeen lähetys (kun en väsyksissäni enää mukamas jaksanut vaihtaa puolta), jolloin Elviiran silmät leimahtivat ja naps, takareidessä mahtava mustelma neljällä kulmurinreijällä varustettuna. Armottoman Tappaja-Elviiran välitön palaute siitä, että jos siltä vaaditaan täysiä töitä, niin vaaditaan myös minulta. Eikä niille putkille vaan lähetetä ulkokaarteesta tuollaisessa tilanteessa. Ei lähetetä, ei.

4. rata

Kokonaisuudessaan siis ihan mahtava(n rankka) päivä! Ja kokonaisuudessaan ihan mahtava viikonloppu! Eikä se ole se menestys, vaan se oma onnistuminen. Venni onnistui omassa hommassaan, Tellervon kanssa onnistuttiin yhdessä ja Elviira onnistui kaikki odotukset ylittävästi tuplana. Nautin kisaamisesta näiden kanssa ihan suunnattomasti.

Elviiran leiri. Sisältää matkauima-altaan.

M-E-J-Ä

Huh, mikä mejäviikko etten sanoisi!

Tuo viime viikko nimittäin. Ollaan oltu niin shokissa kaikesta, että blogin päivityskin on odottanut itseään. Saatiin viikon varoitusajalla tietää, että mahduttiin Karvian mejä-kokeeseen 21.5. ja sinnehän se oli mentävä. Treeniä alla käytännössä ei yhtään eli pieni paniikki iski ja oli lähdettävä testaamaan, toimiiko koko koira jäljellä. Ja koirahan on tietysti pikku-Venla!

Vennipenni

Vedettiin ensin puolen vuorokauden vanhennuksella surkea verijälki hirveimpään ryteikköön, minkä löysin. Ojanylityskin oli ehkä 1,2 metriä leveän vettä ylitsepursuavan lähestulkoon joen ylitys, jossa sientä vedellessäni onnistuin itse sienen uittamaankin. Mahtavaa. Jälki meni oikeastaan ihan kivasti siihen ojaan asti, Venla merkkasi makauksen ja muuten seuraili melkoisen tarkasti jälkeä sen suuremmin muuta ihmettelemättä. Ojasta ei halunnut mennä yli, sillä jalkojen kastelu on pahinta ikinä, joten yritti sitten löytää kieroreittiä. Kun en päästänyt enää kiertelemään, hyppäsi oikeasta kohdasta yli ja lähti hukalle. Miksiköhän. Jatkettiin sitten hetken matkaa jälkeä yhdessä, kunnes Ven taas nappasi jäljen nenäänsä ja loppua kohti. Kaadolla oli pakkasesta sulatettu sorkka oman aamuruokakipon päällä. Aamuruoka jäi syömättä ja sorkka oli epäilyttävä. Hyvin outo. Mielenkiintoinen, mutta ei kuitenkaan. Ei pelottava, mutta Venlalle selvästi sellainen "plääh, tätäkö me etsittiin".

En uskaltanut tämän perusteella uskoa, että Venni selättää kokeen, joten tehtiin vielä keskellä viikkoa toinen jälki helppokulkuisempaan maastoon, joka kuitenkin päättyi suopursuhelvettiin. Venla lähti innokkaammin jäljelle, sillä nyt oli jo selvästi muistunut mieleen, mikä on homman nimi ja veri oli se juttu tässä varustuksessa. Ensimmäinen kulma ja Ven jäi syömään makausta. Siis oikein antaumuksella. Rousk, rousk, rousk. Käskin eteen ja sinne lähti. Jatkettiin matkaa, merkkasi toisen makuun ja jatkettiin kohti suopursuhelvettiä. Eikä muuten haitannut yhtään. Siellä se menee, helpossa tai vaikeassa maastossa, ihan samalla tasaisella vauhdillaan. Hieman tuo pirkäksi venähtänyt jalka/mahakarva varmasti kinnaa, sillä Venni yritti monessakin kohdassa kiihdyttää kovempaan vauhtiin, mutta palasi takaisin kävelyvauhtiin. Sorkka löytyi ja edelleen pettymys, kun jälki päättyy ja siellä on sorkka. Venla selvästi palkkautuu ja nauttii enemmän itse jäljestyksestä kuin sorkan löytymisestä. Yritin sitten loppuun sitä sorkkaa vielä herättää henkiin ja Venlaa vähän sillä hetsata, mutta nopeasti hiipuu se kiinnostus. Eihän se elä ja juokse karkuun.

Helppo kakkosmaasto. Suopursuhelvetti.

Mentiinpä siis kohti koetta ja täytyy sanoa, että jalat huusivat jo hoosiannaa siinä vaiheessa, kun kävin vetämässä parit jäljet muille koirakoille. Minun pitikin sitten toimia oppaana kahdella jäljellä, joten aikamoiset paineet oli sen puolesta päällä. Venlan suoritusta itsessään en jännittänyt, sillä enhän minä sen suoritukselle mitään voi. Meillä kun on sellainen työnjako Venlan kanssa, että se menee ja tekee töitä, minä pidän narusta, kuljen perässä ja olen hiljaa. Ja homma toimii.

Kokeessa tuomarina toimi meillä Kari Muje. Tosi hyviä vinkkejä sain oppaana Karilta ja hurjan armollinen eksynyttä opasta kohtaan olikin. Venlan suorituksen aikana, ensimmäisen kulman jälkeen, tuomari kommentoi, että ottaisin pari askelta edemmäs ettei koiran liina kiristy. Vauhti oli riittävä, mutta piti varoa, etten yhtään jarruta. Olisi pitänyt tajuta vielä kysyä jälkeenpäin, että johtuiko ohje siitä, että Venlan vauhti oli rauhallinen (jälki kesti 37 minuuttia) vai siitä, että ns. tuntumalla pitämäni liina tulkittaisiin ohjailuksi. No, oli miten oli, siinähän Venni meni löysemmälläkin liinalla. Hyvin seurasi jälkeä alun. Ensimmäisen kulman makuun merkkauksen jälkeen kiersi lenkin ennen kuin lähti oikeaan suuntaan jatkamaan. Toisen kulman makuun merkkasi ja sen jälkeen lähti suota kohti jonkun riistan jäljelle. Kieri melko autuaasti jossain hajussa ja ajattelin, että jaahas, tähän sitä jäätiin tai tästä nyt lähdettiin sitten hukkaan. Mutta ei. Ven tuijotti, että selvä, mennäänkin takaisin hommiin ja lähti jatkamaan jäljellä. Loppusuoralla, muutama kymmenen metriä makuulta lähti tekemään lenkkiä, vauhti oli tosin hieman reippaampi ja ajattelin, että mennäänköhän nyt vauhdilla metsään vai rengastetaanko vain. Rengastettiin vain ja vielä toisen kerran, kunnes tultiin kaadolle. Tämä peuran sorkka oli kiinnostavampi kuin meidän oma eli Venla kyllä pysyi sorkalla tutkien sitä, mutta ei kyllä mitään mainittavaa hinkua ja luovuttikin sen ihan suosiolla. Selvittiin hengissä.

Eikä muuten ihan hassummin mennytkään noin niin kuin ihkaensimmäiseksi viralliseksi mejä-kokeeksi Venlalta, tuloksena AVO I, 48 pisteellä! Vaude!

Arvostelu vielä alla ja pakollinen palkintokuva. Mejäkokeissa on paljonkin toki hyvi puolia, niin kuin muissakin kilpailuissa ja kokeissa, mutta ehdottomasti parhaimpia ovat hyvä ruoka ja seura. Kyllä päivät menevät vain vauhdilla, kun viihtyy ja on maha täynnä. Rotukirjokin miellytti agilitykisojen välillä silmää, kymmenestä koirasta kuusi oli mäyräkoiraa, kaksi noutajaa, yksi spanieli ja Venni-terrieri. Taidetaan mennä toistekin ja ehkä se haave Vennin nostamisesta VOI-luokkaan ennen syksyn terriereiden mejä-mestaruuskoetta onkin ihan mahdollista :)

KOESUORITUKSEN ARVOSTELU:
Jäljestämishalukkuus 6/6
Jäljestämisvarmuus 12/12
Työskentelyn etenevyys 9/10
Lähdön, kulmauksien, makauksien ja kaadon selvittämiskyky 13/14
Käyttäytyminen kaadolla 3/3
Yleisvaikutelma 5/5

Hyväksytty, 48 pistettä, AVO 1

Koeselostus:
Ohjatusti ja merkaten jäljelle. Venla jäljestää hyvin rauhallisesti ja jälkitarkasti kaikki suorat osuudet. 1. kulman ja makuun Venla merkkaa hyvin ja tekee taustalle tarkastuslenkin. Toisella osuudella ylitetään useita tuoreita hirven jälkiä, ne eivät Venlaa haittaa. 2. kulma tarkasti merkaten. Loppuosuudella pari nopeaa tarkastusta ja aivan kaadon tuntumassa pari nopeaa rengastusta. Kaadolle suoraan ja sitä Venla jää tutkimaan. Erinomainen 1. koejäljestys, hyvää yhteistyötä koirakolta.

Pitkä, kylmä, kisaviikonloppu

 Vaasassa kisattiin sekä lauantaina että sunnuntaina Elviiran kanssa agilityn kolmosluokassa. Yhteensä viisi starttia, joista kolme lauantaina (tuomari Anders Virtanen) ja kaksi sunnuntaina (tuomari Katarina Virkkala). Venla raukka kulki mukana koko viikonlopun kaikilla lämppälenkeillä, muuten autossa odotellen. Kun siis ollaan illalla tultu kotiin, on pikkukoirassa ollut hieman ylimääräistä virtaa purettavaksi. Korjataan se huomenaamulla, kun mennään aamulenkin sijaan ajamaan yksi verijälki, jonka tänään kotimatkalla vedin metsään. Saatiin nimittäin paikka ensi viikonlopun mejä-kokeeseen. Ihmeiden aika ei ole ohi.

Mutta palatakseni agilityyn, ratapiirrokset ovat täysin hämärästä ulkomuistista piirretty, mutta kyllä niistä idean saa ja ehkä pystyy paremmin hahmottamaan selityksiäni. Kaiken kattavasti täytyy sanoa, että Elviira oli näissäkin kisoissa todella järkevä. Teki töitä ja yritti tosissaan. Postaus on järkyttävän tylsä ja nälkävuosia pidempi, mutta se lukekoon loppuun, joka jaksaa. Ketään tuttuja ei ollut katsomossa, joten en jaksanut vaivata vieraita kuvaamisen suhteen. Tehtiin siis hommia ja saatte tyytyä kirjalliseen selontekoon.

A-agirata

Kisat aloitettiin lauantaina agiradalla. Alussa Elvi jäi hyvin ja menin kakkoselle ottamaan vastaisella ensin pituuden ja takaakierron ohi ja käänten pakkovalssilla kakkoselle. Siitä kolmoselle vienti, nelosen takaakierrolle heitto, sokkarin kautta vitosen takaakierrolle ja puomille. Kaasu pohjaan ja persjättö puomin alastulon jälkeen ja ehdin hyvin. Kääntyi kivasti kepeille. 8-putken kautta hypylle, josta heitto putkeen. Irtosi yllättävän kivasti tuonne kymppiputkeenkin, ollakseen Elvi. Kiireen tuntua tuli, mutta ehdin sokkariin okserille. Kun Elviira ponnisti, lähdin rankasti kääntämään valssiin, että saisin sen mukaan 12 hypylle, mutta takimmainen okserin rima tuli siitä hyvästä alas. Ei muuta kuin jatkettiin matkaa Aalle. Aan jälkeen valssi 14 aidalle, heitto takaakierrolle ja saksalaisella 16.hypylle, 17 ja ennen putkea persjättö. Keinun kautta loppusuoralle. Radalla tippui myös toinen rima, mutta en enää kuollaksenikaan muista, mikä se oli. Ohjausvirheestä se kuitenkin johtui, sillä olin monessa ohjauksessa myöhässä.

Hei olisiko voinut olla jopa 12, sillä seisoin Elvin edessä silloin kuin sitä sinne käänsin. No, joka tapauksessa tultiin maaliin fiiliksellä, jes, hyvä rata, 10 rv. Kunnes katsottiin tulostaulua, jossa luki 20 rv. Ei pienintäkään käsitystä, mistä nuo kaksi muuta vitosta tulivat (arvostelulapun mukaan nimenomaan vitoset eli ei kiellot). Rimoja en kuullut tippuneen muita ja kontaktit otti. Tosin huomasin medien kisoja seuratessa, että järjestäin koirat, joilla oli juoksukontaktit, saivat vitosen puomilta, vaikka olisivatkin osuneet. Kun taas pysäyttäjät, joiden koirat luisuivat ensin pois alakontaktilta ja sitten peruuttivat siihen takaisin, säästyivät virheittä. Tuomaripeliä sanon minä. Vauhti oli 3,9m/s luokkaa.

B-agirata

Päivän toiselle radalle lähdettiin hieman hämmentyneenä edellisen radan tuloksesta, mutta silti hyvillä mielin. Kiinnostavia tekemispaikkoja tälläkin radalla. Alun pituus ei tuottanut mineille ongelmia, mutta valitettavan moni maksi lähti kääntymään ohjaajan perään ja hyppäsi pituuden sivusta ulos hyllyttäen heti toisella esteellä. Elvi suoriutui hyvin ja alussa teinkin kolmosen takaakierron jälkeen valssin neloselle, siitä vitosen saksalaiselle ja keinulle. Keinusta Elviira lähti todella mahtavasti putkeen, olin itse vielä suunnilleen putken toisen suuaukon kohdalla, kun Elviira pyyhälsi jo oikeasta päästä sisälle. Kasille käntyikin sitten jo ihan linjassa ja ysin päätin ohjata vasemmalta, vaikka arvasin, että keppikulma on haastava. Niinhän se olikin, mutta Elviira jumahti kymmenesosasekunniksi ensimmäiseen väliin odottamaan minua, ei siis liikahtanut väärään suuntaan vaan juoksi oikein sisään ja jäi ensimmäiseen keppiväliin, kunnes se näki, että lähdin vasenta puolta mukaan. Ei virhettä. Hypyn kautta putkeen, Aalle, Aan jälkeen persjättö ja putkeen.

Sitten teinkin vähän omia kuvioita, kun en vaan saa Elviiraa muuta kuin puolivalssilla 15-aidan kaltaisiin kohtiin ja puolivalssi olisi tuossa kuviossa ollut jatkon kannalta auttamattoman hidas. Eli toteutus oli sitten heitto 14 takaakierrolle, päällejuoksu persjättö, 15 takaakierto päällejuoksu, persjättö, 16 aita, valssi (ja tässä valsissa olin jo toooodella myöhässä), tuuppaus 17 aidalle ja lähdin täysiä juoksemaan 19 putkea kohti, jota ennen piti ehtiä tehdä vielä yksi sokkari. No, voitte kuvitella, kun heitän Elvin 17 hypylle ja lähden itse juoksemaan vastakkaiseen suuntaan, pysyykö se rima ylhäällä? No ei pysy. Kuitenkin rata puhtaana loppuun eli tuloksena 5rv, nopeus 3,7 tuntumassa.

C-hyppyrata

Lauantain viimeinen rata oli hyppäri. Alku tuntui rataantutustumisessa hankalalta, mutta ei sitten Elviiran kanssa ollutkaan. Renkaalle kutsumaan, heitto kolmonen, nelosen takaakierrolle, persjätön kautta vitosputkeen. Kiirellä persjättöä tekemään putken jälkeen, pituus, tyrkkäisy seiskan takaakierrolle. Pelkäsin, miten käy kasin, mutta estevälit olivat sen verran pienet, että Elvi ei tarvinnut kuin vastaista kättä hypätäkseen kasin oikein. Ysin takaakierron kautta putkeen ja muuria kohti. Muurin palikat pysyivät paikoillaan, mutta kuului kynsien raps, siitä vitonen. Jatkettiin kepeille, autoin alkuun, hyvä minä!

Sitten tultiin taas suoraan putkeen ja Elviira sata lasissa suoraan eteenpäin putkelta kohti 16 estettä. Karjumalla sain sen taas kääntymään 14 hypylle, mutta sitten jo oma ohjaukseni oli niin surkea, että Elviira ei todellakaan ennen hyppyä tiennyt meidän tekevän niistoa. Rima alas. 15-hyppy suoraan ja 16 aidalle taas niisto, heitto 17 aidan kautta putkeen. Sitten teinkin ihan hiljaisen puolenvaihdon ja menin kyttäämään 19 aidalle, koska Elvi tulee putkesta. Tulihan se, sata lasissa ja suoraan kohti 15 hyppyä, sillä sille puolellehan olin jäänyt. Kutsulla mukaan, helppo loppu, 20 hypyn jälkeen valssi ja nostan katseeni viimeisellä hypyllä kohti maalia ja noin neljä metriä viimeisestä aidasta seisoo suorassa linjassa jackrusseli omistajineen. Elviirahan lanasi viimeisen hypyn ja lähti hyökkäykseensä. Napakalla sivulla kääntyi kuitenkin metriä ennen russelia ja tuli sivulle. Toivottavasti täti pelästyi sen verran, ettei enää tule "katsomaan rataa" maaliin. Järki hoi..

Tuloksena siis 15 rv, aika jossain 3,8 hujakoilla. Tällä radalla oli Elvissä selvästi huomattavissa väsymystä ja oma ohjaukseni oli paikoitellen aika surkeaa.

D-hyppyrata

Sunnuntain ensimmäiselle radalle lähdettiin niin, että Elviiralla oli täysi räyhä päällä, kun oltiin edellisenä päivänä jo oltu paikalla, niin jokainen mutka kenttää kohti oli tuttu ja lämppäämisestä ei tahtonut tulla mitään. Lähdössäkin jätin Een paikoilleen ja otin yhden askeleen, jolloin Elvi jo sätki lähteäkseen. No, onneksi tuossa alussa ei ollut kiire, joten otin ehkä pari metriä etumatkaan ja jo lähdettiin. Odotin Elviiran mukaan ensimmäisen hypyn yli ennen kuin lähdin kiihdyttämään (hyvä ohjaaja!), mutta kylläpä se makeasti irtosi putkeen. Lukitsi sen jo ensimmäiseltä aidalta.

Minulla oli hyvin aikaa sokkariin putken jälkeen, siitä heitto nelosen takaakierrolle vasemman kautta, siitä päällejuoksu-sokkarin kautta vitosen pyöritys. Muistin odottaa, rima pysyi ylhäällä! Siitä vauhdilla kutoselle ja melkein myöhästyin persjätöstä putken jälkeen. Ehdin nipin napin ja Elvi kääntyi kivasti seiskalle. Putken jälkeen tein valssin ja siitä kepeille. Renkaan kävin avittamassa, sillä Elvi viime hallitreeneissä, joissa rengas ollaan viimeeksi nähty, juoksi koko ajan läpi kauemmalta puolelta. Tuolla oli hyvä ja selkeä rengas, hyvin siis meni. Putkeen ja putken jälkeen taas persjättö.

Sitten mietin tuota 12-hyppyä, että en voi niistää sitä, koska niisto kääntäisi sen väärään suuntaan jatkon kannalta. Pakko siis pyörittää 12 hyppy ja kuin ihme ja kumma, onnistui. 13-hypyn haki hyvin, lähti takaakierrolle ja sitten tultiin okserille, joka edellisenä päivänä tuli alas. Ajattelin etukäteen, että jos ohjaan sen kääntäen, rima tippuu todennäköisemmin eli ohjasin ns. suoraan, olin lähes hyppyjen välissä, kun Elviira oli ylittänyt okserin ja molemmat rimat ylhäällä. Tässä vaiheessa kävi mielessä, nytkö se nolla tulee! Meinasi tehdä tiukkaa, sillä Elviira ampaisi 17 suorasta putkesta niin kovaa ulos, että hyppäsi hypyn ja oli jo jatkamassa pituudelle, kun sen sieltä hypyn ja pituuden puolestavälistä sain valssilla käännettyä viimeiseen putkeen. Persjättö putken jälkeen ja riskillä toiseksi viimeiselle esteelle niisto.

