Minna Kirveskosken agilityseminaari

Osallistuttiin Venlan kanssa LAKKEn järjestämään OneMind Dogs kouluttajan Minna Kirveskosken agilityseminaariin Lapualla.

Elviiran mielestä oli just näin reilua, kun Venla pääsi koulutukseen.

Aluksi kaikki saivat tutustua itsenäisesti rataan (32 estettä). Tokihan kolmentoista ihmisen noin pitkässä rataantutustumisessa kestää, mutta minun mielestäni hommaan olisi voitu asettaa aikaraja. Tuntui ainakin, että siihen kulutettiin hurjan paljon aikaa. Sen jälkeen istahdettiin alas kuuntelemaan Minnan luentoa. Varmasti hyödyllinen paketti agilissa aloittaneille/alkutaipaleella oleville, mutta itse en saanut tästä osuudesta mitään uutta irti.

Asiaankuuluvat muistiinpanovälineet

Ehdin luennon aikana pohtia OneMind Dogsia ja OMD-metologian hypeä. OMD:n lait, säännöt, opetukset, käskyt ja muut viisaukset ovat ihan samoja juttuja, joita oikeasti taitavat ja kunnolliset kouluttajat ovat osanneet kouluttaa ja opettaa paljon ennen OMD:tä ja sen jälkeenkin. Ja myös perustella, miksi niin ohjataan ja koska. Myös taitavat ja edes puolikkailla aivoilla varustetut ohjaajat ovat ne osanneet napata koulutuksista mukaansa käytäntöön, Mistä OMD on sitten niin erityinen? Siitä, että he ovat onnistuneet tuotteistamaan ja jäsentämään hyvän agilitykoulutustavan siten, että se elättää. Ja siitä todella suuri hatunnosto, että heillä on ollut visiota, halua ja intoa tehdä Suomen koiraharrastuskentältä nähden jotain isoa ja erilaista. OneMind Dogs on jenkeissä iso juttu ja jenkkiläisyys näkyy vahvasti OMD:ssä.

Palatakseni seminaariin, luennon jälkeen kaikki lämppäsivät koiransa ja tehtiin minuutissa rataa kukin vuorollaan niin pitkälle kuin ehdittiin. Venlan vire oli vähän alhainen tänään. Luulen, että sekin joutuu niin paljon jännittämään ulkona peilijäällä lenkkeillessä, että jumittaa vähän sieltä jos täältä. Mentiin sitten oma minuuttimme, palkkailin muutamaan kertaan, sillä ei otettu niitä keppejä vieläkään radan osana. Minuuttimme jälkeen koutsi kysyi kolmea asiaa, jotka menivät hyvin. Ja oli pakko sanoa. Kysymys kuuluu, miten voi pakollakaan sanoa kolme hyvää juttua, jos niitä ei ollut? Eka minuutin aikana hyvää oli, et Venla pysyi startissa. Muuten vire, oma ohjaukseni, liike, irtoaminen, esteiden suoritus jne. jne. eivät vain olleen sillä tasolla, millä olemme. (Kyllä, katsoin myös videolta jälkeenpäin ja olin oikeassa, ei muuta hyvää sanottavaa. Tai no, ehkä sen olisi voinut sanoa, että Venla suoritti esteet oikeassa järjestyksessä ohjauksestani huolimatta.).

Tällä Kirveskoski halusi vain painottaa, että ohjaajien täytyy pystyä sanomaan hyviä asioita itselleen ja suorituksista, muuten negatiivisista tulee ns. totuuksia. Toisaalta joo, samaa mieltä, mutta itse olen realistinen ja analysoin erittäin mielelläni tilanteita (jos on hyviä juttuja, sanon sen, mutta en jää tyytymään niihin) ja sen mukaan teen toimintasuunnitelmia jatkosta. Mutta osalle porukasta ihan hyvä pointti. Tämän minuuttikierroksen jälkeen tutustuttiin Minnan johdolla vielä rataan ja lämpättiin jälleen koiria.

Päivä eteni jotenkin hirvittävät hitaasti ja oltiin saatu kulutettua reilut neljä tuntia seitsemän tunnin seminaaripäivästä siinä vaiheessa, kun itse treeniaika kunkin koiran kanssa alkoi. Jokaiselle koirakolle riitti siis 10 minuuttia treeniaikaa. Jos olisin joutunut maksamaan koulutuksesta koko summan (kouluttajille seura sponsoroi ison osan maksua), en olisi mitenkään päin ollut tyytyväinen. Kymmenen minuutin treeni! Ehdimme Venlan kanssa esteelle nro 13. Toisaalta hyvä, että saatiin hioa sitä minun ja Venlan välistä kuilua (Ven osaa, mä osaan, mutta ei osata yhdessä), mutta miten paljon olisimmekaan saaneet irti vaikka parinkymmenen tai jopa lähes puolen tunnin yksityisajasta? Treenattiin myös oman sijaintini lisäksi kepeillä avustamista, vaikka olin kyllä tuosta kohdasta eri mieltä. Esteosaava koira ei olisi tarvinnut apuja ja itseasiassa Elviiran kanssa olisin ollut vain enemmän tiellä. Mutta kulutettiin siihen aikaa ja totesin, että Venla ei näe minun käsiäni ollenkaan. Se ei siis tule näppeihin missään vaiheessa. Sama pätee kolmentoista puolivalssia. Pitäisköhän treenata?

Alla videopätkää, jotain hyvää, jotain huonoa. En ala pilkkomaan palasiin. Pilkotaan joku parempi treeni. Pientä vastinetta saatiin rahoille, vaikka koutsi ei ollutkaan ihan omaan makuuni. Mutta auttoi kyllä Venlan ymmärtämisessä. Tuntuu se silti vaan niin liian erilaiselta. Emme lannistu, vaan positiivisesti eteenpäin. Treenataan enemmän. Huomenna mennään heti paikkaamaan viikkotreeneihin seurakaveria. Ja tiistaina Venni on Evi tosikoiden viikkotreeneissä. Elvi on kokovartalojumissa liukkaiden kelien ja HTM-kisojen ansiosta.

Koiratanssikisavuosi 2016 käynnistetty

Hallilla positiotreenin jälkeistä rukkasentappoa

Elviira pääsi varapaikalta mukaan Cairnterrierikerhon järjestämään koiratanssikisaan DT-areenalle viime tingassa. Venla jäi varasijalle 22. freestylen puolella.

Viime tingassa taas aiheutti sen, että a) ei ollut ohjelmaa ja b) ei ollut puvustusta ohjelmaan. Musiikki onneksi löytyi jo takataskusta ja idea. Eli käytännössä toteutusta vaille valmis. Kisat olivat siis lauantaina. To-pe välisenä yönä heräsin siihen, että keksin ohjelman, pe-la yönä tuli valvottua ompelutalkoissa.

Pari huomiota, ettei nyt kukaan saa mitään vääriä käsityksiä. Elviiran kanssa on se kultainen toimintatapa edelleen haussa. Ja tulee hyvin todennäköisesti aina olemaan.

• Liika treenaaminen -> tuntee ohjelman unissaankin -> tylsä -> kisakentällä aikaa muulle, mm. vahtimiselle. 
• Liika treenaaminen -> tuntee ohjelman unissaankin -> kiire -> haukkuminen, ihminen tee nopeammin, mä tiedän miten tää menee, äkkiä loppuun, äkkiä palkalle
• Liian vähäinen treenaaminen -> ei vaan osaa -> ahdistuu -> sijaistoiminnot peliin, mm. kyttääminen.
• Liian vähäinen treenaaminen / liika treenaaminen -> ei vaan osaa -> paineistuu -> jähmettyy
• Liian vähäinen treenaaminen -> intoa on kuin pienessä kylässä -> sata lasissa tulta päin -> huuto, epätarkkuus, kyttääminen, oheistoiminta.
• Jne.

Ihanne ei siis todellakaan ole mennä kisoihin kertaakaan ohjelmaa harjoittelematta (tai vähillä yöunilla). Mutta Elvillä oli siis ilmo päällä ALO-luokkaan. Ei mitään hätää, sieltähän ollaan saatu jo se KUMA, sitä ei tarvita eli treenataan vain olemista. Paikkana maailman vaikein DT-areena, jossa hyökkäysongelma KT-ohjelman kesken alkoi. Tarkoitus tehdä maailman helpoin ohjelma eli vain asioita, joita E todella osaa. Ja tavoitteena vain saada koira pidettyä kehässä.

Tällä hetkellä meillä on oikeastaan kaksi moodia. Tai siis Elvillä on. Ylivire tai paineistuminen. Ja kuulostaa kamalalta, mutta valitsen mieluummin paineistumisen. Koen, että meidän on helpompi työstää paineistuneisuutta kuin ylivirettä. En siis paineista Elviä tahallisesti, mutta Elvin viretila toimii hankalasti ja suoraan sanottuna väärin. Tein kahdessa sekunnissa huikean hienon viretilapiirroksen vanhalla kunnon paintilla ;) Kuva selventää kuitenkin tilannetta.

Ideaalitilanne on vihreä käyrä, Elviira on punainen. Ideaalitilanteessa koira nostaa vireensä tai se nostatetaan kohtuullisen nopeasti oikealle tasolle. Oikea taso ylläpidetään suorituksen aikana ja suorituksen jälkeen koiran viretila laskee kohtuullisella vauhdilla normaaliksi. Elvillä viretila nousee nollasta ylivireeseen jo pelkästä odotuksesta (esim. kotona Venla jää kotiin ja vain Elvi lähtee eli nyt tapahtuu jotain extrakivaa, into ja odotusarvo työnteosta nostattaa vireen). Vire pysyy korkealla, kunnes virettä yritetään manipuloida. Eli kisapaikalla otan muutaman toiston ottaakseni Elvin kontaktiin, rauhoittaakseni sen haukkua, muistuttamalla sille vielä jonkun position. Tässä vaiheessa (logiikka ei ole esim. toistojen määrässä tai ajassa) vire voi tipahtaa normaalitilaan tai jopa sen alle (paineistuminen) yhtä nopeasti kuin se on noussutkin. Sitten vire voi suorituksen ajan sahailla ylös, alas vähän liikkeestä, suunnasta ja häiriön määrästä riippuen. Loppua kohti vire yleensä nousee palkan tiedosta ja palkkautumisen jälkeen palautuu kohtuullisen normaalilla nopeudella normaalitilaan. Viretila voi yleensä nousta suorituksen jälkeen myös takaisin ylivireeseen.

Ylivireessä Elviira on nopea, sähäkkä, tarkkaavainen, ehkä iloiseksikin laskettavaa liikehdintää on näkyvissä, mutta myös epätarkka, sählä, huutava, komentava, pureva ja kieltäytyvä. Niin ja karkaava. Paineistuneena Elviira on hiljaa, suorittaa annetut tehtävät, reagoi hitaasti ja on jähmeä. Ollaan moneen otteeseen kokeiltu ensimmäistä versiota perusteluilla, se näyttää innokkaalta ja iloiselta. Ei huomioida jatkuvaa haukkumista, näykkimistä ja kieltoja. Joten nyt kokeillaan toista versiota, paineistuneena toimimista ja sitä kautta parempaan vireeseen pääsemistä.

Tänään täytyy sanoa, että Elviira ei lähtenyt kehästä ("hyökäten"), vaan pysyi koko ajan liki. Ei se jälkeenpäin ajateltuna edes ollut lähdössä mihinkään. Katsoi yleisöä, paineistui, jähmettyi hetkittäin, reagoi hitaasti ja oli jähmeä, mutta ei hyökkäävä, peloissaan tai ahdistunut olemassaolevista tai kuvitteellisista uhkakoirista yleisössä. Ns. bravuuripositiot vasemmalla seuraaminen nenä eteenpäin ja jalkojen välissä seuraaminen nenä eteenpäin, olivat surkeimmat positiot tälle päivälle. Parhaat olivat jalkojen välissä peruuttaminen ja vasemmalla seuraaminen nenä taaksepäin.

