Venla

tiistai 17. tammikuuta 2017

Krista Karhun rally-tokokoulutus

Venla haaveilee pihassa
Venla, juoksuhuuruissaan, osallistui WK:n järjestämään Krista Karhun rally-tokopäivään Ylöjärvellä sunnuntaina 15.1. Käytiin aamulla vielä lainaamassa Hilmalta pinkit juoksupökät, sillä Venlalle ei ole koskaan tarvinnut omia juoksuhousuja hankkia. Se on siisti eikä sotke kotona, mutta eipä niitä mitään hallitreenejäkään varten ole tarvittu, kun Vennin elämä on tosiaan aina ollut vaikeaa juoksujen aikaan.

Voin kertoa, että ei ollut vaikeaa kyllä ollenkaan. Täysillä ja intona rataa päin. Tehtiin siis alle ensin rata, josta saatiin kommentit ja sitten treenattiin tekniikkaa, mitä haluttiin. Radalla oli myös mestariluokan kylttejä, joten jätettiin sellaiset tekemättä/tehtiin avustaen mitä ei osattu. Kommenteista ei juuri viisastuttu, sillä ne kehityskohdat ovatkin työn alla:

-oikealle eli viereen hakeutuminen
-oikealle kääntyminen / takapään käyttö
-seuraamisen peruutus liikkeestä
-vasemmalla oikealle käännökset, oikealla vasemmalle käännökset

Ohjaaja sai noottia, että vauhdinmuutokset eivät olleet oikein tarkkoja. Eipä olla juuri vauhdinmuutoksia kyllä treenattukaan. Myönnetään.

Tekniikaksi sitten toivoin kaksi asiaa, liikkeestä peruutukseen lähtö ja sivuaskeleet. Liikkeestä peruutukseen Krista sanoi ääneen sen, minkä itsekin sanoin, eli mistä se koira tietää, mihin suuntaan vauhdista yhtäkkiä lähdetään? No, ei mistään. Ehdotti siis käsimerkkiä koiralle, josta se tietää, että nyt tulee peruutus. Selvä homma siis, ihan sama se on silloin vaihtaa käsky ja näin tehdään. Eli vaikka paikoiltaan pitää pystyä lähteä seuraamisella peruuttamaan, liikkeestä peruutukseen käskyksi tulee "peruuta". Helppoa ja yksinkertaista. Uutta käskyä opettelemaan. Ensin paikoiltaan lähtöjä, sitten painonsiirron avulla, sitten pienestä liikkeestä ja noin vaan, valmista tulee. Hyvä.

Sivuaskeleet olivatkin helppoa helpompi homma. Vasemmalle käännöksissä on olkapääapu. Sama olkapääapu huomattavasti lievempänä, pitkä sivuaskel ja kappas, Ven kävelee sivuttain. Toki tarvitaan treeniä, että mikä on liikaa ja mikä liian vähän olkapäätä. Ja Kristalta sain hyvän vinkin myös, että jos se näyttää kääntyvän minua kohti -> kesken liikkeen enemmän olkapäätä peliin. Niin aivan, tämä on rally-tokoa. Saa auttaa. Ja jos tulee liikaa olkaa, Venla tekee vasemmalle käännöksen ja katoaa selkäni taakse :D Sitten sama käyttöön myös oikealla puolella, liikkeestä.

Mainitsin ohimennen myös Venlan ongelmasta mennä liikkeestä maahan. Tai siis että sen opetus ei etene. Näytettiin sitten pari toistoa niin, että liikuin peruuttaen Venla edelläni ja pyysin maahan. No, kuulemma on liikaa juttuja nyt josta koiran pitäisi osata poimia jotain. Eli liikun, annan käsimerkin, kumarrun ja annan suullisen käskyn. Jaa miksei se ymmärrä? Eli karsitaan. Ensin maahanmenoa liike seis eikä kumartumista eli suullinen käsky ja käsimerkki. Sitten kun se sujuu, pikkuhiljaa käsimerkkiä vähemmäksi ja liikettä enemmän. Vaatii hurjasti tarkkuutta treeniin, mutta heti sujui, kun keskityin.

Hyvä koulutus ja nyt on eväät eteenpäin.

Rallyn kuvituskuvassa Venlan sukulaispoika Nemo samaisessa koulutuksessa. 
Paluumatkalla etelästä stopattiin Virroilla VipStoren myymälässä hakemassa likkojen ruokavalioon Nutrolinia. Kolme viikkoa mennyt broisku-boulardii-sinkki-ruokavaliolla, ilman mitään hiiva- tai närästysoireita. Uskalletaan ottaa kokeiluun. Nutrolinia tarvitsisivat kumpikin kipeästi, Elvillä on ennen alkanut naaman kutina ja Venlalla närästys tuon Nutrolinin myötä ennen. Tosin Nutrolinin kanssa on aina syötetty miljoonaa muutakin ainetta eli sitä ei ole missään vaiheessa lisätty ruokaa näin aikaisessa vaiheessa eli todellisuudessa voi olla, että se ei ole ollut Nutrolin alkuunkaan, joka on ollut epäsopiva. Saas nähdä kuinka käy.

Elvi oli mukana kaupassa ja pääsi itse valitsemaan uuden lelunsa. Kun nyt kerran oltiin ostoksilla. Venlalle olen haaveillut jotain tuollaista hammaslelua (natustettava muovinen, joka puhdistaa hampaita samalla) jo pitkään, joten ostin senkin samalla. Ihme ja kumma, toimi juuri niin kuin piti ja toivoinkin eli Venni otti heti natustettavakseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti