Muuttourakka

Ennen heinä-elokuun vaihdetta löydettiin yhtäkkiä uusi asunto ja tehtiin taas kohtuullisen nopealla tempolla muutto Lapualle. Vielä toki asutaan keskellä pahvilaatikkomerta ja järjestellään uutta kotia laatikko laatikolta, mutta vanha kämppä on jo taaksejäänyttä elämää.

Yksi tavaroista.

Asumme nykyään kaksiossa, jossa on mukavasti tilaa sisällä, mutta vielä mukavammin pihalla. Terassi on valtava ja Elviira onkin siellä ottanut ensimmäiset jalkapallopelit jo. Piha on nelinkertainen edelliseen verrattuna, joten kunhan saadaan aitaus järjestettyä, pallopelit voivat jatkua nurmikolla. Ja se on muuten sen kokoinen piha, että sinne mahtuu treenaamaankin!

Elviira on jälleen ottanut muuton raskaasti. Vähän helpotti, kun omat tavarat saatiin uuteen kotiin, mutta stressireaktio on selvä. Kutittaa, ahdistaa, Elvi liiskautuu kiinni minuun joka välissä ja yölläkin nukkuu sängyssä. Toisaalta taas Elvi on rennompi sisällä, kun on enemmän tilaa ja ei tarvitse jatkuvasti vahtia, mitä Venla puuhaa. Ja sanomattakin toki selvää, että uusista ulkotiloistamme Elviira nauttii eniten.

Täältähän löytyi hyvä piilo!

Iiiiiiiiiiiiso piha!

Venla puolestaan otti itse muuttorumban hyvin. Ei stressiä, ei paniikkia, vähän vaan tylsää, kun huomio ei kohdistunut virtapiikkiin, vaan kaikkeen muuhun. Venla on jo ottanut omakseen muutenkin koko kämpän. Tein sille vasta pahvilaatikoiden sekaan käytävänkin, jossa se tyytyväisenä mönkii omia juttujaan. Ja kun itse puuhastelen Elvi kyljessä keittiössä, Venla hiippailee vähin äänin makuuhuoneeseen ja leikkii onnessaan rotillaan. Entisessä yksiössä Venlalla ei ollut sitä ns. omaa rauhaa leikkiä ja puuhastella, sillä Elvi on niin poliisina vieressä. Nyt kun pikkuhiippari pääsee toiseen huoneeseen, ei Elvikään jaksa välittää, mitä se siellä puuhaa.

Hyviä puolia toki asunnon koon kasvun ja hienon pihan lisäksi on sijainti. Nyt tullaan näkemään lenkeillä muitakin koiria (helpottanee maalaistumisefektiin), agiseuramme toiminta pyörii ihan lähietäisyydellä ja kaduilla liikkuu muutakin kuin pelkkiä villieläimiä (helpottanee Venlan jäljestyslenkkeilyyn).

Käytiin tässä juurin muuton alla oman seuran agiepiksissäkin. Hirveästi porukkaa paikalla, mutta järjestelyt olivat hämmästyttävät sujuvat. Itseasiassa täytyy sanoa, etten ole koskaan ollut epiksissä, jotka olisivat tuollaisella koiramäärällä olleet noin jouhevat, nopeat, selkeät ja hyvin järjestetyt. Jos jotain täytyy moittia, radoissa ei ollut juuri järjen hiventä, mutta siitäkin huolimatta jäi hyvä fiilis. Venla oli ainoa minimölli ja teki hitaanoloisen nollaradan. Hieman otti häiriötä ympäristöstä, mutta ei todellakaan tarvinnut pelätä, että se minnekään sinkoilisi.

Elviirankin kanssa otettiin startti kisaavien radalla, mutta järkytyksekseni Elvi mokasi kepeillä. Eipä ole sitä tehnyt sitten... no, koskaan. Haastava alku tosin onnistui ja takaakierto-niisto-hässäkkä, jollaisessa tahtoo aidan rima aina pudota, onnistuivat. Täytyy myös sanoa, että Elvin kanssa juostessa huomaan, miten omien polvieni kunto ei tahdo riittää. Mutta Elviiran kroppa on ainakin näiden muutamien treeni/kisapäivien jälkeen ollut ihan kunnossa. Ei puolieroja, ei jumeja tai mitään muutakaan poikkeavaa.

Agista on yhtäkkiä tullut taas hauskaa. Ja videomateriaaliakin on!