Mikrotreenit

Nyt ollaan pikkuhiljaa löydetty Venlankin kanssa se pieni into, mikä agilityn harrastamiseen ja etenkin agilityssa kisaamiseen tarvitaan. En voi sanoa, että nyt tuli kiire starttaamaan, mutta ensi vuonna se tapahtuu. Otetaan siis vielä kaikki irti tästä kuluvasta vuodesta ja siitä, että meillä on taas lähihalli.

Mistä se nyt sitten on kiinni?

Venni ei ole ollut viikkoryhmässä, vaan treenailtu vähän silloin tällöin. Se on käynyt paikkaamassa Elviä tai muuten pyörähtänyt hallilla harvoin. Eli edistymistä ei ole juurikaan tapahtunut. Elvin viime viikkotreeneissä Vennikkä oli paikkaamassa, sillä meillä oli ulkopuolinen koutsi, josta en oikein välittänyt viimeeksi Een kanssa. Tai siis ei vain saatu Elvin kanssa mitään irti.

Ensitöikseen Venla juoksi keinulle ja kaikessa rauhassa sen suoritti (toki palkkasin). Sitten se juoksi sinne uudestaan, uudestaan ja moneen kertaan uudestaan. Radan osana, palkkaamatta, palkattuna, takaaohjaamalla, edestä ohjaamalla. Keinuahan ollaan jouduttu eniten treenaamaan, kun sen liike ja ääni on jännittänyt eniten. Ei muuten jännittänyt enää. Muutenkin Venlan vire oli oikein mukavalla tolalla. Takaakierroille haki, niistoihin tuli ja tehtiin rataa ihan mukavasti eteenpäin.

Siitä se ajatus sitten lähti. Nimittäin ajatus Venla kisakuntoon 2016. Elviiran alkuaikoinahan tehtiin paljonkin VAUn vanhalla Ruusulantien hallilla mikrotreenejä. Siis ajettiin hallille, treenattiin lyhyt pätkä, yhtä estettä tai vastaavaa ja pois. Nyt tätä samaa meininkiä aion koko joulukuun toteuttaa Venlan kanssa. Testataan, mikä on vielä vaiheessa ja kaikkea sitä hiotaan kuntoon.

Tällä hetkellä tilanne on vireen osalta kunnossa. Itsevarmuus, mikä lisää vauhtia varmasti jatkossa, vielä puuttuu, mutta perusvire on kohdallaan. Ohjauskuviot ovat lähes kohdallaan, kunhan itse vain maltan ja ohjaan. Minun täytyy pakottaa itseni radalla odottamaan Venlaa, sillä kaikkia ohjauskuvioita ei vain voi toteuttaa kilometri koiran edellä. Elvin kanssa olen vuosien saatossa tottunut taas siihen, että jos en ole kilometriä edellä, saan hampaasta. Kaikkeen ihminenkin oppii.

Tämän päivän mikrotreenissä huomasin ilokseni, että Venla on myös alkanut lukea erittäin sujuvasti rataa. Sinkoaa putkesta ulos jo valmiiksi lukittuneena edessä näkyvään esteeseen. Mahtavaa!

Estepuoli onkin sitten se, mitä vielä täytyy vahvistaa ja vahvistaa. Rimoja ei olla nostettu vielä kisakorkeuksiin. Treenattava. Putket menevät kuin vettä vain, ei ongelmaa. Pussin Venla oli jonkun tauon aikana oppinut, mutta vielä vahvistetaan sitäkin. Pituus toimii, tosin pituutta ei olla kahdesta erillään olevasta palikasta vielä lisätty. Muuri toimii. Rengas on ollut vähemmällä harjoittelulla, mutta tänään huomasin senkin ilokseni toimivan. Mitään luottoa siihen ei ole, joten vahvistettava varsinkin lähestymisiä ja hakeutumista sille suoralle linjalle.

Kontaktiesteistä a ja keinu toimivat, niiltä ei pompita ja molemmat ovat mieleiset. Tosin kaikkia kontaktiesteitä on pakko päästä treenaamaan myös muualle. Jokainen keinu on erilainen ja jokainen pinta tuntuu toisenlaiselta. Puomilla ylösnousu on rauhallinen, sillä keinu-puomi-erottelu ei ole vielä Venlalla hallussa. Viime treeneissä huomasin myös, että Ven hyppää täsmälleen alastulokontaktin yli. Ei mikään loikka, mutta jättää viimeisen laukan askeleen tekemättä. Taidetaan ottaa länkitreeniä kontaktille. Tokihan Ven olisi helppo siihen pysäyttääkin, kun osaa 2on2offin, mutta en millään halua jo muutenkin rauhallisempaa ja matalavireistä koiraa pysäytellä radalle.

