Syksyn harrastukset

Viileämmät kelit ja syksy on ihan oikeasti saapunut. Jes!

Jaksetaan lenkkeillä taas tolkuttoman pitkiä lenkkejä ja nautiskella ulkoilmasta. Vihdoin myös Venlan juoksukoulutus on alkanut tuottaa tulosta ja kun canicross-valjaat vedetään niskaan, Ven jopa hieman lämpenee. Juoksee koko matkan reippaasti edellä, välillä jopa kunnolla vetäen, mikä on jo huimaa edistystä koiralle, jonka luonne tahtoisi mieluummin seurata. Vähän elättelin toiveita, että uskallettaisiin kokeilemaan canicrossia kisoissakin, kun tuossa muutaman kilometrin päässä järjestetään marraskuun alussa Häjyt sprintti. Siinä on vain vielä niin monta muttaa, että saa nähdä. Kestääkö oma kunto ylämäkijuoksua, saadaanko ohitustreenejä järjestettyä, ehditäänkö opettelemaan reitti ja vahvistamaan maalia. Voittamaanhan ei siis tokikaan olla menossa, mutta ihan tosissaan osallistumaan. Ja näyttämään, että voi se pienikin koira vetää henkihievereissä juoksevaa ihmistä perässään ;) Elvinkin kanssa ollaan canicrossailtu, mutta kisoissa Elvistä ei kyllä olisi pienintäkään hyötyä, sillä se ei vedä lainkaan. Juoksee edellä juuri niin pitkällä, että hihna kiristyy, mutta ei vedä. Fiksu eläin.

Siinä onkin tämän syksyn ainoa kunnon ulkolaji. Pekosta pidetään Venlan kanssa paussia ja opetellaan vähän uutta. Lähinnä esineilmaisu ja tottelevaisuuspuoli olisivat tapetilla. Katsotaan, jos aikaa riittäisi lähteä mukaan paikallisen koirakerhon hakutreeneihin, niin voitaisi ylläpitää siellä maastoetsintätaitoja, mutta liitytään ensi vuoden puolella seuraavan kerran pekokerhoon ja suunnataan kohti ensimmäisiä kokeita sen lajin parissa.

Tottelevaisuutta onkin arkitottiksen ja rally-tokon kautta Venlalle tarjolla, Elville puolestaan ihan oikean tokon muodossa. Päätin tässä eräänä yönä, että minähän en suostu hyväksymään sitä, ettei Elvi selviäisi TKykköseksi uusilla säännöillä. Olkoot kapulan pito tai ei, mutta ei se voi siitä jäädä kiinni. Minkään muun kanssahan Elvillä ei pitäisi olla mitään muuta kuin henkisiä ongelmia (häiriökoirat ja ahdistus), joista niistäkin on vaan pakko päästä yli. Treenillä, treenillä ja treenillä. Tokoseuraa kaipaisin kovasti uudelta kotiseudulta, mutta sellaista ei ole vielä löytynyt. Uuden paikkamakuun treenaaminen vaatii ainakin seuraa ja Elviira kaipaa paljon häiriötreenejä. Mutta eräs tokoseura järjestää ainakin aktiivisesti möllikisoja lähialueella, jonne varmasti on Elvin kanssa mentävä, oli se sitten valmis tai ei.

Vennin arkitottis keskittyy perusjuttuihin, kontaktiin, luoksetuloon ja seuraamiseen. Taas on lipsuttu treenaamisen kanssa ja sen näkee heti. Venni villiintyy hurjaa kyytiä, jos ei opeteltuja juttuja ylläpidetä koko ajan. MH-kuvauskin jäi tältä syksyltä käymättä, kun siellä täytyy se koirapeto päästää irti. Eikä minulla ole minkäänlaista luottamusta siihen, että saisin Venlan koskaan enää kiinni, kun se lähtee kokeessa vieheelle tai vieraan ihmisen luokse leikkimään. Vaikka se vääristääkin kokeen tulosta osittain (tai tuloksesta tulee ainakin ennalta-arvattavampi, kun koiran tuntee paremmin), odottelen mieluummin Venlan kanssa siihen ikään, ettei se katoa koepaikalta kuin lähden vauhkoviivin perään juoksemaan pitkin maita ja mantuja.

Agility on meidän tuttu ja turvallinen peruslaji, jota junnataan nyt taas viikosta toiseen. Kisaillaan kun ehditään ja muuten vaan yritetään kehittyä kukin tahoillamme paremmaksi. Kisakausi painotetaan kyllä agissa kesään, mutta plakkarissa on parit lahjakortit ja muutamat kaverit täytyy käydä moikkaamassa, minkä vuoksi jotkut hallikisatkin pääsevät nauttimaan läsnäolostamme. Agin ohessa koiratanssikin on noussut peruslajiksi taustalle. Kuin varkain. Molempien kanssa treenaan uutta ohjelmaa, Vennin ensimmäinen freestyle on vielä hieman hakusessa, kun taas Elvin ensimmäisestä HTM:stä tulee huippuhyvä. Ja itsepäisyys jaksaa pysyä pinnalla tässäkin lajissa, en nimittäin luovuta Elviiran leijona-freestylenumeron kanssa ennen kuin saadaan sillä kuma. Se on varma se.

Venla tarvitsee vielä paljon temppuoppia ja kestotreeniä koiratanssissa. Elvin kanssa pitäisi päästä enemmän häiriöön. Huomasi sen westieiden erikoisnäyttelyssä Espoossakin, että Elvi ei ihan kestä tuota koirahäiriötä. Esitettiin siellä kesällä viiden naisen ja laumallisen westiejä kanssa koiratanssishow ja se täytyy kyllä sanoa, että olin melkein hämmästynyt, kun Elviira teki karkoitushyökkäyksensä vain kerran (ja senkin esiintymiskaveria kohti). Mutta on se kumma, miten voi koiraa ahdistaa aina vaan ihmeellisimmissä paikoissa. Tosin luulen kyllä, että Elviiran treeni- ja kisa-ahdistus on vain pahentunut viimeisen vuoden aikana, kun asuttiin lievästi sanottuna syrjässä sivistyksestä, vaikka esim. kotonaolemiseen vuoden eristyneisyys teki ihmeitä. Elviirakin osaa ottaa rennosti ja olla vahtimatta, vaikka kuuluisi mitä ääniä.

Rönsyilevän ja tekstipainotteisen syksyn harrastuskatsauksen kautta kohti viileää iltalenkkiä, mars!