Täällä ollaan

Uudet tuulet ovat puhaltaneet jo vuoden verran meidän elämässämme. Motivaatio kaikenlaiseen tekemiseen katosi muutossa (tai oikeammin jo ennen sitä), mutta ihmeellisesti aika tekee tehtävänsä. Innostus, tavoitteellisuus ja kiinnostus kaikenlaiseen tekemiseen on taas löydetty! Loppusysäyksen tähän antoi Agirotu 2015.

Viime vuosina Agirotu on ollut yksi kesän huippuviikonlopuista. Tänä vuonna sinne tuli lähdettyä lähes pakosta (itse itseni pakottaen), minkä vuoksi vain epäviralliseksi päiväksi eli sunnuntaiksi. Vanhat nurkat Lahden seudulla, entiset seurakaverit, koirakaverit, lenkkikaverit ja westiekaverit toimivat vetovoimana.

Agirodussa kilpailleet westiet

Westiekerhon puolesta järjestettiin agin rotumestaruudet Open Class -radalla. Elviira pääsi pitkästä aikaa radalle, kannatuksen vuoksi. Oma juoksukuntoni on nollassa ja sen kyllä huomasi sekä radalla että radan jälkeen jaloissa. Rataantutustuminen on helppoa, ollut itseasiassa aina ja Elviiran kanssa vielä helpompaa, kun koiran tuntee päästä varpaisiin. Rata jää päähän ja valittavat ohjauskuviot ovat vakiintuneet. Ei tehdä ihmeitä, vaan tehdään toimivia juttuja. Valsseja kaihdan edelleen, vaikka olen jo Venlan kanssa niitäkin oppinut toteuttamaan.

Open Class -radan video täällä.

Elviiralla oli ihan samanlainen hinku radalle kuin aina ennenkin. Raivolla tehtiinkin töitä ja jo alkusuoralla kiire tahtoi olla vähän liian kova. Ee otti pituudesta pientä lisävauhtia, mutta muuten yllättävän siistiä tekemistä Elviiraksi. Radan takakaarteessa Elvi nuoli siivekettä takaakierrossa, eikä huomioinut aidansiivekkeen tukijalkaa, vaan kompuroi siihen. Laskeutui kuitenkin suhteellisen jaloilleen alas ja jatkoi samalla vauhdilla matkaa. Juoksukontakti puomilla oli täydellinen ja pimeän putkikulmankin Elvi haki epäröimättä. Mitä lie yli-innokkuutta, ettei Elvi edes muistanut vakiotemppujaan esitellä kisatilanteessa. Lopussa omat jalkani olivat jo ihan hapoilla ja ohjaus mitä sattuu, minkä vuoksi sielläkin Elvi lanasi aidanriman mukanaan ennen maalia. Hämmästyttävästi vain 10 ratavirhettä. Aika oli reippaasti (kymmenen sekunnin luokkaa) miinuksella, että vauhti oli kelvollinen kompuroinnista huolimatta. Sijoitus jäi jonnekin 23., mikä oli ihan hyvin noilla pisteillä. Rotumestiksissä jäätiin kolmannelle sijalle, ei huono, vaikka ollaan me joskus mestikset voitettukin ;)

Joukkueradan video täällä.

Se tärkeämpi osuus Agirotua oli tietysti joukkuerata. Venla oli alokkaiden varakoirana (mikä harmitti paikan päällä ihan vietävästi, sillä alokkaiden rata olisi ollut just eikä melkein Venlan). Elviira edusti kuitenkin kisaavien joukkueessa ekana vekarana. Osittain parempaa suorittamista kuin oc-radalla, mutta osittain taas kankeamman (ja väsyneemmän) ohjauksenkin ansiosta rimojen huolellilsta tiputtelua. Huokailinkin rataantutustumisessa, että oikeasti, enkö voi keksiä tälle radalle yhtään mitään muuta ohjauskuviota kuin valssin, kun tuntui, että joka kohdassa valssi olisi ollut se paras. Keksin sentään jotain. Järkyttävä puomin alakontaktilta hyppääminen (vähän mopo keuli) ja yhteensä 20 ratavirhettä eivät paljon naurattaneet. Aika oli westieiden nopein, tietty, mutta muilla oli huomattavasti puhtaammat radat. Onneksi siis oltiin hyvässä tiimissä, minkä vuoksi noustiin sijalle 15. huimasta 49:stä minijoukkueesta. Huh!

Jo tuolla tutussa, ihanassa porukassa päivän viettäminen, lisäsi tässä vuoden aikaan hiljalleen kerättyä harrastusinnostusta. Kotona videoiden katsominen ja Elviiran raivokkaan tikkaamisen näkeminen toi kuitenkin sen kauan kadoksissa olleen motivaationkin takaisin. Tehdään taas ja kirjoitetaan siitä! Tämä on uusi kappale elämässämme, mikä ansaitsee uuden bloginkin ja tässä se on. Jatketaan tällä tiellä eteenpäin ja kohti uusia kokemuksia.

PS. Westiet voittivat Agirodun pukukulkueen. Historiallista, hienoa ja harvinaista herkkua. Mutta eihän se mikään ihme ollut, meillä oli huikean hyvä meininki ja villi westiesirkus!!

Venla-voimamies, Elviira-leijona & voittoruusuke!