Kepeillä otetaan kuntokuuri myös vauhdin suhteen. Tehdään kujilla muotoharkkaa eli vaikeutetaan alkua, helpotetaan loppua tai vaikeutetaan keskikohtaa ja helpotetaan alkua ja loppua. Otetaan kujat osaksi rataa helpotetulla alulla ja vahvistetaan estehakuisuutta. Vahvistetaan myös jo muutenkin vahvaa ominaisuutta eli itsenäisyyttä kepeillä. Minä voin mennä missä vain ja miten päin Vennin kepitellessä.

Aika pienistä palasista on homma kiinni. Mutta toisaalta Elvin kanssa mentiin kisoihin, kun koira oli vielä ihan raaka. Siitä oppineena en halua millään kisata vihreän koiran kanssa. Sitäpaitsi koen, että Venla on niin hieno ja oppivainen koira, että haluan sen tuntevan osaavansa ennen kuin heitän sen ihan käsittämättömiin tilanteisiin. Venlan pitää olla varma ja minun pitää olla varma Venlasta, ennen kuin startataan. Ja nyt ollaan kyllä lähempänä sitä tunnetta kuin vielä koskaan.

Uusinta uutta - Dogbic®

Päästiin LAKKEn järjestämälle Dogbic®-tunnille perjantaina.

Itse en tiennyt etukäteen, mitä tuo tunti toisi tullessaan, mutta arvaahan sen jo nimestä, että jonkinlaiseen liikuntasuoritukseen sietää varautua. Jumppaa koiran kanssa mainostettiin. Käytännössä Dogbic-tunti oli ihmisen lihaskuntojumppaa, jossa tehtiin samalla koiran kanssa yhteistyö- ja keskittymisharkkaa sekä käytettiin koiraa joissain liikkeissä apuvälineenä. Nerokasta.

Treeni aloitettiin kyykyillä, joissa koira oli ihmisen edessä ja aina kun tehtiin kyykky, koiran piti mennä maahan ja taas kun noustiin, koira nousi istumaan (tai Elviiran tapauksessa joka kerta kerjäämään). Treeneissä tehtiin askelkyykkyjäkin niin, että koira oli edessä lattialla makaamassa ja askelkyykky tehtiin aina koiran yli.

Yksin koiran kanssa tehtiin myös vatsoja (kymmenen jälkeen totesin, että tätä ehkä täytynee treenata jonkun kerran kotonakin) ja siinä vaiheessa kun oltiin tehty jo jonkun aikaa niin, että koira palkattiin tmv. ylösnoustessa, koira otettiinkin mukaan eli isot koirat etujalkoineen painoksi ja pikkukoirat syliin. Onneksi minulla oli mukana armollinen Elviira, joka ei halua koskea minuun. Se tarkoitti sitä, että namin perässä kiipesi kyllä mahalleni, mutta heti kun aloin tehdä vatsoja ja nousta ylös, Elvi peruutti pois (en olisi oikeasti kyllä seitsemän lisäkilon painolla yhtään jaksanutkaan :D). Askelkyykkyjäkin tehtiin niin, että koira pujotteli joka kerran, mutta minun askelkyykyt olivat Elvin pujotteluvauhtiin aivan liian hitaat. Kai se koiran oli oikeasti tarkoitus ryömiä, mutta eipä elvinkokoisen paljon tarvinnut.

Sitten tehtiin kaverin kanssa tehtäviä harjoitteita. Eli yksi koira ja kaksi ihmistä. Joista toinen siis ohjasi koiraa ja toinen teki treeniä. Tehtiin lankkua koira selän päällä ja niin, että koira juoksi mahan alta (tai siis ryömiä piti, mutta kun elvinkokoinen...). Ja sitten kylkilankkua koiran juostessa ali. Punnerruksia koira selän päällä ja niin että koira juoksi ali, kun oltiin punnerrusasennossa jalat seinää vasten. Ja kaikkia näitä tehtiin asteittain vaikeuttamalla, mutta hyvin kaikki selvisivät. Ajattelin myös, että näitähän on hyvä treenata samalla, kun treenataan esim. koiratanssin temppuja ilman ohjausta.

