Venla

tiistai 3. tammikuuta 2017

Tavoitteet 2017

Tavoitteet harrastuksille vuodelle 2017. Mustaa valkoisella. 

Elviiran päänsisällön hallinta on ykkösasioita
Elviiran agilitytavoite on kova, todella kova Elviiralle. SM-nollat kasaan talvella/alkukeväällä ja osallistuminen yksilöässämmiin kesäkuussa. Ehjää tekemistä, ei prässiä ja ajan tai tuloksen stressaamista. En ole tavattoman pettynyt, jos ei onnistuta, mutta Een täyttäessä keväällä jo 8 vuotta, nyt on se viimeinen hetki päästä osallistumaan noihin karkeloihin.

Tokossa Elviiran tavoite on niin ikään ehjät suoritukset ja iloinen tekeminen. Tavoitteena vuoden aikana saada se ykköstulos tokosta. Yksi riittää, jos tulee useampi, hypin onnesta. Todellakin.

Koiratanssissa HTM:ssä Elviiran vuoden tavoite on nousta voittajaluokkaan eli saada se yksi kunniamaininta AVOsta. Jos päästään tuohon tavoitteeseen, käydään varmasti myös korkkaamassa voittajaluokka tämän vuoden puolella. 

Koiratanssissa freestlyessä taas tavoitteena on tehdä vuoden aikana yksi kisaesitys, jossa Elviira pysyy kehässä eli ei tee yhtään ahdistumishaukkua kohti yleisöä/käy kehän ulkopuolella huutamassa.

Vennin vireeseen keskitytään lajista riippumatta, se tulee aina ensin
 Venlan rally-tokotavoite vuodelle on, vaatimattomasti, RTK4. Ollaanhan me nyt jo puolessa välissä ja vielä siellä helpoimmassa välissä ;) Mutta jos ei ole kovia tavoitteita, ei tehdä kovaa hommiakaan. Aikatavoitetta ei sen kummemmin ole, mutta järkevää olisi tietysti saavuttaa se RTK3 tässä alkuvuoden juoksujen jälkimainingeissa, että ehdittäisiin korkata mestariluokka ennen syksyn seuraavia juoksuja.

Vennipennin tokotavoite on asetettu jo treeniryhmään hakiessamme ja se on TK1 ennen syksyä. Kovasti pohdin, asettaisiko tavoitteen TK2:seen tälle vuodelle, mutta luulen, että rally vie niin suuren osan treenikapasiteetista, että emme ehdi hioa avointa luokkaa tokossa koularikuntoon.

Mejässä yritetään ehtiä ja päästä sen verran kokeisiin, että saataisiin se avoimen toinen ykkönen keväällä/alkukesästä. Syksyllä juoksut alkavat lähestyä niin nopeasti, ettei ole mitään järkeä edes yrittää, kun nenä vie sitten jo ihan minne sattuu.

Näyttelyiden osalta otetaan tavoitteeksi ehtiä muutamaan näyttelyyn vuoden aikana. Riippuen siitä, mihin kuntoon ehditään tukka saada ja mihin kuntoon päästään tuon nartturaivosta luopumisen kanssa, yritetään tietysti tavoitella sitä ERIä ja sijoituksia PN-kehässä. Eihän se ruma rakki ole.

Koiratanssissa freestylen puolella Vennipennin tavoite on osallistua voittajaluokan ohjelmallaan (joka on edelleen work in progress) koiratanssin SM-kisoihin syksyllä. Kannatuksen vuoksi. Tavoitteena saada uusia liikkeitä vuoden aikana haltuun ja työskentelykestoa vaihtelevassa vireessä pidennettyä.

Koiratanssissa HTM:ssä Venlan tavoitteena onkin sitten alokasluokasta kunniamaininnan nappaaminen ja uusien positioiden vahvistaminen, pikkuhiljaa. 

Yhteiset elämykset ja onnellinen elämä tämän kaksikon kanssa
Muutama tavoite ja pari harrastusta. Voisi sanoa, että onneksi ei ole enempää koiria tai taputtaa itseään olalle, että on viisastunut sen verran, että kummankin kanssa ei vain tarvitse tehdä kaikkea. Harrastustavoitteet kattavat meillä kisaamisen ja kisoista haalittavat tulokset. Tärkeintä tietysti vuodessa 2017 on, että molemmat pysyvät terveinä, kunnossa ja onnellisina. Liikutaan, leikitään, tehdään tai ollaan tekemättä, mennään tai ollaan menemättä ja nautitaan matkasta (ja pidetään Venni tallessa). Mahtavia kohtaamisia ja kokemuksia tällekin vuodelle. Parasta westienelämää :) 

PS. Vuoden 2017 tavoitteena myös saada molemmista tytöistä ja joka harrastuksesta KUVIA! Jos joku jossain kisoissa/kokeissa/tapahtumissa meidät radalla näkee ja kamera roikkuu olalla, arvostan räpsyjä, ihan kaikkia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti