Too much information

Guru

En tiedä edes mistä suunnasta lähteä purkamaan tätä blogitekstiä, sillä pää on vieläkin ihan ylikierroksilla informaatioähkystä.

Viime viikon hoitokoira-Hilman vierailun aikana terrien kanssa tehtiin vain tokon minitreenejä sekä häiriöttä että häiriössä, kotona, hallilla ja kentällä. Hilman kanssa juostiin mummoagilitya muutamaankin otteeseen ja muuten juostiin ympärii Lapuaa lenkeillä koko lauman voimin.Viikonlopuksi vietiinkin sitten Hilma kotiin ja sattumien summana ilmoittauduin vielä viime hetkellä mukaan kuunteluoppilaaksi Richard Curtisin koiratanssikoulutusviikonloppuun.

Olin alunperin ilmoittautunut koirakkopaikalle, mutta peruin sen, sillä tarjolla oli etsintäkurssi. Jälkimmäinen näistä peruuntui yhtäkkiä ja koirakkopaikkoja ei enää koiratanssiin ollut. Harmittelin sitä matkalla Riihimäelle, mutta onneksi paikan päällä ei harmittanut enää ollenkaan. Koulutuksessa tehtiin kaikki ns. ryhmätehtävinä eli kentällä oli samaan aikaa n. 7 koirakkoa tekemässä harjoituksiaan. Tuo olisi ollut Elviiran kanssa mahdoton tehtävä. Tyydyin siis ilolla seuraamaan kuunteluoppilaana koulutusta.

Lauantaina koirakkopaikoilla olivat edustusjoukkueen (MM- ja PM-joukkueen) koirakot. Sunnuntaina sitten muita tavallisia tallaajia. Itse kouluttaja, Richard Curtis, on jonkinlainen koiratanssilegenda tuolta UK:n suunnalta ja kyllähän se huomasi, että muutama koulutus on pidetty ja esitys esitetty.

Richardin viikonloppu oli kaikenkattava ja oikeastaan todella hyvä sekoitus sekä perusteita että vinkkejä siitä, miten päästä sinne seuraavalle tasolle. Curtis painotti ja kertoi paljon omia näkemyksiään hyvin perustellen, mutta sanoi sunnuntaina loppukaneettina, että jos joku asia toimii jo nyt, ei sitä pidä muuttaa vain sen takia, että hän niin sanoo. Ja se on naulan kantaan! If it's not broken, why fix it.

Mitä sain irti omille koirille? Noin neljä A4:sta muistiinpanoja ja erilaisia harjoituksia. Itseasiassa voisin väittää, että Venlalle sain hyviäkin motivaatio- ja palkkausharjoituksia, sekä niitä ihan perustreenejä takataskuun. Keksin muutaman lisäkäytön rekvisiitalle ja muutenkin inspiroiduin. Elviiralle sain testiin jälleen uuden treenimenetelmän, jota kokeillessa hallilla ensimmäistä kertaa eilen, saimme aikaan ihan uudenlaisen ongelman. Ei ihan toiminut.

Richard koitti saada kaikkien tajuntaan sulavaa ohjaajan liikkumista, rekvisiitan käytön vaivattomuutta, musiikin valintaa ja sen hyödyntämistä. Vaikka erilaisia liikkeitä ja niiden opetustapoja käytiinkin viikonlopun aikana sekä freestylen että HTM:n puolelta läpi useita, nekin tukivat tuota ns. kokonaiskuvan opetusta. Palkkaus ja motivointi olivat Curtisille myös isossa roolissa ja niihin hän yrittikin heittää erilaisia tapoja ja toimivaksi todettuja vinkkejä. Enpä ole itse koskaan tehnyt neljän minuutin mittaisia treenejä liikkuen, tehden liikkeitä ja palkaten koiraa hyvästä motivaatiosta.

Positiivista oli koko viikonlopun kestänyt innostus kouluttajan puolelta sekä ne monet, monet treenivinkit, joita lähdetään palastelemaan yksi kerrallaan omassa toiminnassa. Onneksi en jäänytkään pois, vaan olin mukana edes kuunteluoppilaana. Ja sekin oli positiivista, että sai taas uutta virtaa myös koiratanssin myötä tutuksi tulleilta kanssa(terrieri)ihmisiltä!

Mallioppilaat

Eilen oli kauan odotettu Westiekerhon järjestämä koiratanssin yksäripäivä DT-areenalla. Ihme ja kumma, mutta mukanani oli vain Venla! Elviiralle en kaivannut yhtä kipeästi yksäriä (tässä vaiheessa), joten tein ratkaisun keskittyä vain yhteen. Vaikka toki tuli keskityttyä myös muihin yksäreillä olijoihin, paikalla kun hurahti koko päivä.

Venlahan on koiratanssissa AVO-luokassa. Siellä täytyy liikkeiden olla vaativampia, (ohjelmien pidempiä), liikkeitä täytyy olla enemmän ja kokonaisuudessaan vaatimustaso kasvaa. Vennipennin ongelma on ollut liikkeiden vähäisyys ja/tai niiden helppous. Salla-koutsin tehtävänä oli tuoda meille vaikeampia temppuja pöytään. Meillä oli jo kuitenkin niinkin paljon kuin teema, rekvisiitta ja musiikki kunnossa.

Ja Sallahan toi.

Kaikilla on olemassa se oma päänsisäinen laatikko, josta kaivaa omia ajatuksiaan ja jossa niitä yrittää jäsennellä järkevään muotoon. Sen merkitys hämärtyy siinä vaiheessa, kun joku muu tulee paikalle ja heittää vakavissaan täysin käsittämättömältä kuulostavia ajatuksia sen laatikon ulkopuolelta. Juuri näin meille tapahtui eilen. Mutta mikä hauskinta, Venla tuumasi vain, että jaahas ja selvä, kun lähdettiin tekemään jotain ihan hullua. Noin vain muutaman toiston jälkeen työ sujui pikkukoiralta kuin mikä tahansa muukin homma. Onni Venlan kanssa on, että se ei pelkää mitään, eikä sitä oikeastaan haittaakaan mikään. Rekvisiittana meillä on ihan oikea rautalapio eli heikompia voisi hirvittää. Venlalle tosin rekvisiitan kautta valikoitui koko ohjelma, sillä rautalapio on Vennin paras kaveri pihatöissä. Miettikää nyt, miten paras kaivuuapu IKINÄ. Sillä kun nostaa maata lapiollisen, niin alta paljastuu vaikka mitä ihmeitä pienen westien tongittavaksi. Tai talvella, kun sillä hakataan jäistä lunta pienemmäksi, saa pikkukoirakin kaivuuapua omien lumitunneleiden kaivamiseen. Siitä se ajatus sitten lähti.

Kotimatkalla jäsentyi ohjelmakin kasaan ja vaikka edelleen temppujen lukumäärä on alhainen (kun tempo on hidas) ja esitys kestoltaakin lyhyenpuoleinen (ettei se nenä viistä maata), luulen, että onnistuessaan ohjelma saattaa hyvinkin saavuttaa AVOn kriteerit. Tämähän jää nähtäväksi Oulun kisoissa, jossa debytoidaan rautalapion kanssa. Ruhtinaalliset lähes kaksi kuukautta aikaa vielä ketjuttaa ja treenata!

Mitä koiratanssikurssilla tehdään ;) 

Tänään ajeltiin takaisin lakeuksille ja pysähdyttiin Virroilla koirahierojakurssin mallioppilaina. Meidän jengi on käynyt kyseisen kurssin malleina jo vuosien ajan ja onkin mukava saada puhelua "tulisitteko taas". Kurssilaiset hierovat pareittain ei toinen toisen kyljen ja toinen toisen noin tunnin aikana. Luokkatilassa on lattioilla peitot, joiden päällä istuskellaan, kukin koira hierojineen omassa pisteessään. Samassa tilassa on kymmenisen koiraa eli todella hyvää häiriötreeniä. Tosin eipä siellä muuta häiriötä ole, kuin muiden koirien läsnäolo. Kurssin kouluttajat liikkuvat hitaasti ja rauhallisesti tunnin ajan luokkatilassa opastaen ja seuraten kurssilaisten työskentelyä. Eli vaikka itse kurssilaiset eivät vielä ole ammattilaisia, koirat saavat asianmukaista käsittelyä.

Mukana oli trio, Elviira, Venla ja Hilma. Elvin ja Hilman heitin surman suuhun eli ihan yksinään saivat olla vieraiden hierojien kanssa. Itse kun keskityin pitämään Venlaa kynsin ja hampain lattiassa. Villivarsa, mikä villivarsa.

Hilmaa jännitti alkuun, mutta sai sellaiset hierojat, jotka ymmärsivät herkän ja hauraan Himpulan sielunelämää. Elviirasta puolestaan sekä hierojat, että heidän luona käyneet kouluttajat kysyivät vuoron perään, onko se aina noin ylirauhallinen. Elviira. Ylirauhallinen. Kaikkea muuta, mutta Elviira on kyllä oppinut, että hieronta on ihanaa ja minusta on hauska seurata sitä, miten se nauttii. 

Itse hikoilin Venlaa kiinnipidellen. Tai itseasiassa ensimmäinen vartti meni hyvin. Sitten alkoi läähätys ja Venni alkoi psyykkaamaaan itseään. Puolen tunnin ja kolmen vartin välillä alkoi ininä ja yninä ja viimeinen vartti oli täyttä tuskaa ja vastaantaistelua. Ja heti kun pääsi jaloilleen, kaikki oli taas ok, eikä mitään hätää. Venyttelyissä hiljeni kyllä kyljellään vielä viimeisen vartinkin aikana, mutta hieronnan aikana räpiköi kuin kala kuivalla maalla. Sanoinkin vain hierojaoppilaalle, että eikös ole hyvä, kun saa treenata vähän tällaisia haastavampiakin hierottavia. Ei kuulemma ollut pahimmasta päästä ;) 

Hilma onkin meillä nyt sitten koko viikon hoidossa. Tavoitteena opettaa targetti (jolle mennään) ja päästä tekemään ihan vähän putki-rimatonhyppy-aktivointiagilitya :) Elviiralle luettiin hetki lakia kotona, niin sai Hilmakin käpertyä sohvan nurkkaan viettämään lepopäivää. 

Pek... eikun tokotreenit!

Autuaan tietämättömänä mistään muusta kuin että Elviiralla on tänään seitsemänvuotissynttärit ajelin kotiin töistä. Vain huomatakseni matkalla, että A-P-U-A, tänään on torstai ja hämärän muistikuvan mukaan ilmoittauduin illan pekotreeneihin, jotka alkavat puolen tunnin päästä. Nappasin koirat lennosta autoon, ehdittin vielä eläinkaupan kautta hakea ruokaa ja oltiin ajoissa treenipaikallakin. Emme saaneetkaan ketään kokeneempaa mukaan treeneihin, joten lähdimme toisen paikalle tulleen uuden tuttavuuden kanssa paikalliselle raviradalle tokoilemaan.

Ja olipa muuten hyödyllistä!

Venlan paikkamakuu häiriössä, ihan rikki. Venlan paikallapysyminen, kun toinen lähtee, ihan rikki. Venlan häiriönsietokyky kohtuullinen. Ja seuraaminen meni paikoitellen tosi kivastikin, vaikka häiriöihminen huutelikin ihan kaikkea jessiä, eitä ja perkelettä. Tarvitaan siis ehdottomasti enemmän häiriötreeniä tokossa, jos mielitään sinne syksyn BH-kokeeseen.

Ven pääsi sen verran kuitenkin tekemään pekoakin, että otettiin pari haukkusarjaa (toinen oli pitkä ja todella sitkeä, hyvä!), joista sain pari kuvaakin napattua pikku peko-Vennistä.

Muuten alkujäykistelyjen ja rähinöinnin jälkeen likat pääsivätkin laukkaamaan ympäri ravirataa kohteliaan ja varautuneen villakoirapoitsun, Brunon kanssa. Territhän tykkää, kun joku juoksee karkuun ja Brunohan juoksi. Alkujännityksen jälkeen alkoi jopa härnäämään likkoja ja mikäs vieterijalan härnätessä, pakoon pääsi lähes joka kerta.

Aloin yhtäkkiä miettiä, että tämä taisi olla ensimmäinen kerta tänne maaseudulle muuton jälkeen, kun molemmat likat pääsivät leikkimään vieraan koiran kanssa. Siis niin kuin ennen vanhaan! Ollaan tässä välillä leikitty tottakai oman laumanjatkeen ja kavereiden koirien kanssa, mutta että täälläpäin. Ei ole tainnut tapahtua. Superpositiivista oli, että Venla pysyi mukana hyvin, ihan loppumetreillä meinasi lähteä nenän vietäväksi. Muuten oli kuulolla.

Enpä tiedä, olisiko maailman paras koira, Elviirakaan, voinut toivoa paljon parempia synttäribileitä, kuin mustan poitsun jahtaamisleikit ja möyrimiset hiekalla, lumella, kurassa ja kotona. Seitsemän vuotta kuulostaa numeroina pitkältä ajalta, mutta Elviiran kanssa ollaan tehty, nähty ja koettu niin suunnattoman paljon näiden vuosien aikana, että ei tule ollenkaan sellainen tunne, että aika olisi juossut ohi! Ollaan asuttu viidessä eri osoitteessa, harrastettu ainakin seitsemää eri lajia, saatu kymmeniä koira- ja ihmisystäviä, kasvatettu pari koiraa ja hyvästeltykin yksi. Ja mitä kaikkea meillä onkaan edessä tulevina vuosina. Sama meno jatkuu, täysillä eteenpäin, paitsi silloin kun maataan auringossa omalla pihalla. Onnea maailman paras koirani Elviira!

Löytyi!

Motivaatio nimittäin. Oma motivaationi. Se on ollut kaikkien lajien osalta enemmän tai vähemmän hukassa viimeiset vuodet. Eilen oikeastaan sen ensimmäistä kertaa tunnustin itselleni, mutta jo viime viikonlopun rallytreeneissä tuntui erilaiselta. Omien koirien kanssa tekeminen on kivaa, niiden kanssa treenaaminen on kivaa ja kun on kivaa ja tehdään töitä, yllätys yllätys, edistytään.

Rally-treeneihin mentiin taas Elvin kanssa paikkomaan vajaaseen ryhmään ja treenattiin pihalla. Ihan yhtälailla jähmettymistä, kyttäilyä ja häiriönajoa kuin sisälläkin, mutta enpä muuta ajatellutkaan. Jotain valoa jonkun tunnelin päässä kuitenkin hetkittäin, sillä ei se ihan joka välissä kuitenkaan käytösruutukoirakkona ollutta hirviömäistä pehmolelulehmää tai radan sivussa häiriönä ollutta ihan oikeaa mäyräkoiraa tuijotellut, vaan väläytteli hienoja juttuja. Minullekin tuli ihan uusi rallykyltti vastaan, istu, askel sivulle, istu -kyltti. Onpa siis hyvä, että ollaan treenattu Elviiran kanssa sivuaskeleita. Niitähän tarvitaan rallyssakin!

Tiistaina oltiin agin viikkotreeneissä ja otin molemmat, kun ryhmä oli parilla vajaa. Tietenkin, sen kerran kun kuvaan molempien treenejä, Elviiran toinen veto eli huippuhetket eivät olleet enää mahtuneet mukaan. Se teki niin pirskatin hyvin töitä, että en pysty käsittämään. Rimat kolmekympissä ja kolmevitosessa, eikä mitään ongelmaa, täysillä vaan yli. Renkaalla keuli joka kerralla eli juoksi kauempaa ohi renkaasta, mutta korjaamalla sekin selvis. Yllättäen viimeisellä kerralla kova käskytys oli se, mikä auttoi. Ei se vaan tajunnut aikaisemmin tuijottaa oikeaan suuntaan. Sikamaisen hienot juoksukontaktit (eivät tietenkään tulleet videolle, kun se tila loppui) ja putkiinkin meni (jopa ohjatessani ulkokaarteessa) mukisematta! Eipä ole pitkään aikaan ollut tuollaista agi-Elviä radalla. Kiva koira.

Vennipenni puolestaan tuntui ihan samanlta kuin näyttääkin videolla. Siis Venlaksihan se meni hetkittäin varsinkin tuolla kaukaisemmassa päässä vauhdilla, siis oikein juoksi tukka hulmuten, mutta Elviiraan verrattuna se on vaan niiiiiiiin jähmeä. Tehtiin ihan tahallaan pidempää pätkää, mutta kyllä se vaan huomaa, että se vireen ylläpito vie niin mehut, että väkisinkin tipahtelee treenin edetessä. Pussia ei olla otettu ihan hetkeen ja sen kyllä huomasi, mutta vikoilla vedoilla Venlakin pisti vain kaasun pohjaan ja pimeyteen mars. Luotan kyllä edelleenkin siihen, että mitä enemmän tehdään ja työstetään, sitä enemmän saadaan itsevarmuutta Vennin tekemiseen ja sitä kautta vauhtiakin lisää. Onhan tässäkin jo edistystä aikaisempiin ja kyllä uskon, että tällä vauhdilla ykköset lyllertää kevyesti läpi. Niin sitä vaan kesän startteja kohti. 

Pelastuskoirana

Treenikaveri Puukko jälkihommissa

Ollaan tutustuttu ihan uusiin koiraihmisiin, sillä ollaan päästy mukaan Etelä-Pohjanmaan pelastuskoirien (PK-sävytteinen) nimenhuutolistalle. Eli nimenhuudossa kerätään porukka kasaan ja mennään treenaamaan. Tänään oltiin ensimmäistä kertaa sellaisessa treenissä.

Olin pitkästä aikaa maalimiehenä ja olipa kyllä kotoisat oltavat! Lapuan takametsissä, ihan kivenheiton päässä valtatieltä parkkeerattiin autot pellon reunaan, käveltiin pellon ja ryteikön läpi metsään, josta avautuikin ihan kotoisa päijäthämäläinen metsämaasto ylä- ja alamäkineen. No, ero tietenkin Lahden metsiin oli se, että täällä päin metsät ovat pääasiassa avoimempia. Niin, jos eivät ole ryteikköä. Harmitti ihan, että en ollut muistanut ladata kameran akkua, muuten olisi saanut hienoja kuvia kyllä noissa maisemissa. Ehkä sitten seuraavan kerran.

Venlalle jemmattiin kaksi maalimiestä helppoon rinnemaastoon.

Venni oli alkuun hieman hukassa (ylläri, puolentoista vuoden tauko). Oli lähtevinään riistan jäljille, mutta jotenkin tajusi siitä, kun peesarikin oli mukana, että nyt ollaan muissa hommissa, eikä lähtenyt litomaan. Irtoili ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana tosi kivasti, pitkällekin. Löysi maalimiehen, joka ei ollut ihan niin kiinnostava. Siis ihana maalimies, mutta Venlasta ei oikein tahtonut löytyä ääntä. Tehtävä siis ihan helppoja ilmaisutreenejäkin.

Sitten tuli täysi stoppi. Nyt se peesari sai kaverikseen maalimiehen ja olipahan pienen Venlan vaikea päästä jatkamaan töitä, kun ne ihmiset vaan olivat niin ihania. Saatiin kuitenkin jotain liikettä aikaiseksi. Toinen maalimies oli makuupussin tyyppisessä makoilemassa maassa, mikä saattoi olla yksi syy sille, että tämän toisen maalimiehen löytäminen oli haastavampaa. Itse löysin molemmat maalimiehet ennen Venniä, mutta ei kerrota sitä sille. Selvästi alkoi myös väsyä ja jotenkin hidastui huomattavasti ennen kuin löydettiin toinen maalimies. Kun vihdoin alkoi ilmaista maalimiestä (ensin piti mönkiä ja heiluttaa häntää ja luimistaa korvia, että jos pääsisi maalimiehen kanssa peiton alle), ilmaisi paremmin kuin ensimmäisen.

Molemmat löytyivät, vaikka Venni olikin vähän erikoinen loppua kohden. Kuljettiin takaisin autoille ja Venni oli vapaana koko matkan! Käveli maalimiesten kanssa samoja polkuja, mutta ei ollut menossa minnekään. Sanoinkin, että pitäisi siis ulkoistaa Vennin vapaanaulkoilu jollekin muulle, minulta lähtee heti jäljelle. Ei vaan omistajan vetovoima riitä.

Päästiin kotiin ja Ven juoksi heti tikkana pihan ovelle pyytämään ulos. No, ajattelin, että oli jäänyt jotain ekstravirtaa ja haluaa sen vuoksi pihalle. Mutta kiire olikin oksentamaan aamuruoat sekä maalimiesten syöttämät eväät. Oksenteli pitkän aikaa. Kannoin Vennin sisälle, jolloin se vain jäi keskelle lattiaa seisomaan ja tärisemään. Hetken päästä kävi maate ja yritti venytellä itseään (mitä ei normaalisti maatessaan tee). Nyt se rauhoittui makaamaan sohvannurkkaan, mutta tärisee ja kipuilee selvästi mahaansa. Päivystävän eläinlääkärin kanssa soiteltiin, että seuraillaan vielä, joten niin tehdään. Tosi kurja päätös peko-treenipäivälle, varsinkin kun tästä oli tarkoitus suunnata kohti Westiekerhon 40-vuotisjuhlia :(

Toivotaan parasta.

Rally-tokon tekniikkatreenit

Perjantai-illan riemuksi päästiin tuurauspaikalle rally-tokoryhmään ja otin sinne Venlan mukaan. Treeneissä aiheena oli tekniikan treenaaminen (ja häiriö) eli hallissa oli muutaman eri tekniikan treenauspiste, joissa kaikki harjoittelivat samanaikaisesti.

Venla otti hieman häiriötä muista, senhän siitä saa, kun treenaa pääasiassa itsekseen, mutta eihän sitä oikeasti häiriintymiseksi voi sanoa, jos muutaman kerran koko treenaamisen aikana katsahtaa muihin. Suurin häiriö oli houkutuksessa olleet nakit laatikossa, mutta hämmästyttävintä oli, että siitäkin päästiin yllättävän kivuttomasti ohi!

Treenipisteinä oli siis houkutus eli toisin sanoen voisi sanoa luopuminen. Siinä jouduttiin vääntämään pariin otteeseen, ettei Venni mene tutkimaan nakkeja tai tötteröitä, edes palkan jälkeen, mutta hoksasi kyllä äkkiä sen, että kontaktilla saa palkan. Valitettavasti video on äänetön, mutta taktiikaksi otin antaa negatiivista palautetta siitä, kun lähti haistelemaan, mutta heti, kun palasi ja jatkoi töitä, kehuin. Hyvin toimi, eikä mennyt Vennikään rikki. Ja ehkä opin itsekin rutiinia Elvin kanssa työskentelyyn.

Toisena treenipisteenä oli peruutuksen harjoittelu. Tuntuu hassulta, sillä Elviiralla ei ole elämässään mitään muuta suuntaa kuin takaperin ollutkaan, että miten peruuttaminen voi olla koiralle niin vaikeaa kuin Venlalle. Tahtoo jäädä tuijottamaan minua ja oikeastaan väistää vasta, kun kävelen päälle. Ainoastaan YHDESSÄ toistossa lähti omaehtoisesti parin askeleen verran peruuttamaan. Että kyllä sieltä se taitokin löytyy, kunhan saadaan se kaivettua esille. Voi olla rallyn kolme koiran mittaa ihmisen seistessä paikalla vielä vähän kaukainen tavoite.

Kolmas tekniikkapala oli neliö, jossa treenattiin tiukkoja yhdenaikaisia käännöksiä. Venlahan ei osaa käännöksiä vielä, sillä ollaan se saatu vasta hiljattain haluamalleni tasolle suoraan kävelyn kanssa (ja katsokaa tuota videota, kyllä silmä lepää seuruussa!!!). Treenattiin niin, että namilla vedin Vennin samanaikaisesti käännöksestä. Hetkittäin onnistui paremmin, mutta huomasin, että Venla tahtoo jäädä tuijottamaan minua (kättä), ja kun se käsi pysähtyy kulmissa, joissa vaan jalat liikkuu, Venlakin pysähtyy. Tai sitten väistää eli antaa minun kääntyä ensin ja sitten vasta kääntyy perässä. Mutta ihan lopussa saadaan pari onnistunutta samanaikaista käännöstä aikaiseksi, ilman vetoapua. Jes.

Se mistä täytyy olla erityisen ylpeä on se, että oltiin siis agilityhallissa, jossa oli neljä tai viisi täysin vierasta koiraa (isoja ja pieniä), joista osa haukkui ja muutenkin oli meteliä, niin mitä tekee Ven? Keskittyy parhaansa mukaan ja kivalla vireellä omaan työhön ja haluaa tehdä parhaansa rallyssa. Ei huutoa, ei meuhkaamista, ei ahdistumisia. Siinä oltiin vain minä, Venla ja taskut täynnä nameja. Pakko sanoa, mut hetkittäin väläyttelee niin hienoja ominaisuuksia tuo koira, etten voi uskoakaan.

Video on tylsä ja alkupätkä kaukaa epätarkasti kuvattu, mut katsokoon ken jaksaa.

Kevät on tullut, mikä tarkoittaa, että päästään taas metsiinkin kulkemaan hiihtäjien siirryttyä kesälaitumille. Ihanaa, sillä jatkuva peseminen ja puunaaminen asfalttikävelyiden jälkeen ei vain jaksa kiinnostaa. Löydettiinkin tässä eräänä sateisena päivänä lyhin reitti Simpsiössä parkkikselta lammelle, Kesää ajatellen on hyvä tietää, mitä reittiä Elviira pääsee kaikista nopeimmin uimaan ;) Vaikka Elville kelpaa myös Lapuanjoki, mutta siinä on välilllä niin kova virtaus, että en uskalla kyllä irti sitä päästää sinne uimaan. Ties mihin mereen ajautuu.

Ensiaskel

Maailman vaikein juttu on sivuttain liikkuminen. Ollaan joskus saatu Elviirasta irti sivuaskeleita, kun se on edessäni ja se hakee kosketuskepillä suuntaa. Mutta sehän ei sitten auta meidän koiratanssia millään tavalla, sillä edessä (kasvokkain) oleminen ei ole positio.

NYT, kuin taikaiskusta, se yhtäkkiä tapahtui. Ja vielä kaikista epätodennäköisimmällä puolella eli vasemmalla sivulla, jossa pääasiallisena tarkoituksena on istua. Aina. Pieni alku, mutta iso askel oikeaan suuntaan! Kyllä me tästä saadaan positio marssiohjelmaan. Niin ja uusi suunta. Vielä, kun ne onnistuvat sitten esityksessäkin ;)

Eilisessä postauksessa fiilisteltiin talvikuvia, vaikka todellinen tilanne on tällainen. Märkää, kuraista ja niin likaista. Mutta toisaalta kaikki tarkenee pitkilläkin lenkeillä ja sekä illalla että aamulla on valoisaa! Venlan toisesta etutassusta löytyi taas märkäkelien jäljiltä hiivaa. Taistelu jatkuu, neljättä kuukautta...

Lajista toiseen

Lauantaina kisattiin Tamskin koiratanssikisoissa avoimessa molempien kanssa. Vennipenni freestylen puolella viimeistä kertaa jänöjussi-ohjelman parissa (eihän kesällä voi enää hiihtää!) ja Elvi HTMssä pohjoisvaltioiden marssilla (jota marssitaan vielä ja pitkään).Sama halli Ylöjärvellä, jossa viime kisoissa Venla ei tehnyt muuta kuin ollut nenä maassa. Ja Elviira kokovartalokipsissä.

Siihen nähden tässä oli jo parannusta, vaikka  pisteissä ei liikuttukaan muualle kuin alaspäin. Olen todennut tässäkin lajissa, että kaikki on tuomaripeliä ja niinhän se on. Miten kukaan voisikaan olla täysin puolueeton? Mielipidekysymyksistä puhutaan aina, mutta tärkein mielipide, josta jaksan välittää, on omani. Venlan kanssa meni miljoonasti paremmin, sillä nenä ei käynyt kuin pariin otteeseen lattiassa. Harjoittelun puutteesta moni liike jäi vähän sinnepäin tehdyksi, mutta onpahan, mistä parantaa. Viimeksi lähestynyt juoksu oli siis syy nenäilylle. Luulin jo, että vuosien työ nenän käytön hillitsemisessä oli valunut hukkaan.

Elviira taas teki huomattavasti pidempiä pätkiä jäätymättä, jäätyminenkin oli toisenlaista. Halusi pois tilanteesta, kävi haistelemassa seinää tmv. ja palasi takaisin, jonka jälkeen teki törkeällä innolla töitä. Ei pysähtynyt, huutanut, karannut tai varsinaisesti ahdistunut kertaakaan. Muutaman kerran vältteli (varsinkin välissä -positiota, mikä on yksi lemppareista), mutta ihan oikeasti ne pätkät, joissa se oli oikeassa positiossa oikeaan aikaan, olivat super.

Kaverit

Pitkästä aikaa tuli ahdistuksen kautta inspiraatio myös ohjelmiensuunnitteluun. Seuraaviin kisoihin mennään vasta Ouluun kesäkuussa eli nyt on hyvin aikaa treenata. Ja treenattavaahan riittää. Aion nimittäim kokeilla, miten kumpikin toimii kahden startin taktiikalla (jos siis saadaan neljä paikkaa kisoista). Elviira jatkaa AVO HTM:ssä marssilla, mutta inspis iski myös tehdä tai edes kokeilla taas sitä freestyleäkin. Elvi on kuitenkin hurjan taitava, kun vaan pääsisi niistä henkisistä rajoitteistaan. Cowboy-teemalla mennään testaamaan. Rekvisiittakin on jo teossa. Koiratanssin paras puoli.

Venlan AVO FS ahdisti kaikista eniten, sillä ei tosiaan voida hiihtää enää kesällä, mutta en keksi mitään tuolle koiralle, kun en vaan inspiroidu siitä samalla tavalla kuin Elviirasta. Sitten se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, heiljastinliivi, rautalapio, AC/DC - tästä tulee hyvä! Onneksi reilun viikon päästä Salla pitää Westiekerhon järkkäämän koiratanssin yksäripäivän, jossa saatan saada tuon idean jalostettua ammattilaisen neuvoin ihan ohjelmaksi asti. Treenattavaa riittää, sillä Vennin taitotaso on hädintuskin alokasluokkaa, avoimesta puhumattakaan. HTM:n puolella uskoisin, että Vennikän debyytti alokasluokassa sujuu kohtuullisesti. Juuri Vennille sopiva takanojainen musiikki on vain pakko hyödyntää. Eikä tuo sanomakaan ihan pieleen tuon koiran kohdalla mene. Don't worry, be happy.

Kun tästä kammottavasta inspiraatiolauantaista selvittiin, nappasinkin LAKKElta rally-tokoryhmään tuurauspaikan. Heti Elviiran kanssa härkää sarvista ja ihan omasta takaa tuotu täysin tuttu pandakarhu laitettiin hihnaan, käytösruutukoirakoksi ja avot, reaktio oli valmis. Vire on Elvillä ihan sikamainen, kun ollaan agihallissa, mutta harvinaisen hyvin pystyi kyllä keräämään itsensä. Ja monen monta hyvää elämänvalintaa saatiin aikaiseksi pandankin kanssa! Hyvä Elvi. Ihan lopussa treenikaverina ollut mäyräkoira lähti vaeltamaan ulos hallista. Elävä häiriö oli ihan, ihan liikaa, mutta senkin jälkeen työnteko jatkui. Parempi niin.

Rallytreenistä on tuollainen kymmenen minuutin epämääräinen videokin, mutta jos sitä jaksaa katsoa, saa ehkä kevyttä ymmärrystä siitä, miten ahdistava Elviiran elämä on, kun pandasta saadaan tuollaisia reaktioita. Ollaan ehkä jonkun vuoden päästä vielä tilannetta, jolloin pehmon tilalle laitetaan oikea koira, mutta ainakin on toiveikas olo ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, että kyllä tämäkin tästä. Sama reaktiohan toki toistuu lajista riippumatta (ei agissa) eli siinä mielessä harjoittelu auttaa ihan kauttaaltaan.

Maanantaina ymmärrettiin pitää välipäivä. Tai ei ymmärretty, mutta vedän itse agitreeniä kisaryhmäläisilleni maanantai-iltaisin, joten omat koirat ovat pakosta lepopäivällä. Iltasella tehtiin pientä tempputreeniä Vennin kanssa. Elviira harjoitteli odottamista.

Tänään päästiinkin sitten omiin agin viikkotreeneihin. Sieltä puuttui pari muuta treenikaveria, joten päädyin ottamaan molemmat mukaan. Yleensä en tykkää treenata kummankin kanssa, sillä Elviin menee siinä vaiheessa ihan täysin hermo. Se kuumuu miljoona kertaa enemmän, kun tietää, että teen Vennin kanssa agilitya. En todellakaan siis tiedä, mistä johtui, mutta tänään Elviirakin oli uskomattoman fiksu. Hyvää rataa, käsittämättömän hyvää etenemistä ja radanlukua (ei tahtonut kääntyä, siis Elviira, ei kääntynyt!!!). Odotti nätisti autossa väliajat, ilman sen suurempaa draamaa ja raivoa. Vau.

Vennipenni puolestaan teki rengas- ja keinutreeniä, sekä tietysti kipitettiin yhdessä rataakin. Jos uskaltaisin väittää, sanoisin, että ollaan menossa parempaan suuntaan ajoituksen ja aaltopituuden suhteen, vaikka vielä ollaankin aika eri planeetoilla. Venni teki hienosti töitä, mutta itselleni tuottaa tuskaa ymmärtää, että Venlaa taas pitää kääntää. On muuten ihan pakko tai se kaartaa jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Vennikin on alkanut huomata eron lajeille. Tänään nimittäin kuulin ensimmäistä kertaa Venlan haukkuvan häkissä. Hassu ääni, mikä loppui kyllä aika äkkiä, kun sen kuulin. Mutta olipa Vennissä potkuakin. Kivasti edettiin.

Kamerasta loppui onnellisesti tila, ennen kuin sain molempien treenit videolle, joten alta löytyy pikkupätkä tappaja-Elviiran lyllerrystä. Ensi viikolla täytyy muistaa nostella rimat kolmeenkymppiin, sillä tarvitaan ennen lähestyvän kesän kisakautta paaaaaljon korkeustreeniä. Jos se vihdoin tulisi se ihka ensimmäinen nolla sieltä kolmosistakin.