Sitten vielä tehtiin ilman koiraa liikkumisharjoituksia eli koitettiin liikkua kuin koira käynnissä ja ravaten. Mahtava koordinaatioharjoitus, sillä käynnissähän jokainen jalka liikahtaa vuoronperään (oikea taka, oikea etu, vasen taka, vasen etu) ja ravissa ristikkäiset yhtäaikaa (peitsaaminen paaaaaljon helpompaa ;). Loppuun tehtiin vielä loppuvenyttelyt eli ihmiset venyttelivät ja koirat rentoutuivat. Elviira palkkasi itse itseään möyrimällä matolla, sillä pitihän se hämmennys johonkin purkaa, kun tullaan agilityhalliin ja tehdään vaan kaikkea muuta hörhelöintiä agilityn sijaan!

Kouluttaja, Meri Satama, on itse kehittänyt ja rekisteröinyt lajin Vierumäen urheiluopiston opiskeluaikanaan. Hän kouluttaa uusia kouluttajia mukaan ja taidettiin saada meidänkin seuraan yksi kiinnostunut tuleva koutsi. Tulisi kyllä varmasti monelle muullekin seurakaverille tarpeeseen. Koutsi liikunta-alan ammattilaisena osasi kertoa oikeanlaiset suoritusohjeet liikkeille ja koirilta ei vaadittu mitään erityistaitoja, mitä nyt kontaktia, vaikka hihnoissa toki olivatkin. Eli oikeastaan tämä oli melko hämäävästi keksitty kuntoilulaji koiraihmisille, ihminen sai treenin, koira oli treenaajan ja seuranpitäjän virassa.

Taas oltiin harrastuskehityksen veitsen kärjessä ihkauuden lajin kokeilussa. Hieno (ja petollisen tehokas!) tunti, tästä on hyvä jatkaa.

Nose Work -viikonloppu

Westiekerhon järjestämä Nose Work -viikonloppu koitti marraskuun puolessavälissä. Koulutus oli kaksipäiväinen 12 koirakon koulutus Kana-Areenalla Länkipohjassa. Itse olin alusta loppuun asti mukana, sillä olin mukana koulutusta järjestämässä.

Esitietoni lajista olivat nolla. Nose Work -termi toki kertoo, että lajissa tehdään nenähommia, mutta minkälaisia ja miksi, sitä en tiennyt. Ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen olin suunnilleen yhtä tietämätön, mitä nyt ehdin googlettaa koulutuspäivän aikana netin antia lajista. Eihän toki jokainen kouluttaja sovi jokaiselle koulutettavalle, mutta tämä oli minun harrastusurallani pohjanoteeraus. Koulutettavan näkökulmasta (osallistuin itse siis kolmen koiran kanssa koulutukseen), ihan niin kuin koko koulutusta ei olisi valmisteltu lainkaan. Tuli sellainen fiilis, että nyt tässä vedetään lonkalta. Teoriaa ei ollut lainkaan, mitä nyt jotkut osasivat kysyä juuri oikeita kysymyksiä. Ja ohjauksen puute oli aika räikeä. Niin ja mitä väliä sillä oli, että onko koira tehnyt nenähommia ennen vai ei, kun kerran kaikille koko koulutus oli identtinen harjoituksineen päivineen.

Jätetään kuitenkin tuo koulutuspuoli sikseen ja siirrytään itse lajin pariin! 

Lajinahan tuo on mielenkiintoinen, niin kuin kaikki nenälajit. Pointtina (kilpailulajinäkökulmasta) on löytää määrätty haju, joka voi olla eukalyptus, laakerinlehti tai laventeli, määrätystä kohteesta, joita kussakin kilpailuluokassa on neljä, sisäetsintä, ulkoetsintä, ajoneuvoetsintä ja laatikkoetsintä. Kun koira löytää hajun, vain omistajan täytyy tietää tietyllä tarkkuudella, mistä koira hajun löysi. Omistaja näinollen lukee koiraansa eli koiran ei ole pakko osata jotain tiettyä ilmaisukeinoa tai sille ei ole sellaista pakko opettaa. Monille koirille tuleekin luonnostaan jokin reagointitapa, esim. istuminen, hajun löydettyään.

