Venla

lauantai 21. marraskuuta 2015

Uusinta uutta - Dogbic®

Päästiin LAKKEn järjestämälle Dogbic®-tunnille perjantaina.

Itse en tiennyt etukäteen, mitä tuo tunti toisi tullessaan, mutta arvaahan sen jo nimestä, että jonkinlaiseen liikuntasuoritukseen sietää varautua. Jumppaa koiran kanssa mainostettiin. Käytännössä Dogbic-tunti oli ihmisen lihaskuntojumppaa, jossa tehtiin samalla koiran kanssa yhteistyö- ja keskittymisharkkaa sekä käytettiin koiraa joissain liikkeissä apuvälineenä. Nerokasta.

Treeni aloitettiin kyykyillä, joissa koira oli ihmisen edessä ja aina kun tehtiin kyykky, koiran piti mennä maahan ja taas kun noustiin, koira nousi istumaan (tai Elviiran tapauksessa joka kerta kerjäämään). Treeneissä tehtiin askelkyykkyjäkin niin, että koira oli edessä lattialla makaamassa ja askelkyykky tehtiin aina koiran yli.

Yksin koiran kanssa tehtiin myös vatsoja (kymmenen jälkeen totesin, että tätä ehkä täytynee treenata jonkun kerran kotonakin) ja siinä vaiheessa kun oltiin tehty jo jonkun aikaa niin, että koira palkattiin tmv. ylösnoustessa, koira otettiinkin mukaan eli isot koirat etujalkoineen painoksi ja pikkukoirat syliin. Onneksi minulla oli mukana armollinen Elviira, joka ei halua koskea minuun. Se tarkoitti sitä, että namin perässä kiipesi kyllä mahalleni, mutta heti kun aloin tehdä vatsoja ja nousta ylös, Elvi peruutti pois (en olisi oikeasti kyllä seitsemän lisäkilon painolla yhtään jaksanutkaan :D). Askelkyykkyjäkin tehtiin niin, että koira pujotteli joka kerran, mutta minun askelkyykyt olivat Elvin pujotteluvauhtiin aivan liian hitaat. Kai se koiran oli oikeasti tarkoitus ryömiä, mutta eipä elvinkokoisen paljon tarvinnut.


Sitten tehtiin kaverin kanssa tehtäviä harjoitteita. Eli yksi koira ja kaksi ihmistä. Joista toinen siis ohjasi koiraa ja toinen teki treeniä. Tehtiin lankkua koira selän päällä ja niin, että koira juoksi mahan alta (tai siis ryömiä piti, mutta kun elvinkokoinen...). Ja sitten kylkilankkua koiran juostessa ali. Punnerruksia koira selän päällä ja niin että koira juoksi ali, kun oltiin punnerrusasennossa jalat seinää vasten. Ja kaikkia näitä tehtiin asteittain vaikeuttamalla, mutta hyvin kaikki selvisivät. Ajattelin myös, että näitähän on hyvä treenata samalla, kun treenataan esim. koiratanssin temppuja ilman ohjausta.

Sitten vielä tehtiin ilman koiraa liikkumisharjoituksia eli koitettiin liikkua kuin koira käynnissä ja ravaten. Mahtava koordinaatioharjoitus, sillä käynnissähän jokainen jalka liikahtaa vuoronperään (oikea taka, oikea etu, vasen taka, vasen etu) ja ravissa ristikkäiset yhtäaikaa (peitsaaminen paaaaaljon helpompaa ;). Loppuun tehtiin vielä loppuvenyttelyt eli ihmiset venyttelivät ja koirat rentoutuivat. Elviira palkkasi itse itseään möyrimällä matolla, sillä pitihän se hämmennys johonkin purkaa, kun tullaan agilityhalliin ja tehdään vaan kaikkea muuta hörhelöintiä agilityn sijaan!

Kouluttaja, Meri Satama, on itse kehittänyt ja rekisteröinyt lajin Vierumäen urheiluopiston opiskeluaikanaan. Hän kouluttaa uusia kouluttajia mukaan ja taidettiin saada meidänkin seuraan yksi kiinnostunut tuleva koutsi. Tulisi kyllä varmasti monelle muullekin seurakaverille tarpeeseen. Koutsi liikunta-alan ammattilaisena osasi kertoa oikeanlaiset suoritusohjeet liikkeille ja koirilta ei vaadittu mitään erityistaitoja, mitä nyt kontaktia, vaikka hihnoissa toki olivatkin. Eli oikeastaan tämä oli melko hämäävästi keksitty kuntoilulaji koiraihmisille, ihminen sai treenin, koira oli treenaajan ja seuranpitäjän virassa.

Taas oltiin harrastuskehityksen veitsen kärjessä ihkauuden lajin kokeilussa. Hieno (ja petollisen tehokas!) tunti, tästä on hyvä jatkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti