Pek... eikun tokotreenit!

Autuaan tietämättömänä mistään muusta kuin että Elviiralla on tänään seitsemänvuotissynttärit ajelin kotiin töistä. Vain huomatakseni matkalla, että A-P-U-A, tänään on torstai ja hämärän muistikuvan mukaan ilmoittauduin illan pekotreeneihin, jotka alkavat puolen tunnin päästä. Nappasin koirat lennosta autoon, ehdittin vielä eläinkaupan kautta hakea ruokaa ja oltiin ajoissa treenipaikallakin. Emme saaneetkaan ketään kokeneempaa mukaan treeneihin, joten lähdimme toisen paikalle tulleen uuden tuttavuuden kanssa paikalliselle raviradalle tokoilemaan.

Ja olipa muuten hyödyllistä!

Venlan paikkamakuu häiriössä, ihan rikki. Venlan paikallapysyminen, kun toinen lähtee, ihan rikki. Venlan häiriönsietokyky kohtuullinen. Ja seuraaminen meni paikoitellen tosi kivastikin, vaikka häiriöihminen huutelikin ihan kaikkea jessiä, eitä ja perkelettä. Tarvitaan siis ehdottomasti enemmän häiriötreeniä tokossa, jos mielitään sinne syksyn BH-kokeeseen.

Ven pääsi sen verran kuitenkin tekemään pekoakin, että otettiin pari haukkusarjaa (toinen oli pitkä ja todella sitkeä, hyvä!), joista sain pari kuvaakin napattua pikku peko-Vennistä.

Muuten alkujäykistelyjen ja rähinöinnin jälkeen likat pääsivätkin laukkaamaan ympäri ravirataa kohteliaan ja varautuneen villakoirapoitsun, Brunon kanssa. Territhän tykkää, kun joku juoksee karkuun ja Brunohan juoksi. Alkujännityksen jälkeen alkoi jopa härnäämään likkoja ja mikäs vieterijalan härnätessä, pakoon pääsi lähes joka kerta.

Aloin yhtäkkiä miettiä, että tämä taisi olla ensimmäinen kerta tänne maaseudulle muuton jälkeen, kun molemmat likat pääsivät leikkimään vieraan koiran kanssa. Siis niin kuin ennen vanhaan! Ollaan tässä välillä leikitty tottakai oman laumanjatkeen ja kavereiden koirien kanssa, mutta että täälläpäin. Ei ole tainnut tapahtua. Superpositiivista oli, että Venla pysyi mukana hyvin, ihan loppumetreillä meinasi lähteä nenän vietäväksi. Muuten oli kuulolla.

Enpä tiedä, olisiko maailman paras koira, Elviirakaan, voinut toivoa paljon parempia synttäribileitä, kuin mustan poitsun jahtaamisleikit ja möyrimiset hiekalla, lumella, kurassa ja kotona. Seitsemän vuotta kuulostaa numeroina pitkältä ajalta, mutta Elviiran kanssa ollaan tehty, nähty ja koettu niin suunnattoman paljon näiden vuosien aikana, että ei tule ollenkaan sellainen tunne, että aika olisi juossut ohi! Ollaan asuttu viidessä eri osoitteessa, harrastettu ainakin seitsemää eri lajia, saatu kymmeniä koira- ja ihmisystäviä, kasvatettu pari koiraa ja hyvästeltykin yksi. Ja mitä kaikkea meillä onkaan edessä tulevina vuosina. Sama meno jatkuu, täysillä eteenpäin, paitsi silloin kun maataan auringossa omalla pihalla. Onnea maailman paras koirani Elviira!