Elviira kuitenkin teki kaiken, suurimman osan hitaasti ja jähmeästi, ilosta ei puhuta. Mutta koin, että saavutimme tavoitteemme alavireestä huolimatta. Koira ei lähtenyt. Meillä tulee olemaan kyllä vielä pitkä tie, mutta HTM on se laji, jossa tuo tie koiratanssin parissa kävellään. Elville tutumpaa, turvallisempaa ja ennalta määrättyä. Teemana meillä oli sotilasteema (Yhdysvaltojen sisällissota) eli käytännössä vain marssittiin. Teemaa pystyy helposti soveltamaan vielä eteenpäin, jos joskus ongelmien parista päästään esitysten kehityspuoleen kiinni. Tämän ohjelman parissa jatketaan AVOssa ja vaihdetaan seuraavan kerran teema ja ohjelma voittajaluokkaan. Kyllä me sinne vielä joskus noustaan.

Sijoitus oli tänään seitsemän koirakon HTM ALO-luokassa neljäs, tuloksella 158,33. Tuomarien arvostelut (pisteet: tekninen laatu, taiteellinen vaikutelma, kokonaispisteet):

82, 80, 162

Ohjelmassa jo paljon positioita, joita pyrittiin esittelemään moniin eri suuntiin. Ihan kaikesta esitetystä tekniikasta koira ei ohjelmassa suoriutunut ja vastasi hetkittäin hitaasti ohjaukseen. Ohjelmassa selkeä teema & idea ja ohjaaja vei kokonaisuutta kauniisti eteenpäin.

75, 70, 145

Ajoittain oikeinkin kaunista seuraamista. Koiralla aika paljon kontaktikatkoja, jotka vaikuttivat yleisilmeeseen. Marssimusiikkiin olisi toivonut hieman pontevampaa liikkumista. Kehässä on ilmeisen jännittväää, mutta koirasta löytyy varmasti hyvää poweria kunhan yhteistyö vielä paranee.

83, 85, 168

Hienosti marssittu. Muutamia kontaktikatkoja. Seuraaminen pääosin siistiä, hieman haparointia vas. seuraamisen käännöksissä. Jalkojen välissä peruutus hieno. Koira hallitsi positionvaihdot hyvin.

Hyvät kisat siis. Ensi viikonloppuna Ylöjärvellä AVO hieman monipuolisella, mutta samantyyppisellä ohjelmalla. Plus Vennipenni korkkaa AVOn freestylen puolella. Nyt vähillä yönilla kohti vähiä yöunia, aamulla sika-aikaisin ylös ja kohti kotihallia, LAKKEn Agilaa. Agilityseminaariin taidan valita Venlan kouluttautumaan, Elvi on ansainnut lepopäivän.

Väsynyt sotilas ja ihan omin pikku kätösin tehty (omaan puvustukseeni kuulunut) pohjoisvaltioiden hattu.

Arkiviikko

Huh. Ensimmäinen arkiviikko takana ja siltä se tuntuikin. Ehdittiin kyllä koirien kanssa mukavasti vaikka ja mitä, treenaamaan ja olemaan.

Molemmat pääsivät heti alkuviikosta viikkotreeneihin, Venni peruutuspaikalle ja Elvi ihan oikeaan treeniryhmäänsä. Venni paikkasi mölliryhmässä, jossa tehtiin pientä radanpätkää, pääosassa keinu. Ihan ensitöiksemme löydettiin vahvistettava osa-alue, häiriössä treenaaminen. Ei sillä, että häiriö olisi häirinnyt Venlaa, ei missään nimessä. Olen niin onnellinen, kun Venla ei häiriinny mistään. Eihän se huomaa mitään muuta, kun se keskittyy työntekoon! Mutta häiriössä on pakko treenata enemmän, sillä Venla oli SUPERMOTIVOITUNUT ja SUPERINNOSTUNUT ja VALMIS LÄHTEMÄÄN VAIKKA LENTOON. Kaikki oli ihan vähän ihanaa. Ihan vähän liian ihanaa.

Venlallahan on tosi kiva asenne, kun se nostattaa vireensä, siis oikein sellainen iloinen työkoira -asenne. Mutta sitten, kun Venla menee ylivireeseen, se iloinen työkoira -asenne muuttuu yltiöonnelliseksi hyppykirpuksi, joka pompottaa menemään suuntaan x, y tai z. Onhan se hauska, mutta olen kuitenkin sen verran vakavamielinen, että tuollainen kitketään :D

Eka kierroksella homma menikin siihen hämmästelyyn, että mikä tämä pomppiva on. Keinullakin pöljäili minkä ehti ja hyppi pois mistä hyppi. Toiselle kierrokselle Ven sai palautettua itsensä paremmalle viretasolle ja sen näki heti tekemisestä. Hyvin meni, vaikka en osaa sitä kyllä vieläkään ohjata. Venla hakee todella kivasti jo rataa, tulee ohjauksiin, mutta hakee myös itse, jos en muuta sano. Ja kun olen Een kanssa tottunut, ettei tarvitse sanoa, niin harvemmin sanon. Huoh. Koutsikin totesi, että molemmat olemme taitavia tavallamme, mutta yhdessä ei vielä toimi. Aivan totta.

Elvin kanssa viikkotreeneissä tehtiin ennen käyttämätöntä japanilaista, vaikka se oli kyllä ihan meidän ohjaus. Sokkarinsokkari. Ja hyvin Elvi tekikin. Muutama virhearviointi ja sen sellaista pöljäilyä, mutta pääasiassa ponnistaa hypylle hyvin ja laskeutuu hyvin. Rimat kolmessakympissä muuten.