Onnistui, viimeinen rima pysyi ylhäällä eli tässä se oli. Elviiran ihka ensimmäinen nollatulos agin kolmosluokasta. Jeeeeeee!!!! Sijoitus kolmas, nopeudella 3,85m/s.

E-agirata

Viikonlopun viimeinen rata oli sitten agirata. Alussa Elvikin jäi suosiollisemmin, niin pääsin kakkoshypylle asti starttaamaan. Siitä kääntö kolmosputkeen ja ohjaus nelosputkelle. Ei ole kerta eikä ensimmäinen, kun Elviira tulee nelosputken kaltaisessa tilanteessa putken suun ohi (siis se entinen Elvi, joka ei mene putkiin), joten jäi varmistamaan ja kääntämään sen ysikympissä sinne. Miksi en lähtenyt liikkelle siinä vaiheessa, kun näin, että se putken lukitsi? Tavasta vai tottumuksesta, tiedä häntä, mutta olin karusti myöhässä vitoselta. Ehdin kuitenkin sokkariin ja siitä kääntö vitosen kautta kohti suoraa putkea.

Se entinen Elvihän on aina tehnyt niinkin, että putkestä käännytään heti sinne suuntaan, missä minä olen. No nyky-Elvi toimii niin kuin mikä hyvänsä hyvä koira, juoksee suorasta putkesta täysiä eteenpäin, jos ei muuta sanota. Ja eihän sille ole koskaan putkijarrua opetettu, joten ei paljon sanottu. Rankalla Elviira TÄHÄN -käskyllä sain juuri ja juuri käännettyä Elvin ennen kasihyppyä valsiin, siitä seiskan yli, valssilla kasi ja kepeille. Keppien jälkeen putkeen, renkaaseen ja keinulle. Keinunkin malttoi odottaa, mutta sitten. Olin niin huolissani siitä, miten ikinä ehtisin juosta Elvin eteen tekemään persjättöä puomin jälkeen, että aloin ajatella sitä jo keinun jälkeen. Mukamas tyrkkäsy kolmentoista takaakierrolle, vilkaisu kohti puomia, vilkaisu takaisin koiraan ja eiiiiiiiii, suoraan hyppäsi.

Otettiin siitä hylätty, puomin, pituuden ja hypyn kautta pihalle. Onhan se kuitenkin kehitystä, jos viikonlopun viidestä radasta vain yksi on hylätty. Kertoo myös siitä, että olen saanut itseäni psyykattua pois siitä "jos tulee ratavirhe, peli on menetetty"-mentaliteetista.

Ei tullut lelua tai muutakaan käytettävää palkintoa tälle koiralle.

Muutamia yleisiä huomioita. Elviiralla on melkoista tasainen vauhti: 3,7-3,9 radasta riippumatta, mikä on positiivinen asia, sillä siitä pystyy kiristämään. Ja toisaalta, noilla ajoilla ehditään ihanneaikaan. Nyt halutaan kuitenkin keskittyä siihen, että saadaan virhemarginaali pienemmäksi. Vähemmän noita 20 rv:n ratoja, enemmän 0 rv:n ratoja. Toisekseen mielestäni on mahtavaa, miten ennen iilimatona jalassa kiinni roikkunut koira on lakannut puremasta, irtoaa, lukee rataa ihan innoissaan, suutahtaa, kun ohjaan väärin, mutta suorittaa silti parhaansa mukaan, ei sikaile ja ihan oikeasti yrittää parhaansa, koko ajan. Agility on Elviiran kanssa maailman paras laji!

Ensi viikonloppuna on vielä karumpi agilityrupeama edessä, sillä kisataan Janakkalassa. Elviira NELJÄN startin verran sunnuntaina ja itse juoksen samaisena päivänä vielä kolme ykkösen starttia Tellervo-tibben kanssa. Hullua. Mutta hauskaa.

Kisajärjestelyt olivat muuten onnistuneet, kisapaikka oli kiva ja hyvät lämppäys/jäähdyttelymaastot, ilmo toimi ja kuulutus oli hyvä. Mutta radanrakennus oli tuhottoman hidasta, mikä omalta osaltaan myöhästytti päiviä. Siinä vaiheessa kun ollaan jo tunnin verran aikataulusta myöhässä sateessa ja merituulen raikkaudessa, ei paljon naurata ketään. Ja toisekseen seura oli hehkuttanut mahtavia palkintoja netissä ennakkoon, mikä melkein nauratti, kun itse astelin palkintopöydän ääreen Elviiran kanssa. Vaihtoehtoina oli Hauhaun markettikuivamuonaa tai pokaali. Kiitin ja sanoin, etten tee kummallakaan mitään, jolloin palkintojenjakaja tuuppasi jostain toisesta laatikosta Marimekon käsipyyhkeen ja namipussin kouraani ja sanoi ota tosta, anna vaikka lahjaksi. Olihan siellä toki niille aikaisemmin palkituille radoille ollut kanafileesäkkejä, älypelejä, leluja ja lahjakortteja, mutta kummasti ne olivat menneet ensimmäisten neljän palkintojenjaon aikana kaupaksi melko tehokkaasti.. Elvi oli hieman pettynyt, kun ei saanutkaan lelua, mutta innolla jakoi pihvitikun Vennin kanssa takapaksissa ja kävi nukkumaan kotimatkaa varten.

Uusia koitoksia ja itsemme voittamisia kohti.

Miksi mitään muuta

Kesäkauden ensimmäiset tosikot eli meidän LAKKEn agilityn viikkoryhmän treenit takana. Ja päässä on vain yksi ja ainut kysymys. Miksi harrastan yhtään mitään muuta Elviiran kanssa kuin agilitya? Siitä on tullut ihan mieletön. Ottaa etäisyyttä, lukee rataa, ei ahdistu, vaikka ohjaajassa olisi parantamisen varaa. Ihan vähän vaan huonolaatuinen video saa puhua puolestaan, mutta erityistä huomiota kiinnittäisin viimeisen ratavedon pyörityksiin. Ikinä milloinkaan en ole voinut radalla a) ohjata väärin/huomata ohjaavani väärin, ilman että Elvi on siitä rankaissut tai b) SELITTÄÄ MITÄÄN. Ja Elviira vaan tekee, tekee, tekee. Loppuun vielä juoksareiden vahvistusta vknlopun kisoja silmäillen.

Mieletön, mieletön, mieletön.

Tuon jälkeen onkin aina niin vaikea mennä viilettää Venlan kanssa. Tuntuu tosi pahalta, koska vauhtia ei ole. No, videota katsellessa sentään vähän piristyy, kun se sentään laukkaa, ei ravaa. Mutta on se hidas. Toisaalta tänään on maha kipuillut, joten enpä parasta mahdollista vauhtia odottanutkaan. Sikatarkka ja yrittää tehdä koko ajan täsmällisen parhaansa. Pikkukoira. On sillekin paikkansa agissa.

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Tämä viikko on todellinen trimmausviikko, sillä Venla on jo puoliksi nypitty kesäturkkiin (ja loppukesäksi voisi ehkä jonkun näyttelynkin katsastaa). Huomenna jatketaan sen projektin parissa. Elviira taas on kaljuunnutettava viikonlopun agiputkea varten. Viisi (5) starttia ehkä helteisessä Vaasassa meren rannalla. Otetaan kaikki tuulenvastus pois, mikä otettavissa on ;)

Tänään meillä puolestaan vieraili ihka ensimmäinen vieras koira, jota olen koskaan trimmannut. Reipas puolivuotias Welmu-westie. Welmu kävi lähes kuukausi sitten ensimmäisessä trimmissään ja täytyy sanoa, että Elviiran pentuajat sieltä kaukaa menneisyydestä tulvahtivat mieleen. Pehmeä pumpulipallo, jonka karva on niin tiukassa, ettei mitään rajaa. Nyt toiseen trimmiin Wee olikin jo huomattavasti helpompi nyppiä ja uskoisin, että seuraavassa trimmissä karva irtoaa kuin vettä vaan.

Welmu trimmin jälkeen

Hauska huomata, miten erilaisia kaikki koirat ovat. Elviiralla on rintakehä, pää ja jalat maailman herkimmät. Joo, revi häntää vaan, ei haittaa. Aah, ihanaa, trimmaa selkää, trimmaa, trimmaa, trimmaa. Venlalla kainalot ja häntä ovat ihan pahimmat, aina saa taistella. Mutta ei mitään, nypi pääkarvat vaan tai jalat tai mitä vaan, kaikki käy. Welmulla kun taas takapuolen päällä oli hurjan herkkää, samoin kuin vasemmalla puolella kaulassa. Ja se pää. Naps, naps ja NAPS, hyvä etteivät sormet lähteneet mukana :D Mutta sitten taas joku rintakehän nyppiminen, so what. Tai takajalat tai mahanalunen.

Pieniä onnistumisia sentään, kun sain Welmunkin nypittyä jonkinlaiseen kuntoon. Venlaan ja sen turkin helppouteen kun on tullut totuttua, tuollaiset Ween ja Een kaltaiset pölypallot tuntuvat lähestulkoon urakkahommilta. Jos joskus vielä westiepennun otan, valintakriteereinä ovat matohäntä (kertoo siitä, että koiralla on neljä jalkaa, jotka se tiedostaa) sekä suora ja lyhyt turkki. Vähään tyydyn kyllä.

Venla oli portin takana, mutta tällä kertaa hiljaa, kun Welmu oli pöydällä. Elviira päätti itse itsensä vapauttaa ja hypätä portista ulos haukkumaan ja seuraamaan Welmua. Jos ihmisilläkin käy niin, että vanhana kaikki ominaisuudet, ne hyvät ja huonot, vahvistuvat, niin käy myös koirilla. Elvi on aina osannut haukkua. Mutta ei hyvä ihme, kun se ei tahdo nykyään enää osata lopettaa. Vououou, räksytiräksyti, vouvou, väh, väh....

Kannatti olla kiltti, siitä hyvästä sai ihan parhaan lelun!

Viikonlopusta viikonloppuun kavereiden kanssa

Tuntuu, että arki rullaa kesän tultua niin kovilla eteenpäin, ettei ehdi hengittää kuin viikonloppuisin. Jos silloinkaan!

Kesä on täällä

Ennen vappua ehdittiin pekoilla Venlan kanssa. Käytiin taas uusissa maastoissa, tällä kertaa Kuortaneen suunnalla ja vaikka sekä seura että maasto olivat mallillaan, treeni oli huonoin pitkään aikaan. Tehtiin liian pitkä treeni. Maalimiestä ei meinannut löytyä millään ja kaikki olivat ihan loppu. Olipahan opetus sekin, lyhyempiä, helpompia treenejä vielä alle. Saatiin muuten myös hyvä vinkki, kun treenikaveri kertoi jostain toisesta, joka on tehnyt haukkutreenejä koiralleen useinkini pyörälenkin päätteeksi. Siis kun koira on hengästynyt, niin sitten vielä haukuttanut koiraa. Tämähän vastaa täysin todellista tilannetta, sillä koirahan on voinut joutua rämpimään vaikka minkälaisessa maastossa ennen kuin maalimies löytyy ja silti ääntä pitäisi saada lähtemään. Ven kyllä haukkui noissa treeneissä hyvin ja lähti heti ääntelemään. Jotain positiivista sentään.

Niin mikä takaluukku?

Noihin pekotreeneihin päästiin treenikaveri Brunon ja omistajansa kyydissä. Yritettiin Brunon jättihäkillä blokata Elviiralle ja Venlalle tila takaluukusta, mutta se ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Tällä viikolla tuo samainen Bruno-villis kävi meillä kotona vierailuilla ja treeenattiin naksuttelua. Sanotaanko, että westiet ovat ehkä hieman reviiritietoisia, sillä heti, kun oven raosta pilkisti pikimusta nenä, alkoi tappohuuto (ja sisäinen taistelu eli Elviira hyökkää murisevan Venlan kimppuun). Mutta heti, kun kumpikin tajusi, että kyseessä on tuttu poitsu Bruno, karvat laskeutuivat ja lähdettiin esittelemään villikselle kämppää. Venla olisi halunnut ottaa pientä juoksuleikkiäkin Brunon kanssa pihalla, mutta aitaa ei olla vieläkään ehditty laittaa kasaan pihan ympärille. Viimeistää kesäkuussa, kun kesäloma alkaa, laitetaan pihakin leikkikuntoon! Naksuttelemalla opetettiin muuten Brunolle tassun laittamista kuonon päälle (häpee). About 10 teippi kuonon päällä -toiston jälkeen hoksasi mitä haettiin, poistettiin teippi ja liike oli valmis. Eeeeei meitä terriäisiä harmittanut, nimim. toista vuotta opetellaan, eikä vieläkään tarjota ilman koko kuonon ympäri vedettyä teippiä ;) Mahtavia eroja koirissa, mutta en vaihtaisi terriäistä mistään hinnasta (vaikka oishan se villakoira helppo)!

Vappu vietettiin vanhoilla kotikulmillani Mäntässä, kultaistennoutajien Colan ja Seelan parissa. Seela on Venlan kanssa samanikäinen ja muistaa kyllä, miten ne aina kakaroina leikkivät, mutta Venla on vanhentunut vauhdikkaammin ja komentaa kyllä Seelan kuriin ja nuhteeseen, kun leikki menee hieman villiksi. Kova kunnioitus kultaisilla onkin terriereitä kohtaan, sillä kumpikaan ei pystynyt tulemaan samaan makuuhuoneeseen, jossa nukuin, kun ne tiesivät terriereiden vaanivan sängyn alla. Toisaalta taas lenkille lähdössä ihan hyvä vaan, että eteisessä viisi kertaa pienemmät territ pitävät kuria, kultaisilta kun tuntuu hetkittäin lähtevän mopo käsistä innostuessaan. Cola sai viettää 11-vuotiaan lenkkivapaapäivää kotona flunssaisen emäntänsä kanssa, kun itse kävin ensin pyöräilyttämässä Seelaa ja sen jälkeen vielä toisen lenkin terriereiden kanssa. Kyllä pyöräily koirien kanssa on kivaa ja tuntuu ne koiratkin tykkäävän.

Luulin jo, että tuo vapun lenkkeily olisi ollut kutsuttavissa liukuhihnalenkkeilyksi, mutta sitä en ollut vielä nähnytkään ;) Meidän agitreenikaveri talvelta on ollut varsinkin Venlan lemppari irlanninsetteri Romeo, joka on sulattanut kyllä Elvinkin sydämen. Lähdettiin tässä eräänä päivänä iltalenkkeilemään Romeon emännän kanssa ja mukana roikkui perheen toinen koira, pihis. Kierrettiin lenkki ja palattiin kaverin kotiin, vaihdettiin irlantilainen ja pihis gordoninsetteriin ja mäyräkoiraan ja lähdettin seuraavalle kierrokselle. Sitten tultiin vielä kertaalleen vaihtamaan setti toiseen mäyräkoiraan ja dreeveriin. Käveltiin jokaisen parin kanssa puolisen tuntia eli vaikka periaatteessa ajallisesti ja matkallisesti tuo lenkki ei ns. normlenkistä poikennut ollenkaan, olivat molemmat westiet aivan naatteja, kun päästiin kotiin. Psyykkinen rasitus olikin siis pahempi kuin fyysinen. Hauskoja kavereita ja varsinkin emäntänsä kanssa kuluu helposti hetki jos toinenkin jutellessa.

Helatorstaina aloitettiinkin sitten tämän kauden (ja vuoden) agilityt kisoilla Kokkolassa. Elviira starttasi kahden agiradan verran ja mentiin rennolla meiningillä Anders Virtasen radoille. Kumpikin rata huiteli lähes 200 metrissä, mikä pienessä hallissa talvikauden treenanneena tuntui kyllä jaloissa suoritusten jälkeen. Onneksi kesäkentällä riittää meilläkin tilaa, niin päästään tekemään myös matkaltaan pidempiä juoksusuorituksia. Hämmästys oli kyllä suuri, kun mentiin Elviiran kanssa ensimmäinen rata. Nimittäin sillä on oikeasti seiskavuotissynttäreiden jälkeen kasvanut järki päähän. YKSIKÄÄN RIMA EI TIPPUNUT. Toki otettiin vitonen sitten siitä hyvästä kontaktilta (eipä olla paljon kontakteja muistuteltu...), mutta saatiin tulos ja ennen kaikkea, Elviira teki sikamaisen hyvin töitä. Siis todella keskittyneesti ja siististi. Ei mitään jalansyöntejä tai muitakaan terriäiskohtauksia. Huomasin puolessa välissä rataa, kun itsekin läkähtyneenä siellä hikoilin, että Elviira vaihtoi isomman vaihteen silmään ja pikkuisen himmasi. Olisihan sen tietysti voinut trimmata kesätukkaan ennen kisoja, mutta.. on siinä osittain varmasti sitä matkan ja pitkän treenin tekemättömyyden syytäkin. Eipä olla juuri kovatempoisia treenejä tahi lenkkejä talven aikana tehty. Kaikesta huolimatta aika oli tasainen 3,9m/s etenemällä eli hyvin ehdittiin ihanneaikaan.

Toisella radalla hämmästys oli ehkä vielä suurempi. YKSIKÄÄN RIMA EI TIPPUNUT. Joo, olivathan rimat toki 30cm:ssä, mutta ollaan me tiputeltu kaksvitosiakin ihan helposti. Toisella radalla olin itse aivan loppu, en jaksanut väistää ja sen myötä yritin ohjata Elviiraa kepeille sellaisessa kulmassa, ettei sillä ollut mitään mahdollisuuksia sinne päästä. Jätettiin rata siihen ja poistuttiin paikalta, sillä en saanut enää koottua ajatuksiani keppikiellon jälkeen. Toinen rata meni siis täysin oman ohjaukseni piikkiin. Mutta saatiinpa sellainen kisakipinä Elviiran kanssa taas, ettei paremmasta väliä! Jos mennään seuraavaksi Vaasaan viiden startin kisoihin... tai Tampereelle neljän.. ja siitä seuraavana Janakkalaan neljän.. ja ja ja. Kesä on kisoja täynnä ja mulla on kisakoira, jes! :)

Tämä viikonloppu aloitettiin iltaisella vaelluksella Seitsemisen kansallispuistossa, jossa pysähdyttiin patikoimaan etelänmatkalla. Hienot metsät, joskin hieman kosteaa paikoitellen, kun Venlakin humahti suohon kylkiä myöten. Noihin metsiin täytyy joskus lähteä ajan kanssa ja pidemmälle kierrokselle. Olen sitä mieltä, että Suomessa on ihan mahtavan paljon mahdollisuuksia lähimatkailulle. Aina ei tarvitse lähteä merta pidemmälle kalaan. Muuten viikonloppu menikin perusporukan eli Hilman ja Tellervon kanssa ollessa ja mennessä. Kotiinpalattuamme ovikello soi ja saimmekin extempore iltalenkkiseuraa edellä mainitusta pihakoira-Näpsästä ja perheen parista mäyräkoirasta.

Onnellisia, kiireisiä ja tekemisentäyteisiä päiviä ystävien ja koirakavereiden kanssa. Mahtava elämä. Eikun uutta viikkoa kohti.