Hajutkin olivat jännä juttu, nimittäin luulisi, että mikä vain eukalyptuksen tuoksuinen saunatuoksu käy, mutta ne ovatkin vahvoja eteerisiä öljyjä, joita ei saisi päästä limakalvoille ja jotka ovat haitallisia hengitettyinä tai suoraan iholla. Saatiinkin viikonlopun aikana ostaa hydrolaatteja eli käytännössä vesipohjaisia hajuja. Ostin heti kaksi, sekä eukalyptuksen ja laventelin.

Koulutuksessa treenattiin ensimmäisenä päivänä eukalyptuksen ehdollistamista koiralle. Eli hajun päällä oli reijitetty ruokakuppi, johon tipahti namia aina kun koira sinne kuononsa tuuppasi. Sitten tutustuttiin muovikoreihin eli namitettiin koiraa, kun se tuuppasi päänsä lattialle levitettyihin muovikoreihin. Tästä jatkettiin jälleen hajun ehdollistamisella eli muutamaan koriin hajua ja namia vieretysten. Haasteeksi lisättiin loppuun vielä muovikoreja päällekäin, limittäin ja lomittain, että koira joutui etsimään hajua.

Toisena päivänä tehtiinkin sitten ensin pieni laatikkotesti eli kolme muovikoria lattialle ja yhteen niistä haju. Koiralle palkka hajulaatikon tunnistamisesta. Sen pikakierroksen jälkeen tehtiin sisäetsintää, joka oli liian isolle osalle porukasta yhden puolikkaan päivän ehdollistamisen jälkeen liian vaikea juttu. Toisaalta osa porukasta taas pienen pähkäilyn jälkeen keksi, mistä on kyse. Hieman puuduttavaksi toisen päivän teki se, että teimme vain ja ainoastaan sisäetsintää samalla pöytä/tuoli/kierrätyskelaryhmällä, jälleen vailla mitään teoriaa tai muuta "katkaisevaa" toimintaa.

Miten meillä sitten meni? 

Seela, lainakoira, kolmevuotias kultainennoutaja oli minimaalisella harrastustaustallaan hyvin naatti jo melko nopeasti. Kun piti sekä olla ihmeellisessä paikassa, ihmeellisen ihmisen kanssa, että tehdä jotenkin ihmeellisesti töitä ja vielä käyttää järkeään. Seela onnistui kuitenkin hienosti ja väsymyksestään huolimatta tuntui parantavan loppua kohden. Epäilinkin, että Seelalla voisi olla lahjoja nenänkäytön suhteen, vaikka muuten harrastusten parissa onkin vihreä pieni kultsu. 

Terriäisten osalta Elviiran ilmoitin mukaan huvikseni, ihan vain testimielessä. Eihän se mikään supernenäkoira ole, mutta kuvittelin sen nyt jotenkin pärjäävän. Voin kertoa, että ei muuten pärjännyt! En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun koko koulutusviikonloppu kului ehdollistamisen, nenätyöskentelyn ja Nose Workin sijaan kaiken mahdollisen muun tarjoamiseen.

Siis Elviira istui, makasi, pyöri, kieri, haukkui, turhautui, meni, tuli, peruutti, vinkui, kiipeili, maukui, toi, rikkoi, tarjosi, tarjosi, tarjosi, tarjosi hengittämättä. Kaksi kertaa koko koulutusviikonlopun aikana kuulin Elviiran nuuhkaisevan eukalyptuksen hajua, muuten se vain yritti nenäkosketuksella etsiä paikkaa, johon nenällä piti koskea, kun sitähän tässä haettiin, haettiinhan, joohan?      

Elviira oli siis niitä koiria, joille kakkospäivä oli ihan mission impossible, sillä niin oli ykköspäiväkin. Mutta se täytyy kyllä sanoa, että sitä saa, mitä vahvistaa! Makeeta tarjoamista kyllä nähtiin ja teki niin mieli sheippailla paria uutta temppua!

Onneksi mukana oli kuitenkin kirsikka kakun päällä, sokerina pohjalla tietysti Venla. Kesti ehkä kaksi sekuntia, niin Ven tajusi kupilla alkaa nuuhkimaan ja sitten pitikin nenää varuilta nuuhkuttaen kiinni kupin pohjassa, ettei vaan namin tulo ehtyisi. Laatikkoleikit olivat pala kakkua. Sunnuntaina Venlalta löytyikin ihan ennennäkemätön ilme. Ainahan se tekee tosissaan, mutta aina se osaa myös jäädä odottamaan vuoroaan mukisematta. Lauantaisen Venlalle todella helpon ja hauskan päivän jälkeen se tiesi tasan tarkkaan, mitä tultiin tekemään. Kun käytiin sisäetsintäpaikalla, hajut löytyivät vaivatta ja kun toin sen pois ja suljin häkkiin tai laitoin seinän koukkuun kiinni, ilme oli totinen ja syyttävä. Sellainen, miksi ihmeessä otat tuon toisen seisoskelemaan kymmeneksi minuutiksi tempuntarjoamisharjoitukseen, kun minä haluan, osaan ja olen hyvä. Ensimmäistä kertaa ikinä Venlan asenne oli itsevarma, vahva ja tuomitseva. Vau.

Täytyy kyllä sanoa, että kokonaisuutena jäi hyvä mieli viikonlopusta. Seura oli todella hyvää (mahtava koulutusporukka!) ja laji nappasi kyllä jonkinlaisen otteen. Ihan vakavasti harkitsen Venlalle passin hankkimista ja Ruotsiin kisoihin lähtemistä. Noin niin kuin yhden treenin perusteella ;)

KT-kisat koko rahan edestä

Suppea kisaraportti Janakkalan koiratanssikisoista tältä päivältä. Tuomareina toimivat Hannele Parviainen, Nadja Böckerman ja Laura Jalli.

Elviiran leijonaohjelma freestylessä kesti noin viisi sekuntia, kunnes Elviira hyökkäsi "tyhjyyteen". En tiedä kävikö kehän ulkopuolella vai ei, mutta jo silkasta korvattomuudesta nostin Een kainaloon ja jätettiin homma siihen. Ensimmäinen keskeytyksemme kt-kisoissa.

Onneksi olimme myös valmistelleet väliohjelman heelwork to musiciin. Elviiran debyytti tässä luokassa tapahtui siis jouluohjelmalla. Meillä oli kolme positiota, seuraaminen vasemmalla, oikealla ja jalkojen välissä. Kaikissa nenä eteenpäin. Tarkoitus oli tehdä niin yksinkertainen ohjelma, että Elviiralla olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet onnistua ja tuntea osaavansa. Saatiin vire kohtuulliseksi ennen starttia, vaikka Elvi olikin hieman jähmeä ainakin alkuun. Ohjelman aikana Elvi haukahti ja teki askeleen mittaisen hyökähdyksen (jatkoi seuruuta kuitenkin), kerran nappasi kunnolla jalkaan, pari kertaa yritti näykkiä ja kerran jäi kahdeksi sekunniksi tuijottamaan sitä mystistä vasenta etunurkkaa, jossa ilmeisesti aina tapahtuu jotain. Muuten Elvi kyllä teki hyvin alusta loppuun asti ja niinhän se meni, 162 pistettä ja KUMA!

Tuomareiden kommentit:

• Iloinen esitys, joka parani loppua kohti. Myös positioiden laatu parani loppua kohti. Hyvä kehänkäyttö, ohjelma soljui hyvin eteenpäin.
• Iloinen pari, kiva ettei ohjaaja yrittänyt kaikkia mahdollisia positioita, vaan pitäytyi muutamassa ja sai ne onnistumaan.
• Ihanalla asenteella työskentelevä koira. Positioita riittävästi alokasluokkaan. Yksi kontaktikatko verottu hieman yhtenäisyys- & kumppanuuspisteitä. Musiikki sopi parille hyvin. Pientä lahkeen näykkimistä, kiinnitä tähän jatkossa huomiota.

Vennipenni puolestaan osallistui elämänsä ensimmäiseen viralliseen mihinkään kisaan, elämänsä ensimmäiseen koiratanssikisaan ja vielä minun omatekemälläni ohjelmalla! Vennillä oli mahtava tekemisen meininki ennen kehää. Treeneissä ollaan palkattu paljon vain siitä että nenä pysyy ylhäällä ja eri liikkeiden jälkeen reippaasta liikkeestä. Meillä on kuitenkin jäänyt kestotreeni melko vähäiselle, kuten eri temppujenkin treenaaminen, joten vähän mietitytti kuinka käy. Tehtiin kyllä vain Venlalle tuttuja/helppoja liikkeitä; pyörimistä, pidennettyä kasia, kepin pito, kepin kantaminen, selkään hyppääminen, kepin yli hyppääminen ja kepin päälle etutassuilla nouseminen. Niin sekä lopputemppuna kumarrus. Suurin osa tempuista vahvasti avustettuna käsiavulla, mutta alokasluokassahan tässä vasta ollaan. Olin todella tyytyväinen, kun Venla ei laskenut kertaakaan nenää maahan kehässä!! Kaksi kertaa "hidastui" eli jäi askeleen jälkeen, mutta nousi noista hetkistään nopeasti mukaan. Selkäänhyppäämistemppu ja yksi pyörähdys epäonnistui tai onnahti, mutta muuten kaikki temputkin sujuivat mallikkaasti. Ja häiriötä ei ottanut YHTÄÄN. Kontakti, kontakti, kontakti. Mahtava luonnonlahjakkuus, 170 pistettä ja KUMA! Päästiin myös palkinnoille, 2. sija.

Tuomareiden kommentit:

• Hienosti etenevä ohjelma, jossa koira teki pääosin hyvin. Hyvä kehänkäyttö, tasapainoinen esitys.
• Liikkeitä paljon alo-esitykseksi, koira suoriutui hyvin niistä. Kiva esitys.
• Sujuva alokasluokan ohjelma! Koira teki tarkasti työtä. Kivasti erilaisia liikkeitä. Musiikki sopi parille oikein hyvin.

Nyt olisi siis molemmilla mahdollisuus siirtyä seuraavissa kisoissa avoon, mutta onneksi kolmeen kumaan saakka saa vielä alossakin treenata. Ja treeniä tarvitaan. Mahtava päivä!

Kokkolassa

Olipa pitkästä aikaa niin järkyttävät agilitykisat takana, että on kestänyt toista viikkoa niistä palautua sen verran, että pystyy jonkinlaista tiukkaa analyysia kirjoittamaan. Käytin Kokkolassa ensimmäistä kertaa elämässämme kisaamassa kolmen radan verran. Tuomarina Esa Muotka ja osallistujia kyllä ihan kiitettävästi, 25 koirakkoa mini3:ssa. Eli ihan tarpeeksi.

Homma lähti käyntiin hyppärillä eli C-radalla. Eipä ole koskaan ennen startattu päivää hyppärillä, joten pelotti jo valmiiksi, mitä siitäkin tulee. No, eipä tarvinnut suotta pelätä, sillä Elviira oli aivan hukassa. Se oksenteli edellisenä yönä (tyhjää mahaa ja mitä lie ulkona syömäänsä), joten yksi vaihtoehto on, että maha oli yksinkertaisesti vain kipeä vaikuttaen koko suorittamiseen. Tai sitten kolmevitoset vaan ovat juuri niin pahat, että olisi tarvinnut paljon enemmän korkeustreeniä ennen kisoja. Oli niin tai näin, ensimmäisen radan kauhistelin vieressä lyllertävää Elviä, jonka kynnet rapisivat jokaisella hypyllä. Pituudenkin yli käveltiin...

Itse mokasin kepeillä. Ai että, miten ottaa päähän, sillä en edes tiedä, minne olin juoksemassa. Hirveä kiire, vaikkei oikeasti ole kiire minnekään. Vedin Elvin satalasissa ohi, vaikka olisi pitänyt antaa aikaa. Osaahan se. Pari putkikulmaa oli radalla niin ilkeää (keppien jälkeen ja takanurkan lenkin jälkeinen putki), että olin varma Elvin raivokohtauksista niissä paikoissa. Mutta ei, todella sujuvasti sujahti terriäinen jokaiseen putkeen. Myös takaaleikkausputkeen lopussa! Tällä radalla oli myös neljä aitaa niin jyrkässä vinkkelissä lähestymissuuntaan nähden, että kirosin Elviiran takaakiertohakuisuutta. Kummasti kuitenkin auttoi, kun ohjasi suoraan, niin koirakin haki hypyt suoraan. 