Käytiin myös myöhemmin viikolla vielä hallilla tekemässä Venlan kanssa lisää keppitreeniä, nekin ovat hyvällä mallilla, vauhti pysyy! Vielä ei uskalleta radalle niiden kanssa. Enemmän itsevarmuutta koiraan ja luottamusta siihen, että koira osaa.

Hallilla ollaan treenattu myös kohta eteen tupsahtavia koiratanssikisoja varten. Menin jossain mielenhäiriössä ilmoittamaan molemmat AVO-luokkaan. Perusteluina se, kun kisoihin on niin pirskatin vaikea päästä, niin mieluummin kokeillaan siinä vaikeammassa luokassa onneamme. Jos menee hyvin ja saadaan hyvä tulos, mieluummin otetaan se hyvä tulos korkeammasta luokasta kuin alemmasta. Ja jos ei mene hyvin, niin ei muuta kuin kotiin harjoittelemaan.

Venlan ohjelmassa on vielä liian monta aukkoa. Freestyleahan se tulee olemaan. Pelkään, ettei siinä ole riittävän vaikeita liikkeitä AVOon ja sen lisäksi en tiedä yhtään, miten saan ohjelman koottua. Musiikki, rekvisiitta, idea ja kaikki Venlan osaamat liikkeet ovat käytössä, mutta se yhdistelytyö mietityttää. Tai lähes ahdistaa. Mutta ei ahdistuta. Yritän parhaani mukaan saada ohjelman valmiiksi.

Elviiran kanssa ollaan työstetty HTM-ohjelmaa, sitäkin AVO-luokkaan. En taida uskaltaa ottaa kuin neljä varmaa positiota. En voi riskeerata, että Elvi hämmentyy jostain vaikeammasta ja sen vuoksi häiriintyy yleisöstä ja lähtee huutamaan. Tosin se voi hyvin lähteä muutenkin huutamaan. Oltiin ihan yksinämme hallissa tässä eräänä iltana ja treenattiin vain tiheällä palkalla positioiden vaihtoja, kun hallin omistaja saapasteli yhtäkkiä ovesta sisälle. Elvi juoksi tikkana jalkoihin huutamaan, mutta mikä pahinta, se ei palautunut. Siis koko sinä aikana, kun tämä omistaja oli hallissa Elviira ei kyennyt tekemään töitä. Kyttäsi, missä ihminen menee ja mitä ihminen tekee. Eihän tuo nyt ihmisistä ahdistu, eihän!! Heti kun ukko hävisi, Elvi teki taas hienosti töitä. Kun vain tietäisi, kuka olisi se oikea ammattiauttaja tähän ongelmaan, mentäisiin kyllä heti. Elviiran ohjelma on onneksi helppo kursia kasaan ja se ei tule olemaan ongelma. Elvin kanssa pääasia olisi saada palaute ohjelman tasosta AVOon. ALOn kumakin saatiin niin rimaa hipoen, että ei kyllä mennä heittämällä AVOsta ohi.

Ensi viikolla selviää myös päästäänkö Venlan kanssa lähirallykisoihin. Se olisi Vennin ensimmäinen virallinen rallystartti ja itseasiassa ensimmäinen virallinen kisastartti tälle vuodelle. Elvin kanssa on tarkoitus mennä agikisoihin, mutta näillä hurjilla pakkasilla ei mennä edes treeneihin. Ja koska ihan peruslenkkeilykin on aika minimissään (vaikka puetaan, niin silti on kylmä ja pakkasessa hengittäminen on raskasta), taidetaan keskittyä pari seuraavaa kuukautta ainakin peruskunnon kohottamiseen ennen kisakautta. Venlan hiivatassumurhe on ehkä hieman helpottanut, mutta ei vielä parantunut kokonaan. Näytelmäeläimen elämä siirtyy siis varmasti kesälle, mutta onpahan edelleen paremmin aikaa rakentaa tukkaa. Siinä sitä urakkaa riittää.

Yksi iso hankinta likoille kevään aikana tulee myös olemaan passit! Meillä on nimittäin luvassa Ruotsin reissu. Lähdetään haukkumaan mäyrälle. Huipputilaisuus osui kohdallemme, kun olemme tutustuneet ruotsalaiseen harrastavaan westieen. Kivaa kevättä luvassa!

SAMAA ruokaa. Ihme.

Mutta se tulevaisuudesta. Tässä ja nyt, nimittäin kotona, ollaan tehty vähän uudelleenjärjestelyjä. Tai minä olen. Koirat ovat touhunneet siinä ohessa leikkien, nukkuen, syöden ja kaikkea siltä väliltä. Westien elämä on itseasiassa aika onnellista.

Rankat huvit vaativat kunnon levon.

Lenkillä

Sain molemmille koirille tehtyä tossut valmiiksi ja siitä hyvästä sitten kerrospukeutuneena yli kahdenkymmenen asteen pakkasessa lähdettiin kiertämään kunnon kaupunkilenkki. Elviira innostuneena käänsi jokaisessa risteyksessä aina vain eteenpäin ja eteepäin. Ja niinhän me sitten mentiinkin. Eipä ehditty kuin reilu viiden kilometrin lenkki kiertää, sillä matkalle osui odotteluaikaa. Poliisia odotellessa.

Tapasimme nimittäin lenkillä harvinaisen tyhmiä nuorukaisia. Porukka nuoria poikia ammuskeli ilotulitteita keskellä kylää. Juoksivat yhdeltä pihalta karkuun ja kulkivat puolisen kilometriä meidän kanssa samaa matkaa, muutama metri edellä tai jäljessä. Onneksi kumpikaan terriereistä ei ole paukkuarka tai pelkää ilotulitteita, sillä jätkät jossain käsittämättömässä mielenhäiriössä ampuivat kolmeen kertaan useita ilotulitteita (papatteja ja muita maassa rätiseviä, sihiseviä ja paukkuvia pikkupommeja) muutamien metrien päässä meistä. Huomautin kerran, komensin kerran ja varoitin kerran. Ei mennyt mikään perille, joten poliisille soitto. Pojille sakot ja puhelut kotiin.

Jos mukana olisi ollut vaikka meidän Hilma-mummeli tai joku muu herkempi kaveri, olisi tuosta voinut jäädä pysyvät traumat tai jopa oikeasti säikähtää pahemmin. Elviira oli tarkkana, mutta ei sitä ole koskaan mikään paukkuminen kiinnostanut tai häirinnyt. Katsoi vain, että jaa, ne on nuo samat (idiootit) ja jatkoi höyryjunamaista tepasteluaan eteenpäin. Hei, me ollaan lenkillä nyt.

Venla puolestaan oli uutena vuotenakin ihan mahdoton. Siis kun sanotaan, että koiria ei saa päästää vapaaksi, etteivät säikähdä ja lähde karkuun, niin Vennin kanssa tuo lause pitäisi muodostaa niin, että ei saa päästää irti, ettei lähde jahtiin. Ihan hullun innoissaan paukkuäänistä ja varsinkin rätinät oli ihan superpaljon virettä nostattavaa mekkalaa. Pojat tosiaan kulkivat pariin otteeseen meidän ohi ja viimeisen kerran kun olivat juuri ampuneet papatteja selkämme takana, kävelivät ohi niin, että Venla piti jätkille kunnon ärripurrina "mä tapan teidät kaikki" -murinan. Siis innostuksissaan. En nyt tiedä olisiko kiinni ottanut, mutta mennyt heti poikien iholle, jos olisin vain pidempään naruun päästänyt. Olin siinä vaiheessa ihan käsittämättömän vihainen nuorisolle, mutta pidättelin naurua Venlan murinan kanssa. En ole ikinä kuullut sellaista moottorisahamurhaajamurinaa tuon kivan, kiltin ja kaikin puolin vain iloisen otuksen suusta. Asiassahan ei siis ollut mitään hauskaa, ilotulitteita ei saa ampua ja tiedän tasan tarkkaan, millaista elämä on aran koiran kanssa. Käsittämättömiä nuo kuitenkin ovat nuo omat territ. Toista ei vois vähempää kiinnostaa (jopa Elvi tiesi, että siinä meni lauma idiootteja) ja toinen ottaa niin paljon lämpöä, että löytää itsestään ihan uusia puolia. Venla-raukka ei ymmärtänyt, että siinä oli typeriä ihmislajin edustajia liikkeellä, vaan olisi ihan satavarmasti lähtenyt poitsujen mukaan, jos se olisi itse saanut valita. Jotain jännää ja erilaista ja meteliä ja rätinää ja valoja ja jotain roskia ja ulinaa ja....

Hölmöjä kakaroita, jotka toivottavasti ottivat opikseen. Hölmö pieni koirakakara, kun ei ymmärrä pelätä.

Muuten ollaankin saatu ottaa sunnuntai rennosti. Huomenna jatkuu virallisesti arki, tämän vuoden ensimmäinen työpäivä.

Elviira passissa.

Mikrotreeni 090116

Palattiin lomamatkustelulta kotiin ja kotimatkalla pyörähdettiin hallin kautta. Venlalle mikrotreeni kepeille. 6 toistoa, 2 kertaa vaikeutettiin, 6 onnistunutta suoritusta. Hyvä vire mennessä, hyvä vire tullessa. Täydellinen mikrotreeni.

Elvin kanssa otettiin puolestaan vire/tokotreeniä, hiljaista luoksetuloa. Kolme toistoa. Ekalla en todellakaan enää muistanut mikä meidän käskysana on :D Tuli sivulle, mutta jää aina vinoon, kun tulee vauhdilla ja tohinalla. Sen vuoksi ollaan päädytty tokossa kiertävään sivulletuloon ja silloin Elvi tuleekin suoraan perusasentoon. Hiljaahan se tuli, sairaasta ylivireestä huolimatta. Muisti sekä syödä eväät matkalla että minkä käskyn alla oli eväiden syönnin jälkeen. Hyvä treeni. Ja alun mennään jo -huutamista lukuunottamatta kohtuullisen hiljainenkin.

Hyvä minä. Onnistunut mikrotreeni.

Pikatossut

Löytyihän sitä fleeceä sen verran, että sain tossut tehtyä terrierien jalkoihin. Nahkavahvikkeet ompelen jälkikäteen pohjiin, vaikka nekin olisi näppärä ommella heti suoraan kiinni tossuihin. Tällä hetkellä nahkavahvike sattui olemaan eri osoitteessa.

Kahden koon tossutarpeet. Näistä tulee tasan nilkkakorkuiset tossut, sillä varsinkin Elviiraa inhottaa, jos jalkoihin koskee haalarinlahkeet tai liian pitkät tossut. Tossut pysyvät napakasti paikallaan ja kovassakin menossa mukana nilkankorkuisina.

Tossua varten leikattu fleece, tarranpala, joista toinen ommeltu kiinni fleeceen. Pari kapeaa kuminauhaa tai yksi leveämpi, jolla tossu kiristetään paikalleen. Itse suosin kahta kapeampaa, sillä ne joustavat paremmin ja muotoutuvat ainakin pienen koiran jalkaa mukavammin. Meiltä ei löytynyt heijastinnauhan palaa, mutta otettiin sitten käyttöön pieni pätkä koristenauhaa.

Sitten ommellaan tossu kokonaisuudeksi. Kiristyskumpparit ommellaan tarran korkeudelle (koiran nilkan korkeus) fleecekerrosten väliin. Siellä on ja pysyy. Tässä vaiheessa ommeltaisiin myös nahkavahvike paikalleen.

Sitten tossu käännetään oikein päin ja ommellaan kumpparin päähän tarran vastakappale ja koristenauhan/heijastinnauhan pala.

Sitten siistitään tossu ja homma on valmis. Ei muuta kuin lenkille!

Viimeiset lomapäivät

Ollaan oltu ihan sikamaisen pitkällä kolmen viikon lomalla, joka (vihdoin) lähestyy loppuaan! Ensi maanantaina koittaa paluu arkeen, jos siis auto käynnistyy vielä kotia kohti näissä pakkasasteissa.

