Venla

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Treenien sietämätön hauskuus

Pinkit leppispöksyt
Tänään tehtiin pikatreffit taas Martin kanssa hallille (ultimaattinen häiriö tehdä töitä juoksu-Vennin kanssa samassa hallissa). Pikkurata, jossa oli taas niitä vaikeita juttuja. Täytyy muuten muistaa myös treenata niitä mukamas helppojakin ja vahvistaa sekä muistutella niitä.

Venlalle haettiin pinkin leppispöksyt ja eivät haitanneet yhtään menoa. Into päällä taas. Tehtiin pelkkää ratatreeniä, kun en viitsinyt sitten käytösruuduttaa tuota juoksuista hallissa, ettei jää niin kovia hajuja. Muutamia liikehuomioita treenitoverimme teki. Liikkeestä seiso -kierrä koira, Venni istahtaa/kääntyy helposti, jos annan vähänkään olkapääapua (tai jos kurkkaan pysähtyikö, kun tuo kropanjatkeena oleva olkapää kääntyy siinä samalla). Eli selkä suorassa ja luotto koiraan, näenhän sen sitten kun käännyn sitä kohti että seisooko vai ei ja voin uusia, jos niikseen tulee. Toisena sitten round eli puolenvaihto takana vasemmalta oikealle (kierrä on oikealta vasemmalle), sen Venla sai tehtyä vasta kyltin jälkeen, kun en tehnyt vetoapua sinne oikealle puolelle. Eli tarvitsee vielä vetoavun. Kuin myös kaipaa vetoapua suoraan oikealla puolella istumiseen. Kääntää niin herkästi minua kohti. Mutta niin kuin sanoin treeneissäkin, oikean puolen vahvistaminen on vielä keittiötreenitasolla. Kisoissa mennään auttaen.

Martin ja omistajansa Anskun kanssa suunnitellaankin suuntaavamme Iisalmeen tuplakisoihin reilun viikon päästä. Hieman itseäni jännittää, miten Venla jaksaa kaksi VOI-starttia saman päivän aikana. Toisaalta taas mietityttää, miten tuota käytösruutua saisi vahvistettua tässä ajassa kaikista tehokkaimmin, niin, ettei se jäisi siitä kiinni. Paljon on juttuja, joita osataan, paljon on juttuja, joiden puutteiden kanssa osataan elää, mutta silti niitä yllätyksiä ja "ai niin tällaistakin olisi pitänyt treenata" -hetkiä vain tulee. Vielä ehditään onneksi ennen kisoja pyörähtää hallilla monet kerrat.

Tänään oli ensimmäistä kertaa mukana myös treeninamina kanalastut. Ollaan tähän mennessä syötetty kanafileitä, mutta niiden herkullisuuden lisäksi olen löytänyt niistä vain haasteita. Vaikeaa saada sopivan kokoisia (pieniä) paloja, saksimalla pehmeitä onnistuu, mutta sitten kun ostaakin ison pussin, jossa kaikki on kovempia kuin elämä. Palat sormin palasteltuna ovat isoja, siis liian isoja pienen koiran treeninameiksi, jolloin tulee siis ylisyötettyä. Nämä kanalastuthan ovat kilohinnaltaan jonkun euron arvokkaampia (ei nyt kuitenkaan puhuttu kuin kolmen-neljän euron hintaerosta). Koin tämän yhden treenin jälkeen kuitenkin, että näistähän saa huimasti enemmän vastinetta rahoilleen. Yksi kanalastu menee miljoonaan pieneen sopivankokoiseen palaan, ne on todella helppo sormin palastella. Eikä edes tarvitse valmiiksi palastella, vaan voi pitää isoa lastua taskussa ja siitä katkaista pienen nurkan, kun palkkaa koiran. Helppoa. Näitä ostetaan jatkossakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti