Viikonlopusta viikonloppuun kavereiden kanssa

Tuntuu, että arki rullaa kesän tultua niin kovilla eteenpäin, ettei ehdi hengittää kuin viikonloppuisin. Jos silloinkaan!

Kesä on täällä

Ennen vappua ehdittiin pekoilla Venlan kanssa. Käytiin taas uusissa maastoissa, tällä kertaa Kuortaneen suunnalla ja vaikka sekä seura että maasto olivat mallillaan, treeni oli huonoin pitkään aikaan. Tehtiin liian pitkä treeni. Maalimiestä ei meinannut löytyä millään ja kaikki olivat ihan loppu. Olipahan opetus sekin, lyhyempiä, helpompia treenejä vielä alle. Saatiin muuten myös hyvä vinkki, kun treenikaveri kertoi jostain toisesta, joka on tehnyt haukkutreenejä koiralleen useinkini pyörälenkin päätteeksi. Siis kun koira on hengästynyt, niin sitten vielä haukuttanut koiraa. Tämähän vastaa täysin todellista tilannetta, sillä koirahan on voinut joutua rämpimään vaikka minkälaisessa maastossa ennen kuin maalimies löytyy ja silti ääntä pitäisi saada lähtemään. Ven kyllä haukkui noissa treeneissä hyvin ja lähti heti ääntelemään. Jotain positiivista sentään.

Niin mikä takaluukku?

Noihin pekotreeneihin päästiin treenikaveri Brunon ja omistajansa kyydissä. Yritettiin Brunon jättihäkillä blokata Elviiralle ja Venlalle tila takaluukusta, mutta se ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Tällä viikolla tuo samainen Bruno-villis kävi meillä kotona vierailuilla ja treeenattiin naksuttelua. Sanotaanko, että westiet ovat ehkä hieman reviiritietoisia, sillä heti, kun oven raosta pilkisti pikimusta nenä, alkoi tappohuuto (ja sisäinen taistelu eli Elviira hyökkää murisevan Venlan kimppuun). Mutta heti, kun kumpikin tajusi, että kyseessä on tuttu poitsu Bruno, karvat laskeutuivat ja lähdettiin esittelemään villikselle kämppää. Venla olisi halunnut ottaa pientä juoksuleikkiäkin Brunon kanssa pihalla, mutta aitaa ei olla vieläkään ehditty laittaa kasaan pihan ympärille. Viimeistää kesäkuussa, kun kesäloma alkaa, laitetaan pihakin leikkikuntoon! Naksuttelemalla opetettiin muuten Brunolle tassun laittamista kuonon päälle (häpee). About 10 teippi kuonon päällä -toiston jälkeen hoksasi mitä haettiin, poistettiin teippi ja liike oli valmis. Eeeeei meitä terriäisiä harmittanut, nimim. toista vuotta opetellaan, eikä vieläkään tarjota ilman koko kuonon ympäri vedettyä teippiä ;) Mahtavia eroja koirissa, mutta en vaihtaisi terriäistä mistään hinnasta (vaikka oishan se villakoira helppo)!

Vappu vietettiin vanhoilla kotikulmillani Mäntässä, kultaistennoutajien Colan ja Seelan parissa. Seela on Venlan kanssa samanikäinen ja muistaa kyllä, miten ne aina kakaroina leikkivät, mutta Venla on vanhentunut vauhdikkaammin ja komentaa kyllä Seelan kuriin ja nuhteeseen, kun leikki menee hieman villiksi. Kova kunnioitus kultaisilla onkin terriereitä kohtaan, sillä kumpikaan ei pystynyt tulemaan samaan makuuhuoneeseen, jossa nukuin, kun ne tiesivät terriereiden vaanivan sängyn alla. Toisaalta taas lenkille lähdössä ihan hyvä vaan, että eteisessä viisi kertaa pienemmät territ pitävät kuria, kultaisilta kun tuntuu hetkittäin lähtevän mopo käsistä innostuessaan. Cola sai viettää 11-vuotiaan lenkkivapaapäivää kotona flunssaisen emäntänsä kanssa, kun itse kävin ensin pyöräilyttämässä Seelaa ja sen jälkeen vielä toisen lenkin terriereiden kanssa. Kyllä pyöräily koirien kanssa on kivaa ja tuntuu ne koiratkin tykkäävän.

Luulin jo, että tuo vapun lenkkeily olisi ollut kutsuttavissa liukuhihnalenkkeilyksi, mutta sitä en ollut vielä nähnytkään ;) Meidän agitreenikaveri talvelta on ollut varsinkin Venlan lemppari irlanninsetteri Romeo, joka on sulattanut kyllä Elvinkin sydämen. Lähdettiin tässä eräänä päivänä iltalenkkeilemään Romeon emännän kanssa ja mukana roikkui perheen toinen koira, pihis. Kierrettiin lenkki ja palattiin kaverin kotiin, vaihdettiin irlantilainen ja pihis gordoninsetteriin ja mäyräkoiraan ja lähdettin seuraavalle kierrokselle. Sitten tultiin vielä kertaalleen vaihtamaan setti toiseen mäyräkoiraan ja dreeveriin. Käveltiin jokaisen parin kanssa puolisen tuntia eli vaikka periaatteessa ajallisesti ja matkallisesti tuo lenkki ei ns. normlenkistä poikennut ollenkaan, olivat molemmat westiet aivan naatteja, kun päästiin kotiin. Psyykkinen rasitus olikin siis pahempi kuin fyysinen. Hauskoja kavereita ja varsinkin emäntänsä kanssa kuluu helposti hetki jos toinenkin jutellessa.

Helatorstaina aloitettiinkin sitten tämän kauden (ja vuoden) agilityt kisoilla Kokkolassa. Elviira starttasi kahden agiradan verran ja mentiin rennolla meiningillä Anders Virtasen radoille. Kumpikin rata huiteli lähes 200 metrissä, mikä pienessä hallissa talvikauden treenanneena tuntui kyllä jaloissa suoritusten jälkeen. Onneksi kesäkentällä riittää meilläkin tilaa, niin päästään tekemään myös matkaltaan pidempiä juoksusuorituksia. Hämmästys oli kyllä suuri, kun mentiin Elviiran kanssa ensimmäinen rata. Nimittäin sillä on oikeasti seiskavuotissynttäreiden jälkeen kasvanut järki päähän. YKSIKÄÄN RIMA EI TIPPUNUT. Toki otettiin vitonen sitten siitä hyvästä kontaktilta (eipä olla paljon kontakteja muistuteltu...), mutta saatiin tulos ja ennen kaikkea, Elviira teki sikamaisen hyvin töitä. Siis todella keskittyneesti ja siististi. Ei mitään jalansyöntejä tai muitakaan terriäiskohtauksia. Huomasin puolessa välissä rataa, kun itsekin läkähtyneenä siellä hikoilin, että Elviira vaihtoi isomman vaihteen silmään ja pikkuisen himmasi. Olisihan sen tietysti voinut trimmata kesätukkaan ennen kisoja, mutta.. on siinä osittain varmasti sitä matkan ja pitkän treenin tekemättömyyden syytäkin. Eipä olla juuri kovatempoisia treenejä tahi lenkkejä talven aikana tehty. Kaikesta huolimatta aika oli tasainen 3,9m/s etenemällä eli hyvin ehdittiin ihanneaikaan.

Toisella radalla hämmästys oli ehkä vielä suurempi. YKSIKÄÄN RIMA EI TIPPUNUT. Joo, olivathan rimat toki 30cm:ssä, mutta ollaan me tiputeltu kaksvitosiakin ihan helposti. Toisella radalla olin itse aivan loppu, en jaksanut väistää ja sen myötä yritin ohjata Elviiraa kepeille sellaisessa kulmassa, ettei sillä ollut mitään mahdollisuuksia sinne päästä. Jätettiin rata siihen ja poistuttiin paikalta, sillä en saanut enää koottua ajatuksiani keppikiellon jälkeen. Toinen rata meni siis täysin oman ohjaukseni piikkiin. Mutta saatiinpa sellainen kisakipinä Elviiran kanssa taas, ettei paremmasta väliä! Jos mennään seuraavaksi Vaasaan viiden startin kisoihin... tai Tampereelle neljän.. ja siitä seuraavana Janakkalaan neljän.. ja ja ja. Kesä on kisoja täynnä ja mulla on kisakoira, jes! :)

Tämä viikonloppu aloitettiin iltaisella vaelluksella Seitsemisen kansallispuistossa, jossa pysähdyttiin patikoimaan etelänmatkalla. Hienot metsät, joskin hieman kosteaa paikoitellen, kun Venlakin humahti suohon kylkiä myöten. Noihin metsiin täytyy joskus lähteä ajan kanssa ja pidemmälle kierrokselle. Olen sitä mieltä, että Suomessa on ihan mahtavan paljon mahdollisuuksia lähimatkailulle. Aina ei tarvitse lähteä merta pidemmälle kalaan. Muuten viikonloppu menikin perusporukan eli Hilman ja Tellervon kanssa ollessa ja mennessä. Kotiinpalattuamme ovikello soi ja saimmekin extempore iltalenkkiseuraa edellä mainitusta pihakoira-Näpsästä ja perheen parista mäyräkoirasta.

Onnellisia, kiireisiä ja tekemisentäyteisiä päiviä ystävien ja koirakavereiden kanssa. Mahtava elämä. Eikun uutta viikkoa kohti.