Tukka hyvin, kaikki hyvin

Tämä viikko on todellinen trimmausviikko, sillä Venla on jo puoliksi nypitty kesäturkkiin (ja loppukesäksi voisi ehkä jonkun näyttelynkin katsastaa). Huomenna jatketaan sen projektin parissa. Elviira taas on kaljuunnutettava viikonlopun agiputkea varten. Viisi (5) starttia ehkä helteisessä Vaasassa meren rannalla. Otetaan kaikki tuulenvastus pois, mikä otettavissa on ;)

Tänään meillä puolestaan vieraili ihka ensimmäinen vieras koira, jota olen koskaan trimmannut. Reipas puolivuotias Welmu-westie. Welmu kävi lähes kuukausi sitten ensimmäisessä trimmissään ja täytyy sanoa, että Elviiran pentuajat sieltä kaukaa menneisyydestä tulvahtivat mieleen. Pehmeä pumpulipallo, jonka karva on niin tiukassa, ettei mitään rajaa. Nyt toiseen trimmiin Wee olikin jo huomattavasti helpompi nyppiä ja uskoisin, että seuraavassa trimmissä karva irtoaa kuin vettä vaan.

Welmu trimmin jälkeen

Hauska huomata, miten erilaisia kaikki koirat ovat. Elviiralla on rintakehä, pää ja jalat maailman herkimmät. Joo, revi häntää vaan, ei haittaa. Aah, ihanaa, trimmaa selkää, trimmaa, trimmaa, trimmaa. Venlalla kainalot ja häntä ovat ihan pahimmat, aina saa taistella. Mutta ei mitään, nypi pääkarvat vaan tai jalat tai mitä vaan, kaikki käy. Welmulla kun taas takapuolen päällä oli hurjan herkkää, samoin kuin vasemmalla puolella kaulassa. Ja se pää. Naps, naps ja NAPS, hyvä etteivät sormet lähteneet mukana :D Mutta sitten taas joku rintakehän nyppiminen, so what. Tai takajalat tai mahanalunen.

Pieniä onnistumisia sentään, kun sain Welmunkin nypittyä jonkinlaiseen kuntoon. Venlaan ja sen turkin helppouteen kun on tullut totuttua, tuollaiset Ween ja Een kaltaiset pölypallot tuntuvat lähestulkoon urakkahommilta. Jos joskus vielä westiepennun otan, valintakriteereinä ovat matohäntä (kertoo siitä, että koiralla on neljä jalkaa, jotka se tiedostaa) sekä suora ja lyhyt turkki. Vähään tyydyn kyllä.

Venla oli portin takana, mutta tällä kertaa hiljaa, kun Welmu oli pöydällä. Elviira päätti itse itsensä vapauttaa ja hypätä portista ulos haukkumaan ja seuraamaan Welmua. Jos ihmisilläkin käy niin, että vanhana kaikki ominaisuudet, ne hyvät ja huonot, vahvistuvat, niin käy myös koirilla. Elvi on aina osannut haukkua. Mutta ei hyvä ihme, kun se ei tahdo nykyään enää osata lopettaa. Vououou, räksytiräksyti, vouvou, väh, väh....

Kannatti olla kiltti, siitä hyvästä sai ihan parhaan lelun!