Nose Work -viikonloppu

Westiekerhon järjestämä Nose Work -viikonloppu koitti marraskuun puolessavälissä. Koulutus oli kaksipäiväinen 12 koirakon koulutus Kana-Areenalla Länkipohjassa. Itse olin alusta loppuun asti mukana, sillä olin mukana koulutusta järjestämässä.

Esitietoni lajista olivat nolla. Nose Work -termi toki kertoo, että lajissa tehdään nenähommia, mutta minkälaisia ja miksi, sitä en tiennyt. Ensimmäisen koulutuspäivän jälkeen olin suunnilleen yhtä tietämätön, mitä nyt ehdin googlettaa koulutuspäivän aikana netin antia lajista. Eihän toki jokainen kouluttaja sovi jokaiselle koulutettavalle, mutta tämä oli minun harrastusurallani pohjanoteeraus. Koulutettavan näkökulmasta (osallistuin itse siis kolmen koiran kanssa koulutukseen), ihan niin kuin koko koulutusta ei olisi valmisteltu lainkaan. Tuli sellainen fiilis, että nyt tässä vedetään lonkalta. Teoriaa ei ollut lainkaan, mitä nyt jotkut osasivat kysyä juuri oikeita kysymyksiä. Ja ohjauksen puute oli aika räikeä. Niin ja mitä väliä sillä oli, että onko koira tehnyt nenähommia ennen vai ei, kun kerran kaikille koko koulutus oli identtinen harjoituksineen päivineen.

Jätetään kuitenkin tuo koulutuspuoli sikseen ja siirrytään itse lajin pariin! 

Lajinahan tuo on mielenkiintoinen, niin kuin kaikki nenälajit. Pointtina (kilpailulajinäkökulmasta) on löytää määrätty haju, joka voi olla eukalyptus, laakerinlehti tai laventeli, määrätystä kohteesta, joita kussakin kilpailuluokassa on neljä, sisäetsintä, ulkoetsintä, ajoneuvoetsintä ja laatikkoetsintä. Kun koira löytää hajun, vain omistajan täytyy tietää tietyllä tarkkuudella, mistä koira hajun löysi. Omistaja näinollen lukee koiraansa eli koiran ei ole pakko osata jotain tiettyä ilmaisukeinoa tai sille ei ole sellaista pakko opettaa. Monille koirille tuleekin luonnostaan jokin reagointitapa, esim. istuminen, hajun löydettyään.

Hajutkin olivat jännä juttu, nimittäin luulisi, että mikä vain eukalyptuksen tuoksuinen saunatuoksu käy, mutta ne ovatkin vahvoja eteerisiä öljyjä, joita ei saisi päästä limakalvoille ja jotka ovat haitallisia hengitettyinä tai suoraan iholla. Saatiinkin viikonlopun aikana ostaa hydrolaatteja eli käytännössä vesipohjaisia hajuja. Ostin heti kaksi, sekä eukalyptuksen ja laventelin.

Koulutuksessa treenattiin ensimmäisenä päivänä eukalyptuksen ehdollistamista koiralle. Eli hajun päällä oli reijitetty ruokakuppi, johon tipahti namia aina kun koira sinne kuononsa tuuppasi. Sitten tutustuttiin muovikoreihin eli namitettiin koiraa, kun se tuuppasi päänsä lattialle levitettyihin muovikoreihin. Tästä jatkettiin jälleen hajun ehdollistamisella eli muutamaan koriin hajua ja namia vieretysten. Haasteeksi lisättiin loppuun vielä muovikoreja päällekäin, limittäin ja lomittain, että koira joutui etsimään hajua.

Toisena päivänä tehtiinkin sitten ensin pieni laatikkotesti eli kolme muovikoria lattialle ja yhteen niistä haju. Koiralle palkka hajulaatikon tunnistamisesta. Sen pikakierroksen jälkeen tehtiin sisäetsintää, joka oli liian isolle osalle porukasta yhden puolikkaan päivän ehdollistamisen jälkeen liian vaikea juttu. Toisaalta osa porukasta taas pienen pähkäilyn jälkeen keksi, mistä on kyse. Hieman puuduttavaksi toisen päivän teki se, että teimme vain ja ainoastaan sisäetsintää samalla pöytä/tuoli/kierrätyskelaryhmällä, jälleen vailla mitään teoriaa tai muuta "katkaisevaa" toimintaa.

Miten meillä sitten meni? 

Seela, lainakoira, kolmevuotias kultainennoutaja oli minimaalisella harrastustaustallaan hyvin naatti jo melko nopeasti. Kun piti sekä olla ihmeellisessä paikassa, ihmeellisen ihmisen kanssa, että tehdä jotenkin ihmeellisesti töitä ja vielä käyttää järkeään. Seela onnistui kuitenkin hienosti ja väsymyksestään huolimatta tuntui parantavan loppua kohden. Epäilinkin, että Seelalla voisi olla lahjoja nenänkäytön suhteen, vaikka muuten harrastusten parissa onkin vihreä pieni kultsu. 

Terriäisten osalta Elviiran ilmoitin mukaan huvikseni, ihan vain testimielessä. Eihän se mikään supernenäkoira ole, mutta kuvittelin sen nyt jotenkin pärjäävän. Voin kertoa, että ei muuten pärjännyt! En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun koko koulutusviikonloppu kului ehdollistamisen, nenätyöskentelyn ja Nose Workin sijaan kaiken mahdollisen muun tarjoamiseen.

Siis Elviira istui, makasi, pyöri, kieri, haukkui, turhautui, meni, tuli, peruutti, vinkui, kiipeili, maukui, toi, rikkoi, tarjosi, tarjosi, tarjosi, tarjosi hengittämättä. Kaksi kertaa koko koulutusviikonlopun aikana kuulin Elviiran nuuhkaisevan eukalyptuksen hajua, muuten se vain yritti nenäkosketuksella etsiä paikkaa, johon nenällä piti koskea, kun sitähän tässä haettiin, haettiinhan, joohan?      

Elviira oli siis niitä koiria, joille kakkospäivä oli ihan mission impossible, sillä niin oli ykköspäiväkin. Mutta se täytyy kyllä sanoa, että sitä saa, mitä vahvistaa! Makeeta tarjoamista kyllä nähtiin ja teki niin mieli sheippailla paria uutta temppua!

Onneksi mukana oli kuitenkin kirsikka kakun päällä, sokerina pohjalla tietysti Venla. Kesti ehkä kaksi sekuntia, niin Ven tajusi kupilla alkaa nuuhkimaan ja sitten pitikin nenää varuilta nuuhkuttaen kiinni kupin pohjassa, ettei vaan namin tulo ehtyisi. Laatikkoleikit olivat pala kakkua. Sunnuntaina Venlalta löytyikin ihan ennennäkemätön ilme. Ainahan se tekee tosissaan, mutta aina se osaa myös jäädä odottamaan vuoroaan mukisematta. Lauantaisen Venlalle todella helpon ja hauskan päivän jälkeen se tiesi tasan tarkkaan, mitä tultiin tekemään. Kun käytiin sisäetsintäpaikalla, hajut löytyivät vaivatta ja kun toin sen pois ja suljin häkkiin tai laitoin seinän koukkuun kiinni, ilme oli totinen ja syyttävä. Sellainen, miksi ihmeessä otat tuon toisen seisoskelemaan kymmeneksi minuutiksi tempuntarjoamisharjoitukseen, kun minä haluan, osaan ja olen hyvä. Ensimmäistä kertaa ikinä Venlan asenne oli itsevarma, vahva ja tuomitseva. Vau.

Täytyy kyllä sanoa, että kokonaisuutena jäi hyvä mieli viikonlopusta. Seura oli todella hyvää (mahtava koulutusporukka!) ja laji nappasi kyllä jonkinlaisen otteen. Ihan vakavasti harkitsen Venlalle passin hankkimista ja Ruotsiin kisoihin lähtemistä. Noin niin kuin yhden treenin perusteella ;)

KT-kisat koko rahan edestä

Suppea kisaraportti Janakkalan koiratanssikisoista tältä päivältä. Tuomareina toimivat Hannele Parviainen, Nadja Böckerman ja Laura Jalli.

Elviiran leijonaohjelma freestylessä kesti noin viisi sekuntia, kunnes Elviira hyökkäsi "tyhjyyteen". En tiedä kävikö kehän ulkopuolella vai ei, mutta jo silkasta korvattomuudesta nostin Een kainaloon ja jätettiin homma siihen. Ensimmäinen keskeytyksemme kt-kisoissa.

Onneksi olimme myös valmistelleet väliohjelman heelwork to musiciin. Elviiran debyytti tässä luokassa tapahtui siis jouluohjelmalla. Meillä oli kolme positiota, seuraaminen vasemmalla, oikealla ja jalkojen välissä. Kaikissa nenä eteenpäin. Tarkoitus oli tehdä niin yksinkertainen ohjelma, että Elviiralla olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet onnistua ja tuntea osaavansa. Saatiin vire kohtuulliseksi ennen starttia, vaikka Elvi olikin hieman jähmeä ainakin alkuun. Ohjelman aikana Elvi haukahti ja teki askeleen mittaisen hyökähdyksen (jatkoi seuruuta kuitenkin), kerran nappasi kunnolla jalkaan, pari kertaa yritti näykkiä ja kerran jäi kahdeksi sekunniksi tuijottamaan sitä mystistä vasenta etunurkkaa, jossa ilmeisesti aina tapahtuu jotain. Muuten Elvi kyllä teki hyvin alusta loppuun asti ja niinhän se meni, 162 pistettä ja KUMA!

Tuomareiden kommentit:

• Iloinen esitys, joka parani loppua kohti. Myös positioiden laatu parani loppua kohti. Hyvä kehänkäyttö, ohjelma soljui hyvin eteenpäin.
• Iloinen pari, kiva ettei ohjaaja yrittänyt kaikkia mahdollisia positioita, vaan pitäytyi muutamassa ja sai ne onnistumaan.
• Ihanalla asenteella työskentelevä koira. Positioita riittävästi alokasluokkaan. Yksi kontaktikatko verottu hieman yhtenäisyys- & kumppanuuspisteitä. Musiikki sopi parille hyvin. Pientä lahkeen näykkimistä, kiinnitä tähän jatkossa huomiota.

Vennipenni puolestaan osallistui elämänsä ensimmäiseen viralliseen mihinkään kisaan, elämänsä ensimmäiseen koiratanssikisaan ja vielä minun omatekemälläni ohjelmalla! Vennillä oli mahtava tekemisen meininki ennen kehää. Treeneissä ollaan palkattu paljon vain siitä että nenä pysyy ylhäällä ja eri liikkeiden jälkeen reippaasta liikkeestä. Meillä on kuitenkin jäänyt kestotreeni melko vähäiselle, kuten eri temppujenkin treenaaminen, joten vähän mietitytti kuinka käy. Tehtiin kyllä vain Venlalle tuttuja/helppoja liikkeitä; pyörimistä, pidennettyä kasia, kepin pito, kepin kantaminen, selkään hyppääminen, kepin yli hyppääminen ja kepin päälle etutassuilla nouseminen. Niin sekä lopputemppuna kumarrus. Suurin osa tempuista vahvasti avustettuna käsiavulla, mutta alokasluokassahan tässä vasta ollaan. Olin todella tyytyväinen, kun Venla ei laskenut kertaakaan nenää maahan kehässä!! Kaksi kertaa "hidastui" eli jäi askeleen jälkeen, mutta nousi noista hetkistään nopeasti mukaan. Selkäänhyppäämistemppu ja yksi pyörähdys epäonnistui tai onnahti, mutta muuten kaikki temputkin sujuivat mallikkaasti. Ja häiriötä ei ottanut YHTÄÄN. Kontakti, kontakti, kontakti. Mahtava luonnonlahjakkuus, 170 pistettä ja KUMA! Päästiin myös palkinnoille, 2. sija.

Tuomareiden kommentit:

• Hienosti etenevä ohjelma, jossa koira teki pääosin hyvin. Hyvä kehänkäyttö, tasapainoinen esitys.
• Liikkeitä paljon alo-esitykseksi, koira suoriutui hyvin niistä. Kiva esitys.
• Sujuva alokasluokan ohjelma! Koira teki tarkasti työtä. Kivasti erilaisia liikkeitä. Musiikki sopi parille oikein hyvin.

Nyt olisi siis molemmilla mahdollisuus siirtyä seuraavissa kisoissa avoon, mutta onneksi kolmeen kumaan saakka saa vielä alossakin treenata. Ja treeniä tarvitaan. Mahtava päivä!

Kokkolassa

Olipa pitkästä aikaa niin järkyttävät agilitykisat takana, että on kestänyt toista viikkoa niistä palautua sen verran, että pystyy jonkinlaista tiukkaa analyysia kirjoittamaan. Käytin Kokkolassa ensimmäistä kertaa elämässämme kisaamassa kolmen radan verran. Tuomarina Esa Muotka ja osallistujia kyllä ihan kiitettävästi, 25 koirakkoa mini3:ssa. Eli ihan tarpeeksi.

Homma lähti käyntiin hyppärillä eli C-radalla. Eipä ole koskaan ennen startattu päivää hyppärillä, joten pelotti jo valmiiksi, mitä siitäkin tulee. No, eipä tarvinnut suotta pelätä, sillä Elviira oli aivan hukassa. Se oksenteli edellisenä yönä (tyhjää mahaa ja mitä lie ulkona syömäänsä), joten yksi vaihtoehto on, että maha oli yksinkertaisesti vain kipeä vaikuttaen koko suorittamiseen. Tai sitten kolmevitoset vaan ovat juuri niin pahat, että olisi tarvinnut paljon enemmän korkeustreeniä ennen kisoja. Oli niin tai näin, ensimmäisen radan kauhistelin vieressä lyllertävää Elviä, jonka kynnet rapisivat jokaisella hypyllä. Pituudenkin yli käveltiin...

Itse mokasin kepeillä. Ai että, miten ottaa päähän, sillä en edes tiedä, minne olin juoksemassa. Hirveä kiire, vaikkei oikeasti ole kiire minnekään. Vedin Elvin satalasissa ohi, vaikka olisi pitänyt antaa aikaa. Osaahan se. Pari putkikulmaa oli radalla niin ilkeää (keppien jälkeen ja takanurkan lenkin jälkeinen putki), että olin varma Elvin raivokohtauksista niissä paikoissa. Mutta ei, todella sujuvasti sujahti terriäinen jokaiseen putkeen. Myös takaaleikkausputkeen lopussa! Tällä radalla oli myös neljä aitaa niin jyrkässä vinkkelissä lähestymissuuntaan nähden, että kirosin Elviiran takaakiertohakuisuutta. Kummasti kuitenkin auttoi, kun ohjasi suoraan, niin koirakin haki hypyt suoraan. 

Toinen rata oli niin ihmisenkiusaamisrata ettei mitään rajaa. Muotka oli hienosti laitatuttanut seinälle radat näkyville etukäteen. Sieltä opettelin ja tiirailin rataa innoissani, mutta rataantutustumisessa huomasin, että kolmoshyppy olikin siirretty toisinpäin! Siis takaakierroksi, ei suoraan hypättäväksi. Yritin opetella uutta versiota, mutta kuten videoltakin näkee, yritykseksi se jäi. Aloin ohjaamaan paperinmukaista rataa, kunnes tajusin, että pirskatti, pieleen menee. No, saatiin toki se hyppy vielä korjattua, mutta jatkoon kaatui.... Takanurkka näkyy heikosti videolla, mutta siellä Elviira kävelee pituuden yli. MITÄ IHMETTÄ KOIRA?

Pelihän oli jo toki menetetty moneen kertaan tässä vaiheessa, minkä vuoksi ajattelin, että kokeillaan jotain uutta. Tai siis sellaista, mitä tehdään treeneissä, mutta ei kisoissa. Puomin jälkeiselle hypylle ajattelin tekeväni poispäinkäännön. Törkeän hienon juoksukontaktin jälkeen kohti aitaa, koira haltuun ja.... pieni valkoinen tasmanian tuholainen lahkeissa. Mitä siinä sitten oikein tapahtui? Otin Elvin liian kovaa haltuun, vedin sitä liikaa pois hypyltä, olin myöhässä ja tein jotain odottamatonta. No, mutta positiivista, Elviira ei purrut, vaikka siltä ehkä näyttääkin ja jatkoi töitä (kääntyen vielä ihan oikein poispäin aidalle.....). Mutta tuo raivokohtaus yhdistettynä putken jälkeisen aidan ohittamiseen oli Elviiran matkalippu pihalle. Raivota saa, kun syy on minun, mutta silkasta tottelemattomuudesta pääsee kyllä viilentymään sekä Elviiran päänuppi että omani ;)

Kolmas rata menikin sitten ehkä kokonaisuutena parhaiten, vaikka sielläkin oli niitä omia juttuja. Taas Elviira rapsi jokaista hyppyä, vaikka ei yhtään niin moni pudonnutkaan. Todella hienot kontaktit sekä aalla että puomilla, keinunkin malttoi "kevyellä käskytyksellä". En muista koska olisin hetkeen saanut noin kovaa komentaa :D

Tälle radalle otin oikeastaan vain kaksi tavoitetta edellisten ratojen pohjalta, toinen oli tuo pituus ja se, että sen yli HYPÄTÄÄN. Olisin ehkä muuten jäänyt ohjaamaan muurin oikealta puolelta ja kepit puomin puolelta, mutta yritin, josko omalla vauhdilla saisin Elvinkin vedettyä pituuden yli. Toimihan se, ei mitään ongelmaa, kunhan vaan malttaa. Ja toinen tavoite oli pitää tuo putken ja puomin välinen 180 asteen kulmassa olevan hypyn rima ylhäällä (Elviiran akilleen kantapää). Ei pysynyt. Mutta onneksi homma oli jo niin sanotusti mennyt päin mäntyä, niin hyllytettiin rata vielä loppuu, kun halusin testata, josko tuo pudotus oli vain sattumaa. Ei se ollut, tipahti toisenkin kerran.

Ainut hyppy, jolloin tuossa 180 asteen kulmassa ollut rima pysyi ylhäällä näissä kisoissa oli B-radan raivokohtauksen jälkeinen poispäinkääntö. Tästä voimmekin vetää johtopäätöksen, että Elviira pystyy ja kykenee tuollaisenkin hypyn loikkaamaan, kunhan se tekee töitä, eikä ota häiriötä. Kun se taas hyppää "minua kohti", olen sille (jopa paikallaan ollessa) niin iso häiriö ja fokus, ettei se näe saati ymmärrä rimaa välillämme. Onneksi tässä reilussa viikossa pääsin tuostakin ärsyttävästä ongelmasta jo sen verran eteenpäin, että kehitin treenejä, joilla lähdetään tuota nyt ihan tosissaan systemaattisesti nakertamaan pois. Ei voi olla, että koiralla menee muuten kaikki hienosti radalla, mutta kun tulee hyppy 180 asteen kulmassa, ei tuu mitään ja järki katoaa!

Positiivista:
+ superduperkontaktit

+supeduperputket

Kehitettävää:
-oma radanmuistaminen

-oma ohjaaminen

-pituuuuuuuuus
-180 aidat

Sillä lailla.

Syksy

Tänä vuonna on ollut todella onnistunut syksy kelien puolesta! Sadesääkään ei ole haitannut, kun aurinkoisia ja kauniita syyspäiviä on mahtunut joukkoon yllin kyllin. Jopa Venla on päässyt nauttimaan hetkittäin vapaudesta. Enpä olisi ennen uskonut, jos joku olisi sanonut, että on olemassa koiria, joita täytyy pitää ulkona kytkettynä 90 % ajasta. En todellakaan. Sehän on koulutuskysymys. Totteleeko koira vai ei.

Onneksi Venlan myötä olen saanut oppia paljon todellisen nenäeläimen mielenlaadusta. Vaikka se osaa tulla luokse, vaikka se haluaa tulla luokse ja vaikka sillä olisi mahdollisuus tulla luokse, ei se välttämättä aina vain pysty. Senkin olen oppinut, että saalisvietin pystyy kouluttamaan pois koiralta, riistaviettiä et vie sitten millään. Hallita jollain tavalla, kyllä, poistaa kokonaan, ei. En usko, että Venlasta tulee koskaan koiraa, jota pystyisi pitämään vapaana olematta itse hyökkäysvalmiudessa nappaamaan jostain karvasta kiinni, kun se lähtee.

Näillä vapauslenkeillä homma on sujunut kuitenkin mallikkaasti. Ja hyvä niin.

Kahden viikon päästä on Janakkalan koiratanssikisat ja sain kuin sainkin kolme paikkaa sinne! Kaksi freestylea ja yhden HTM:n. Onneksi kotiseuran talvikausi alkaa ensi viikolla eli päästään halliolosuhteissakin treenaamaan kehänkäyttöä ja vielä tsekkailemaan suuntia. Elviira menee valmiilla jellonalla freestyleen, Sallan lähes valmiiksi tekemällä joulunumerolla HTM:n ja Venla menee ihan alusta loppuun asti itse tekemälläni ohjelmalla debytoimaan freestyleen. Saas nähdä kuinka meidän käy.

Kotona ollaan liikesarjojen lisäksi treenailtu uusia temppuja. Pari videota alla, toinen Elvin käskytreenistä downin kanssa ja toinen Venlan sheippaustreenistä etutassun nostolle.

Huomenna suunnataan nokat kohti Kokkolaa, jossa Elvillä on edessä kevyet kolme starttia agilitya. Niihin kuviin ja tunnelmiin.

Koiratanssipäivä

Westiekerhon koiratanssipäivälle saatiin jatkoa, kun Salla piti taas westieille koulutuspäivän DreamTeamilla. Nyt oli mukana sekä aloittelevia että jatkoryhmäläisiä eli monipuolinen porukka. Mutta pelkkiä westieitä! Ilmoitin tietysti Elviiran jatkoryhmäläiseksi saatesanoilla, että marraskuun JANKK:n kisoihin tarvittaisiin HTM:n väliohjelma. Mutta sitten tulikin vajausta koulutuspäivän porukkaan, jolloin ilmoitin mukaan myös Venlan. En enää edes muista, oliko vapautunut paikka aloittelijoiden vai olisiko jatkoryhmäläisten keskuudessakin ollut vielä tilaa, mutta ilmoitin Venlan aloittelijoihin.

Järjettömän typerä ajatus.

Mutta onneksi siitäkin järjettömyydestä jotenkin selvittiin. Alottelijoiden ryhmä teki siis yhtäaikaa hallissa harjoituksia, kiertämistä, pyörimistä ja pujottelua. Ihan niin kuin viime kerrallakin koiratanssipäivässä. Onneksi suurin osa muista aloittelijoista oli uroksia. Venla oli kuitenkin jäykkänä ja vaikka hyvää kontaktia pitikin (ei lähtenyt karkuun, ei haahuillut, ei hyökännyt kenenkään kimppuun, vaikka muut tappelunnujakoita kehittelivätkin) ei se vain millään rentoutunut tekemään oikeasti töitä. Kaikki tututkin jutut tehtiin hi-taas-ti ja jäy-käs-ti.

Tehtiin lyhyissä pätkissä ja aina aloittelijoiden pätkien väliin tuli joku jatkokurssilainen omien treenitoiveidensa kanssa ns. omalle ajalle. Olisi niin pitänyt Venlakin ilmoittaa tällaiselle paikalle, niin oltaisiin oikeasti jotain voitu treenatakin. Toki häiriö/sietotreeniksi tämä päivä oli oikein hyvä. Ja päästiin ihan loppuvaiheessa tekemään yksin "koreografia" lennosta eli päästiin myös tekemään yksin ja edes vähän rentoutumaan. Venlan kontakti on kyllä ihan mieletön. Siinähän tuo mukana tepastaa ja tuijottaa häntä pystyssä vain minua. Ihanaa vaihtelua 360 astetta ympäristöään tarkkailevaan Elviin verrattuna. Ja vaikka tosiaan noissa yhteistreeneissä pojille tuli kärhämää tai joku muu oli ylipäätään lähellä, Venla ei edes vilkuillut siihen suuntaan vaan piti vain kontaktia yllä.

Elviira oli jatkopaikalla ja yritetään päästä Janakkalaan kt-kisoihin marraskuun alussa. Freestylessahan vielä taistellaan leijonaohjelman parissa. En suostu luovuttamaan, ennen kuin se menee edes kerran kisatilanteessa niin, että voin olla jokseenkin tyytyväinen Elviin. Mutta tasapainona/väsytystaktiikkana/yllätysmomenttina haluaisin myös saada Elvin HTM-ohjelmalla mukaan. Siinähän ei suinkaan ole muuta ongelmaa kuin tehdä se ohjelma vielä ennen kisoja. Tänään päästiin Sallan ideoinnilla jo puoleen väliin saakka eli eiköhän tämän päivän inspiraation voimin se loppukin siitä hahmotu.

Koska ollaan jo melkein lähellä joulua noissa marraskuun kisoissa, treenataan väliohjelmaksi jouluohjelma. Periaatteessa minulle tonttulakki päähän, joulumusa soimaan ja seuruuta puolitoista minuuttia. Helppo homma vai miten se nyt meni.

Alusta saatiin oikeastaan ihan kiva. Aloitetaan kerjuulla, sitten Elvin pitäisi kiertää sivulle, mutta itselleni tuli kotimatkalla mieleen, että olisiko sittenkin parempi, että se tulisi suoraan sivulle. Ihan vain sen takia, kun jellonassakin tuo alun kerjuu-kierto on alkanut tökkiä. Tai siis se kierto-osuus siitä. Sitten jatketaan reippaalla vauhdilla ja tehdään vähän siksakkia välissäseuruulla ja sen sellaista. Saatiin hyviä meille uusia ajatuksia positioiden väliin (en todella enää muista miksi niitä kutsuttiin, mutta niille positioiden välisillekin jutuille on oma terminsä).

Vaikeinta oli kuitenkin oma liikkumiseni. Voin ja pystyn kävelemään normaalisti eteenpäin musiikin tahtiin. Hitaammin ja nopeamminkin. Mutta vaihtoaskelhyppykierieneteenpäin -etenemiset ovat aivan järkyttäv(iä)n haastavia. Elviira kuitenkin todella hienosti kesti kaikki epätoivoiset hyppely-yritykseni ja eiköhän jotain sellaisia joulunumeroon pidä saadakin. Onneksi jatkossa meidän HTM tulee olemaan marssipainotteista, kunhan saadaan niihin ohjelmiin puvustukset kuntoon, ei minunkaan tarvitse juuri muuta osata kuin kävellä.

Vennipennin kanssa olisi kyllä kiva tehdä jonkun sortin FS-esitys Janakkalaan. Nyt en tiedä, haluaisinko tehdä sillekin joulunumeron vai pitäisikö kokeilla tehdä joku pienikiva Vennin tunnusmusiikkiin. Ehkä hieman tämän päivän koulutuksesta rohkaistuneena voisin yrittää rakentaa ei-teemallisen koiratanssiesityksen. Aikamoinen haaste, mutta Venla on niin hieno pieni koira, että mitä en sen eteen tekisi.

Plikkojen parhaat puolet:

Venla - kontakti, kontakti, kontakti ja kontakti
Elviira - vire (se oli hallinnassa!), keskittyminen, superhyvä käytös

Kuvista kiitos Riikalle!

Leena Inkilän koiratanssikoulutus

Venla pääsi DT-areenalle Leena Inkilän koiratanssikoulutukseen. Olin itse hieman skeptinen, sillä kouluttaja oli itselleni vieras, mutta olipa mahtavaa yllättyä positiivisesti. Leena on mahtava tekninen kouluttaja ja lukee erinomaisesti koiria sekä osaa käsitellä erilaisia ihmisiä vaivatta. Aivan mahtava.

Vennikän kanssa oltiin koulutuksen alkuvaiheissa, johon oli ympätty muitakin liiketreenaajia (siis eri temppuja). Meidän aiheena oli kumarruksen käsiavusta eroon pääseminen ja etujalkojen nostelu. Aloitettiin kumartelulla. Sanottakoon tosin ensin, että DT-areenalla oli häiriötä sekä ihmisten että vieraiden koirien muodossa. Koirat eivät haitanneet yhtään mitään ja ihmisetkin vain, kun jäin höpöttämään Leenan kanssa ja Ven totesi tilaisuutensa koittaneen nameja pilkkovien ihmisten jaloissa. Häiriönsietokyky = priimaa.

Kumarrus on tosiaan siinä vaiheessa, että Ven kumartaa käsiavulla. Eikä oikeasti ole tullut mitään mieleen, miten siitä voisi päästä eroon. Kymmenessä, viidessätoista minuutissa, mitä tähän temppuun käytettiin aikaa koulutuksessa, päästiin jo siihen pisteeseen, että hetkittäin Venla itse tarjoaa käskystä kumarrusta. Fiksu likka. Eli käyännössä hommaksi jää opettaa sanallinen käsky. Huomioitavia pointteja: käsky ennen liikettä, vaihdellen käsiapua, jopa kesken tempun. Kestoa vasta, kun käsky on hallussa.

Toisena temppuna tosiaan oli sitten etutassujen nostelu. Tassuahan tuo osaa antaa ja päästiinkin äkkiä lattiatasosta siihen, että seison koiran edessä ja pyydän jalalla antamaan tassua. Venla pääsi hurjan nopeasti jyvälle aina, kun vähän muutettiin temppua tai nosteltiin vaatimustasoa. Ajattelin, että tämän tempun "käsky" olisi omien jalkojeni nostelu, mutta Leena huomautti, että voisi olla parempi jälleen sanallisen käskyn opettelu jatkoa, kuten esimerkiksi omaa sijaintiani koiraan nähden ajatellen. Hyvä pointti. Käskysanat tulen ehkä vaihtamaan, nythän me käytimme sanoja tassu ja toinen. Mutta jos kuvittelisin, että ne toimisivat jatkossakin niin, että Venla koskee minuun eli antaa sen tassun tai toisen ja tämä jalkojen nostelu olisi sitten ihan oma juttunsa. Joka tapauksessa saatiin tähänkin hyvät eväät ja Venlan edistyminen jälleen pelkän lyhyen treenin aikana oli huikea.

Puoli tuntia meni kuin siivillä ja sitä ei edes huomannut. Juotin Venlan kerran treenin aikana, mutta muuten se jaksoi erinomaisella vireellä ja työmotivaatiolla koko koulutuksen. Olen sanonut sen ennenkin, mutta varkain tuo on silti päässyt yllättämään, Venla on uskomattoman loistava koira. Siinä on niin sanotusti pohja niin hyvässä kunnossa, että ei ole työ eikä mikään rakentaa mitä tahansa tuon pohjan päälle.

Täydellinen keskittyminen, hallinta, kesto, motivaatio, into, tarkkuus, rentous ja iloisuus mikä Venlasta löytyy, aiheuttaa suunnatonta ylpeyttä kerta toisensa jälkeen.

201

Elviira kävi luonnetestissä ollessaan 13 päivää vaille kolme vuotta. Ajattelin, että vien Venlan myös noin kolmevuotiaana testiin, mutta ihan tahattomasti kävi niin, että Venlankin luonnetesti osui päivälle, jolloin Ven oli 13 päivää vaille kolme vuotta. Testiä varten ajelimme Helsinkiin, jossa HAU järjesti testin Purina-areenan aidatulla takakentällä.

Niin kuin ennen Elvinkin testiä, kävin kohtia läpi mielessäni ja mietiskelin, miten Venla tulee reagoimaan. Laskeskelin, että ihan hyvä koira se on, kun sain tulokset osumaan sinne 120-130 pisteen nurkille. Laukausvarmuus oli ainut osa-alue, jota vähän epäröin, että kuinkahan käy. Eihän tuo mikään paukkuarka ole ja ollaan yritetty totutella ammuskeluun (täällä maaseudulla se on muuten yllättävän helppoa). Testaajina toimivat Pirjo Kelloperä ja Heli Herranen.

Venla oli testipäivän ensimmäinen koira eli ei tarvinnut kauaa odotella, kun päästiin hommaan käsiksi. Aluksi mentiin vain juttelemaan testaajan kanssa. Puhuttiin niitä näitä kotioloista ja Elviirasta ja Venlan ominaisuuksista. Venlalle tuli aika äkkiä tylsää ja sen kyllä kuuli. Kun sitten virallisesti aloitettiin testausosuus testaaja sai kyllä ensitöikseen kokea Venlan nenän voiman. Ven oli vakuuttunut, että pusikossa on joku ja ei siinä vaiheessa kyllä enää voinut ollenkaan kiinnostaa koko edessä hilluva ihminen. Testaaja kehotti meitä käymään puskissa katsomassa, ettei siellä mitään ole ja riittää-käsky herättikin nenäeläimen mukaan meininkiin.

Leluina testaajilla oli puinen keppi, vaihtoivat sen naruleluun, mutta totesivat aika pian, että kyllähän se leikkii. No, Elviiraan verrattuna "taistelusta" ei oikeasti voinut edes puhua, mutta kyllähän se tarttui leluihin kiitettävästi ollakseen koira, joka on vain opetettu taisteluleikkiin.

Kelkka oli ensikosketus "pelotteisiin" ja kyllähän Venla haukkui. Mutta ei missään vaiheessa mennyt paniikkiin. Elvihän lukittui tässä täysin, mutta Venla säilytti koko ajan toimintakykynsä ja oli todella utelias. Kun käveltiin tämän jälkeen kelkan ohi, niin hinku oli vain suuri päästä katsomaan sitä puolikasta ihmistä uudestaan. Hämmästelin tässä vaiheessa, että olipas Venla reipas ollakseen itsensä.

Hyökkäävään ihmiseen lähdettiin kävelemään kentän laitaa, mutta käveltiin liian laidassa ja hyökkääjä ei nähnyt meitä. Haalarillekin jouduttiin pariin kolmeen kertaan ottamaan uudestaan vauhtia, sillä jostain syystä testissä olisi haluttu, että koira kävelisi reippaasti edellä. Ei tule tapahtumaan nenäeläimen kanssa ;) Hyökkääjä oli Venlan mielestä ensin kiinnostava, mutta aika nopeasti Ven turtuu hyökkääjään ja tuijottelee muita mahdollisia ärsykkeitä. Kun hyökkääjä tulee lähes iholle, on se kuitenkin riittävän suuri ärsyke Venlalle päästä sanomaan muutamat kirosanat. Hauska nähdä videolta, miten Venlan häntä kuitenkin heiluu "puolustushaukun" välillä niin kuin joku sitä kehuisi. Ja kun hyökkääjä onkin kiltti, niin johan Venlakin on taas kaveria.

Luoksetulo onnistui,  melkein. Mutta sitten piti mennä katsomaan, että mistä se hyökkääjä täältä pusikosta muuten tuli ja olisiko siellä jotain mielenkiintoista. Hohhoijaa.

Haalarille tosiaan otettiin pari lähestymistä, mutta sitten se lopulta lanasi perässäni. Eipä haitannut, sillä heti kun haalari nousi, Venla ponkaisi sen metrin eteenpäin haalaria kohti. Niin pitikö sitä säikähtää? Kun otettiin vauhtia haalarin toiseen ohitukseen, Venla lähti oikein veto päällä tutkimaan. Ja oikeasti, tarvitseeko tynnyristä mitään sanoakaan. Vähän kiinnosti, kun siitä lähti ääntä, mutta ei todella voida puhua mistään pelosta tai säikähdyksistä.

Tässä vaiheessa olin ihan hämmentynyt. Venla oli täysin rento, ihan oma itsensä koko ajan. Välillä sillä oli tylsää, välillä se oli innostunut, kun tapahtui jotain uutta ja se jäi odottamaan, että mitäs sitten. Mutta ei mitään paniikkia, ei mitään ahdistusta, ei mitään negatiivista reaktiota.

Pimeässä huoneessa Vennikkä löysi heti testaajan ja ilmaisi hienosti (teki mieli kehua, en kehunut). Sitten testaajat ajoivat sen muualle ja Venla lähtikin imuroimaan lattiaa kanttiinissa, jossa siis piiloteltiin. Testit heittelivät muutamia ämpäreitä, mutta Venlan ilmekään ei kuulemma värähtänyt, kun se vain kulki nenä maassa etsimässä jotain. Löysihän tuo minutkin, mutta ei todella tiennyt mua etsivänsä.

Sitten tulikin seinä, joka oli harvinaisen huonosti valittu sijainniltaan. Siis sidoin Vennin johonkin pusikkoon, jossa oli hengaillut rusakoita eli yllättäen pupun papanoita löytyikin sitten evääksi ja muutenkin hajut olivat kohdillaan. Eli Venlalla oli omaa mielenkiintoista tekemistä sillä aikaa, kun testaaja yritti kaikin voimin hyökätä pienen terrierin kimppuun. Testaajakin turhautui, kun Venla vain katsoi, että jaa, mitäs sinä siinä heilut ja jatkoi omia bisneksiään.

Laukauksille kun lähdettiin, Venni valui taas perässäni narussa nenä maassa, mutta heti ensimmäisellä laukausella lähdettiin liikkelle. Hyvä metsästyskoira, kun reagoi laukauksiin. Itse en tosin kuullut, että minun piti pysähtyä, mikä aiheutti pienen töksähdyksen, mutta eipä haitannut. Toinenkin laukaus ok, Venni mietti, että pitääkö nyt katsoa ääntä vai minua vai mitä, häh, miten sinne pääsee.

Odoteltiin testaajien tuomiota ja Venni puuhasteli niitä näitä. Aivan rentona ja normaalina omana itsenään (mitä hämmästelin todella). Mutta kun kuuntelin testaajien luettelemana Venlan ominaisuuksia ja varsinkin lopputulemaa, olin täysin hämmästynyt. En tosin eniten siitä, miten hieno koira Venla on, sillä sitähän se on aina ollut, vaan siitä, MITEN HUONOSTI OLEN OSANNUT TULKITA OMAA KOIRAANI. Häpeä, onnellisuus, ylpeys ja itsetuntoni romahdus taistelivat sisälläni siitä, mikä saisi nyt olla päällimmäisenä tunteena.

Olen ihan oikeasti tulkinnut Venlaa aina pehmeäksi, jokseenkin herkäksi ja vilkkaaksi koiraksi, mutta se osoittautuikin toimintakykyiseksi, kovaksi ja kaikin puolin äärimmäisen tervepäiseksi koiraksi. Jestas. Kannatti siis mennä. Totesin, että ehkä tämän ansiosta yhteisymmärryksemme harrastusten parissa kasvaa, kun Venla saa olla oma itsensä ja minä ymmärrän millainen se on. Olen kyllä todella ylpeä tuosta koirasta. Ihan mahtava westie. Hieno Ven.

13 minuutin video parhaista paloista alla. Mahtavaa, että saatiin tämä videollekin.

Venlan osasuoritukset:

Toimintakyky +2

Terävyys +1a

Puolustushalu +1

Taisteluhalu +2b

Hermorakenne +1a

Temperamentti +3

Kovuus +3

Luoksepäästävyys +3

Laukauspelottomuus +++

Kokonaisuus: 201 +++