Kokkolassa

Olipa pitkästä aikaa niin järkyttävät agilitykisat takana, että on kestänyt toista viikkoa niistä palautua sen verran, että pystyy jonkinlaista tiukkaa analyysia kirjoittamaan. Käytin Kokkolassa ensimmäistä kertaa elämässämme kisaamassa kolmen radan verran. Tuomarina Esa Muotka ja osallistujia kyllä ihan kiitettävästi, 25 koirakkoa mini3:ssa. Eli ihan tarpeeksi.

Homma lähti käyntiin hyppärillä eli C-radalla. Eipä ole koskaan ennen startattu päivää hyppärillä, joten pelotti jo valmiiksi, mitä siitäkin tulee. No, eipä tarvinnut suotta pelätä, sillä Elviira oli aivan hukassa. Se oksenteli edellisenä yönä (tyhjää mahaa ja mitä lie ulkona syömäänsä), joten yksi vaihtoehto on, että maha oli yksinkertaisesti vain kipeä vaikuttaen koko suorittamiseen. Tai sitten kolmevitoset vaan ovat juuri niin pahat, että olisi tarvinnut paljon enemmän korkeustreeniä ennen kisoja. Oli niin tai näin, ensimmäisen radan kauhistelin vieressä lyllertävää Elviä, jonka kynnet rapisivat jokaisella hypyllä. Pituudenkin yli käveltiin...

Itse mokasin kepeillä. Ai että, miten ottaa päähän, sillä en edes tiedä, minne olin juoksemassa. Hirveä kiire, vaikkei oikeasti ole kiire minnekään. Vedin Elvin satalasissa ohi, vaikka olisi pitänyt antaa aikaa. Osaahan se. Pari putkikulmaa oli radalla niin ilkeää (keppien jälkeen ja takanurkan lenkin jälkeinen putki), että olin varma Elvin raivokohtauksista niissä paikoissa. Mutta ei, todella sujuvasti sujahti terriäinen jokaiseen putkeen. Myös takaaleikkausputkeen lopussa! Tällä radalla oli myös neljä aitaa niin jyrkässä vinkkelissä lähestymissuuntaan nähden, että kirosin Elviiran takaakiertohakuisuutta. Kummasti kuitenkin auttoi, kun ohjasi suoraan, niin koirakin haki hypyt suoraan. 

Toinen rata oli niin ihmisenkiusaamisrata ettei mitään rajaa. Muotka oli hienosti laitatuttanut seinälle radat näkyville etukäteen. Sieltä opettelin ja tiirailin rataa innoissani, mutta rataantutustumisessa huomasin, että kolmoshyppy olikin siirretty toisinpäin! Siis takaakierroksi, ei suoraan hypättäväksi. Yritin opetella uutta versiota, mutta kuten videoltakin näkee, yritykseksi se jäi. Aloin ohjaamaan paperinmukaista rataa, kunnes tajusin, että pirskatti, pieleen menee. No, saatiin toki se hyppy vielä korjattua, mutta jatkoon kaatui.... Takanurkka näkyy heikosti videolla, mutta siellä Elviira kävelee pituuden yli. MITÄ IHMETTÄ KOIRA?

Pelihän oli jo toki menetetty moneen kertaan tässä vaiheessa, minkä vuoksi ajattelin, että kokeillaan jotain uutta. Tai siis sellaista, mitä tehdään treeneissä, mutta ei kisoissa. Puomin jälkeiselle hypylle ajattelin tekeväni poispäinkäännön. Törkeän hienon juoksukontaktin jälkeen kohti aitaa, koira haltuun ja.... pieni valkoinen tasmanian tuholainen lahkeissa. Mitä siinä sitten oikein tapahtui? Otin Elvin liian kovaa haltuun, vedin sitä liikaa pois hypyltä, olin myöhässä ja tein jotain odottamatonta. No, mutta positiivista, Elviira ei purrut, vaikka siltä ehkä näyttääkin ja jatkoi töitä (kääntyen vielä ihan oikein poispäin aidalle.....). Mutta tuo raivokohtaus yhdistettynä putken jälkeisen aidan ohittamiseen oli Elviiran matkalippu pihalle. Raivota saa, kun syy on minun, mutta silkasta tottelemattomuudesta pääsee kyllä viilentymään sekä Elviiran päänuppi että omani ;)

Kolmas rata menikin sitten ehkä kokonaisuutena parhaiten, vaikka sielläkin oli niitä omia juttuja. Taas Elviira rapsi jokaista hyppyä, vaikka ei yhtään niin moni pudonnutkaan. Todella hienot kontaktit sekä aalla että puomilla, keinunkin malttoi "kevyellä käskytyksellä". En muista koska olisin hetkeen saanut noin kovaa komentaa :D

Tälle radalle otin oikeastaan vain kaksi tavoitetta edellisten ratojen pohjalta, toinen oli tuo pituus ja se, että sen yli HYPÄTÄÄN. Olisin ehkä muuten jäänyt ohjaamaan muurin oikealta puolelta ja kepit puomin puolelta, mutta yritin, josko omalla vauhdilla saisin Elvinkin vedettyä pituuden yli. Toimihan se, ei mitään ongelmaa, kunhan vaan malttaa. Ja toinen tavoite oli pitää tuo putken ja puomin välinen 180 asteen kulmassa olevan hypyn rima ylhäällä (Elviiran akilleen kantapää). Ei pysynyt. Mutta onneksi homma oli jo niin sanotusti mennyt päin mäntyä, niin hyllytettiin rata vielä loppuu, kun halusin testata, josko tuo pudotus oli vain sattumaa. Ei se ollut, tipahti toisenkin kerran.

Ainut hyppy, jolloin tuossa 180 asteen kulmassa ollut rima pysyi ylhäällä näissä kisoissa oli B-radan raivokohtauksen jälkeinen poispäinkääntö. Tästä voimmekin vetää johtopäätöksen, että Elviira pystyy ja kykenee tuollaisenkin hypyn loikkaamaan, kunhan se tekee töitä, eikä ota häiriötä. Kun se taas hyppää "minua kohti", olen sille (jopa paikallaan ollessa) niin iso häiriö ja fokus, ettei se näe saati ymmärrä rimaa välillämme. Onneksi tässä reilussa viikossa pääsin tuostakin ärsyttävästä ongelmasta jo sen verran eteenpäin, että kehitin treenejä, joilla lähdetään tuota nyt ihan tosissaan systemaattisesti nakertamaan pois. Ei voi olla, että koiralla menee muuten kaikki hienosti radalla, mutta kun tulee hyppy 180 asteen kulmassa, ei tuu mitään ja järki katoaa!

Positiivista:
+ superduperkontaktit

+supeduperputket

Kehitettävää:
-oma radanmuistaminen

-oma ohjaaminen

-pituuuuuuuuus
-180 aidat

Sillä lailla.