Toinen rata oli niin ihmisenkiusaamisrata ettei mitään rajaa. Muotka oli hienosti laitatuttanut seinälle radat näkyville etukäteen. Sieltä opettelin ja tiirailin rataa innoissani, mutta rataantutustumisessa huomasin, että kolmoshyppy olikin siirretty toisinpäin! Siis takaakierroksi, ei suoraan hypättäväksi. Yritin opetella uutta versiota, mutta kuten videoltakin näkee, yritykseksi se jäi. Aloin ohjaamaan paperinmukaista rataa, kunnes tajusin, että pirskatti, pieleen menee. No, saatiin toki se hyppy vielä korjattua, mutta jatkoon kaatui.... Takanurkka näkyy heikosti videolla, mutta siellä Elviira kävelee pituuden yli. MITÄ IHMETTÄ KOIRA?

Pelihän oli jo toki menetetty moneen kertaan tässä vaiheessa, minkä vuoksi ajattelin, että kokeillaan jotain uutta. Tai siis sellaista, mitä tehdään treeneissä, mutta ei kisoissa. Puomin jälkeiselle hypylle ajattelin tekeväni poispäinkäännön. Törkeän hienon juoksukontaktin jälkeen kohti aitaa, koira haltuun ja.... pieni valkoinen tasmanian tuholainen lahkeissa. Mitä siinä sitten oikein tapahtui? Otin Elvin liian kovaa haltuun, vedin sitä liikaa pois hypyltä, olin myöhässä ja tein jotain odottamatonta. No, mutta positiivista, Elviira ei purrut, vaikka siltä ehkä näyttääkin ja jatkoi töitä (kääntyen vielä ihan oikein poispäin aidalle.....). Mutta tuo raivokohtaus yhdistettynä putken jälkeisen aidan ohittamiseen oli Elviiran matkalippu pihalle. Raivota saa, kun syy on minun, mutta silkasta tottelemattomuudesta pääsee kyllä viilentymään sekä Elviiran päänuppi että omani ;)

Kolmas rata menikin sitten ehkä kokonaisuutena parhaiten, vaikka sielläkin oli niitä omia juttuja. Taas Elviira rapsi jokaista hyppyä, vaikka ei yhtään niin moni pudonnutkaan. Todella hienot kontaktit sekä aalla että puomilla, keinunkin malttoi "kevyellä käskytyksellä". En muista koska olisin hetkeen saanut noin kovaa komentaa :D

Tälle radalle otin oikeastaan vain kaksi tavoitetta edellisten ratojen pohjalta, toinen oli tuo pituus ja se, että sen yli HYPÄTÄÄN. Olisin ehkä muuten jäänyt ohjaamaan muurin oikealta puolelta ja kepit puomin puolelta, mutta yritin, josko omalla vauhdilla saisin Elvinkin vedettyä pituuden yli. Toimihan se, ei mitään ongelmaa, kunhan vaan malttaa. Ja toinen tavoite oli pitää tuo putken ja puomin välinen 180 asteen kulmassa olevan hypyn rima ylhäällä (Elviiran akilleen kantapää). Ei pysynyt. Mutta onneksi homma oli jo niin sanotusti mennyt päin mäntyä, niin hyllytettiin rata vielä loppuu, kun halusin testata, josko tuo pudotus oli vain sattumaa. Ei se ollut, tipahti toisenkin kerran.

Ainut hyppy, jolloin tuossa 180 asteen kulmassa ollut rima pysyi ylhäällä näissä kisoissa oli B-radan raivokohtauksen jälkeinen poispäinkääntö. Tästä voimmekin vetää johtopäätöksen, että Elviira pystyy ja kykenee tuollaisenkin hypyn loikkaamaan, kunhan se tekee töitä, eikä ota häiriötä. Kun se taas hyppää "minua kohti", olen sille (jopa paikallaan ollessa) niin iso häiriö ja fokus, ettei se näe saati ymmärrä rimaa välillämme. Onneksi tässä reilussa viikossa pääsin tuostakin ärsyttävästä ongelmasta jo sen verran eteenpäin, että kehitin treenejä, joilla lähdetään tuota nyt ihan tosissaan systemaattisesti nakertamaan pois. Ei voi olla, että koiralla menee muuten kaikki hienosti radalla, mutta kun tulee hyppy 180 asteen kulmassa, ei tuu mitään ja järki katoaa!

Positiivista:
+ superduperkontaktit

+supeduperputket

Kehitettävää:
-oma radanmuistaminen

-oma ohjaaminen

-pituuuuuuuuus
-180 aidat

Sillä lailla.