Koirien kanssa uskaltauduiin ensimmäistä kertaa jäälle eilen ja vaikka toki ihan rannassa käveltiin, oli koirilla jo siinäkin hauskaa mennä viilettää. Venla tosin viiletti flexin päässä, jäällä nyt vielä vähemmän uskallan sen päästää irti. Muistan toissatalvelta, kun Ven oli sen reippaan vuoden ikäinen ja oltiin jäällä hiihtämässä. Siinä tuo sitten yhtäkkiä lähti "jonkun" perään sata lasissa ja itse en päässyt edes juosten perään, vaan piti yrittää umpihangessa hiihtää juokseva koira kiinni. En muista, miten tuo jahti päättyi (olisiko ollut, että Ven pysähtyi, ja lähti jolkottelemaan takaisinpäin, jolloni sain sen houkuteltua luokse), mutta en halunnut siitä toisintoa. Eipä haalarisankaria flexi tuntunut haittaavankaan ja vauhdikkaimmissa lenkeissä päästin flexin laahaamaan perässä ja siinähän nuo menivät.

Ollaan myös tehty nyt kylmillä keleillä pikkulenkkien lisäksi nopeita pyrähdyksiä koirapuistoihin. Eli koirat autoon ja puistoon leikkimään. Sain tänään neronleimauksen ja lainasin Elville Hilman toisia haalareita. Virheliike. Ei muuten liiku tuo jääräpää mihinkään (siis vapaaehtoisesti, narun päässä liikkuu mikä vain). Otettiin sitten haalari pois, niin Elvikin heräsi hetkellisesti henkiin noutamaan lelua.

Tänään saatiin myös vinkki kouluttajasta, joka voisi auttaa meidät viimeisimmän tavoitteemme saavuttamiseksi. Nimittäin Venlalle suoritettu BH-koe vuonna 2016! Elviirahan pääsisi tuosta pelkästään liikkeiden osalta jo kevyestikin läpi, mutta häiriö muista koirista estää meidän unelman käyttäytymiskokeen onnistumisesta. Tosin, siinäpä olisi tuplatavoitetta, saada molemmat BH-kokeeseen vuoden 2016 loppuun mennessä..... Apua, pitäisiköhän jo himmata tavoitteiden suhteen.

Sovittiin tulevan koutsin kanssa jo ensimmäinen treenikertakin helmikuun loppupuolelle ja siitä eteenpäin tarkoituksena pitää treeni noin kerran kuussa. Jos kuvittelisi BH-kokeen sinne lokakuulle, ehtisimme kouluttautumaan valvovan silmän alla noin 8 kertaa. Ei liian usein, että ei ehdi edes treenata ja edistyä ennen seuraavaa kertaa. Mutta ei myöskään liian harvoin, että motivaatio ehtii laskea tai kysymyksistä tulee liian suuria. Odotukset on kovat, mutta onneksi tässä on vielä ennen ensimmäistä treeniä aikaa vahvistaa entisestään pohjia ja ottaa niitä käännöksiä haltuun.

Myös kaupunkiolosuhteissa ja häiriössä.

Jännittävää!

Pakkasta

Mahtavat pakkaset, siis ihan oikeaa talvikeliä viime päivinä. Ulkona naama jäätyy sekunneissa ja koirat nostelevat tassujaan muutaman kilometrin jälkeen, mutta noin niin kuin kokonaisuudessaan mahtava keli.

Aloitin tänään itse todellisella pehmeällä laskulla kisavuoden, nimittäin nollakoirakkona lainakoiralla Tamskin rally-tokokisojen MES-luokassa. Hilma oli intoa täynnä ja täpisi eteenpäin. Pohdin rataa tottakai Elviiran ja Venlan kannalta ja kyllä tuo oikealla puolella paikalla kääntyminen on opetettava steppi. Nähtiin niin hienoja suorituksia sen suhteen, että pakkohan tuohon on tarttua!

Muutenkin oli kiva tutustua ihan itselle uuteen tuomariin, Tytti Lintenhoferiin. Tuomarina todella mukava ihminen, MES-luokassakin ohjasi rataantutustumisen ja kertoi omia vinkkejään ja näkemyksiään. Arvostelustakaan en tietenkään tiedä, kun nollakoirana ei sellaista saatu, mutta hyviä tuloksia oli tullut jengille. Ja Hilma sai erityiskommentit, että ihana nollakoira, häntä heilui koko ajan (myös silloin, kun se seisoi vieressäni tyhjä katse silmissä, kun pyysin sitä istumaan, radan aikana siis muutamaan kymmeneen kertaan). Mummelikoira ♥

Westiet joutuivat siitä hyvästä makoilemaan kotosalla ja pääsivät vasta illalla totiselle lenkille. Ja vauhti olikin sitten sen mukainen, että tosissaan mentiin. Oli pakko ottaa videollekin pätkä tuota tahtia. Hiki virtasi. Kummallakin oli lainavaatteet niskassa pitämään kylmää tuulta. En ole koskaan hankkinut (enkä varmaan hankikaan) toppavaatteita koirille, villapaidat riittävät talvikelillä. Mutta sadeviitat tai tässä tapauksessa kuoriviitta ja -haalari lainattiin numeroa isomman Hilman vaatekaapista. Venla ensimmäistä kertaa elämässään haalari päällä, mikä aiheutti alkumatkasta hieman mönkimistä, mutta eipä se sitten loppupeleissä menoa haitannut.

Pieni lenkkivideo

Pakkasten ansiosta ollaan kehitetty enemmän aktiviteetteja sisätiloissakin ja naksuteltu paljon juttuja. Venlan kanssa häivytetään vieläkin käsiapua kumarruksesta ja koitetaan erottaa sitä maahanmenosta. Sen lisäksi Ven on tarjoillut peruuttamista ja tötterönkiertoa (jatkuvaa kiertoa). Elvin kanssa ollaan treenattu puolestaan uutta positiota koiratanssiin. Jalkojen välissä olemista niin, että Elvi on takaperin. Ja myös liikkeiden suorittamista esim. minun selkäni takana, tosin vielä katse minuun päin. Hyvin tuntuu väsyttävät klikkeritreenitkin, vaikka lenkit ovatkin vain muutaman kilometrin mittaisia kierroksia.

Viikon vahvana teemana on ollut myös nimeltämainitsematon E ja lelujen paikkausprojektit tarkan valvonnan alla. Vasemmanpuolimmainen oli Tellervon joululahjapaketin sisältö, keskimmäisen pöllöpallon takana on ihan paras piilotella, vaikka lelu onkin enemmän Ven mieleen ja oikeanpuoleinen sammakko on muuten ihan lemppari vesilelu, joka sai viime kesänä vähän enemmän kyytiä nimeltämainitsemattoman E:n toimesta. Lelut on parhaita ja leikkivät koirat vielä parempia.

Terve

Meillä on käynnissä sota. Hiivasota. Saga-skotin loppuaikana tutustuin hiivaan (sen sitkeyteen ja hajuun), kun Sagalle kertyi hiivaa kainaloihin ja korviin. Vaikka Elviiraa on elämässään joka sortin kutinalla, rapsuttelulla, hilseilyllä, karvanlähdöllä ja ihotulehduksilla siunattu, ei ole koskaan jouduttu taistelemaan hiivan kanssa. Vennipennillä ei taas ole ollut mitään ihovaivaa.

Paitsi nyt.

En tiedä, mistä se tuli, miksi se tuli tai miten hitossa tästä päästään eroon. Kuvassa näkyvä tilanne on ns. normaali päivätilanne. Venni kulkee reippaana korvat vähän mutkalla, mutta mieli korkealla kauluri päässä. Siis sisällä, ulkona mennään ilman ja hyvin sujuu. Ei haittaa elämää. Öisin pakettiin lisätään vielä tossut, vaikka ne hautovat jalkoja, sillä kaulurista huolimatta pitkäkinttu pystyy ihan kevyesti nakertamaan kaikkia varpaitaan. Ja sehän nakertaa, koska varpaissa sitä löytyy, hiivaa.

Ihmettelin, kun Venlan tassuja kutittaa, että mikäs nyt. Ihmettelin, että onko niissä jotain tulehdusta märkien kelien vuoksi vai missä mättää. Haistoin ja homma oli selvä. Eläinlääkärillä vahvistettiin hiivatulehdus ja ei muuta kuin sitä hoitamaan. Vedettiin tassut kaljuksi ja totta tosiaan, jokaisen anturan välissä ja jokaisen varpaan välissä enemmän ja vähemmän tulehdusta, hiivatöhnää ja pahimmissa jopa haavaumia. Suupielissä (yläkulmureiden alla alahuulessa) pahaa värjäymää ja lievää tulehduksenalkua, joka samaan syssyyn vedettiin hiivakastiin.

Mistä se nyt sitten saattoi tulla? Syksyllä oli märillä keleillä ilmestynyt furunkuloosi (huonosti tai ei ollenkaan kuivatut kintut), johon eläinlääkäri määräsi katsomatta kortisonikuurin ja antibioottikuurin. Jälkimmäinen varsinkin on hiivan kannalta herkkua. Nam nam. Ab tuhoaa elimistössä huonoa, mutta myös tarpeellista mikrobikantaa tappavan tehokkaasti. Toki kortisonikaan ei ole hyväksi hiivan leviämisen kannalta katsottuna, mutta pienissä määrissä siitä kai joku on joskus apuakin saanut.

Toinen vaihtoehto on ruoka, nimittäin syksyllä oli kokeilussa RC:n allergianappula, kun ei Hill'siä saanut. MIKSI minulle ei mene vähemmästä perille, että RC on se ikuisen viimeinen vaihtoehto. Ajetaan vaikka toiselle puolelle Suomea, jos tarvitsee, mutta RC:tä missään muodossa ei enää ikinä. Vaikkei se tätä tilannetta välttämättä aiheuttanutkaan.

Kolmanneksi voisin heittää vaikka närästyksen, siitä aiheutuneen tassujennakertelun ja näinollen hiivan ilmestymisen.

Iso juttu, sillä Elvin kohdalla se on auttanut kutituksiin sikamaisen paljon, olisi Vennin kanssa päästä eroon nappulasta. Ei kutinoiden vuoksi, vaan tuon närästyksen, sillä olen vakuuttunut, että se johtuu liian kuivasta muonasta. Tähän mennessä kaikki raakaruokakokeilut ovat päätyneet siihen, että 5-30 sekunnin päästä ruokailusta Ven oksentaa, oli sitä raaka-ruokaa ollut sitten teelusikallinen, kupillinen, pelkästään tai nappulaan sekoitettuna. Olen nyt kuitenkin sitkeästi silloin tällöin ottanut sen riskin ja tarjonnut minimaalisen pienen maistelumäärän oksentelun uhallakin. Näin tein myös joulukuun alkupuolella. Ja se kannatti. Ensin pysyi sisällä teelusikallinen kalkkunan jauhelihaa, ilman ongelmia. Sitten ruokalusikallinen, desi, kupillinen ja yhtäkkiä Venla söikin aamuin illoin raakaruokaa.

Maistuvuus on hyvä, tosin Venlalle maistuu kaikki muukin. Testailtiin varovasti myös muita lihoja, jonka jälkeen totesin, että pysytellään lihan suhteen tuossa kalkkunalinjalla (jauhelihaa, lihaluuta, kauloja, sisäelimiä), mutta lisätään ruokavalioon täytteeksi kasvista tai muiden eläinten lihoja esim. sisäelinten muodossa. Ihan vain siitä syystä, että poro oli jo liian riistaa. Sitä ei voinut syödä, vaan siihen piti hieroa itseään, ruokakupissa maaten. Suuri metsästäjä keittiössä.

Nyt ollaan raakaruokalinjalla eletty kuukauden päivät ja KERTAAKAAN ei ole närästänyt. Alkuun oli pariin kertaan tyhjän mahan oksentelua, kun en osannut annostusta ja ateriaväliä hakea oikein eri tavalla sulavan raakaruoan kanssa. Mutta opin nopeasti ja nyt on hyvä meininki.

Uskon, että tuo ruokapuoli on nyt hoidossa ja omalla tavalla auttaa myös hiivasodassa. Ruokaan lisätään myös Molkosania, sen kun joku tietäjä on sanonut saattavan auttaa hiivataistossa. Eipä tuokaan maistuvuuteen vaikuta, vaikka monelta olenkin kuullut, että ruokailu on loppunut tuon pahanhajuisen aineen lisäämiseen.

Tassuja pestään Malaseb-lääkeshampoolla, desinfioidaan Betadine-liuoksella ja lääkitään Canofite-emulsiolla. Näin ollaan nyt menty useampi viikko ja vielä vain muutama varpaanväli sitkeästi ottaa takapakkia ja lähtee keräämään hiivatöhnää itseensä. Huoh.

Mutta monesta suunnasta on lohduteltu, että tämä sota voi kestää vielä pitkään, jopa kuukausia. Että vielä ei kannata ja pidäkään heittää kirvestä kaivoon. Eläinlääkärikään ei ota meitä enää vastaan, sovittiin treffit helmikuulle ja katsotaan, miltä sitten näyttää.

Kaikki mahdolliset vinkit otetaan vastaan tässä sodankäynnissä!

Vuoden ensimmäiset

Vuoden ensimmäiset treenit takana. Käytiin Elviiran kanssa treenaamassa rally-tokoa, ensimmäistä kertaa sitten ikuisuuteen. Tehtiin Petäjän Kirsin MES-rataa viime syksyltä.

Tarkoitus oli käydä koko rata läpi muistutellen lajia (molemmille) ja testaten tasoa ja osaamista. Palkkailin hyvistä suorituksista sitä mukaa, kun niitä kohdattiin. Eli sain palkata usein. Elviira on ihan sikataitava. Siis todella hienoja suorituksia, kun tarkastellaan liikkeitä tai kylttien välistä elämää. Seuraaminen molemmin puolin tarkkaa ja oikealla seuraamisen suhteen selvästi lamppu syttynyt (ja sivulle hakeutumisen suhteen). Kääntyminen oikealla puolella vaatii vielä töitä sekä puolen vaihtaminen edessä. Asennonvaihdot toimivat (istu, maahan, seiso). Paikallaolo ja jääväkin toimii, mutta Elviira oli niin intoa täynnä, että seisominen, kun kiersin ympäri piti toteuttaa takajalat leveässä haara-asennossa niska lähes nurin käännettynä sinne suuntaan, johon lähden kiertämään ja salamannopeasti katseella taas seuraaminen, kun tulen uudestaan viereen. Ja kaikki tämä hullunlaisessa tärinässä. Kevyttä innostusta oli siis havaittavissa tässäkin liikkeessä. Houkutus on aina ollut vaikea, meillä oli namia ja pallo, molemmat vetosivat suunnilleen yhtä paljon ja treeniä vaatii, vaikka hyvin nyt menikin. Putkessakaan ei kuumennut juuri lainkaan, siis pysyi hiljaa!

Mutta kaikki tämä hienous ja sen aiheuttama innostus vaihtuivat nopeasti taas pään raapimiseen. Elämää helpompi kyltti numero 9, istu, käännös vasempaan, istu, jossa vaadin Elviiralta rauhallisemman suorituksen (toistolla) -> vaikeaa, paineistuminen ja fokuksen herpaantuminen, mikä johti haukkumishyökkäykseen kehän laitaa (putki-pujottelulaitaa) kohti. Jossa oli aita ja aidan takana meidän omat koirat, koko hallissa ei ketään muuta missään. Ja kun se sieltä palasi pyytämällä takaisin, jatkettiin kuin ei mitään olisi ollutkaan.

Tämä herättää kaksi kysymystä:

Elvi

1) Miksi?

• Vaadinko liian vaikeita (mielentila)
• Vaadinko liikaa (toisto) 
• Onko Elviira todella noin häiriöherkkä, että kun kontakti katkeaa/tipahtaa tai miellyttävä tekeminen (esim. leikki) loppuu -> reaktio ympäröivään maailmaan

2) Mitä tehdä?

• Pakkohan uusiakin asioita on opetella. Olisiko syytä tarkastella, miten niitä opetan (naksuttamalla) / miten niitä treenataan (lyhyitä pätkiä, yksittäisiä liikkeitä, pidempiä kokonaisuuksia) / minkälaisella vaatimustasolla niitä vaaditaan erilaisissa ympäristöissä (kotona, ulkona, hallilla, vieraassa hallissa, kisatilanteessa)
• Pitääkö palkkaukseen tehdä muutoksia; ollaan käytännössä kokonaan siirrytty ruokapalkkaan (rauhoittava vaikutus), pitäisikö palkkauksen kestää kauemmin, tulla muuttumattomasti samasta kohteesta (vain taskupalkka, vain target)
• Treenata nykyisellään, mutta lisäten häiriötreenin määrää (koira, ympäristö yms. häiriötä)

Näihin mietteisiin Elviiran kanssa.

Venlan kanssa treenattiin seuraamista ja se alkaa näyttää jo enemmän kuin kivalta. Käännöksiin tarvitaan vielä hurjan paljon treeniä, mutta kontakti on kohdallaan. Tosin ruokapalkalla toimii paremmin, olen onnistunut leikkimättömän koiran motivaatiokoulutuksessa niin hyvin, että lelupalkalla alkaa hienoinen edistys. Ehdottomasti positiivinen ongelma!

Käveltiin rallyradalla kylttien lomassa ja kyllähän ne kiehtovat vieläkin pientä terrieriä. Varsinkin, kun pysähdytään ja Ven istahtaa perusasentoon. Napottaa kontaktissa, mutta sitten ei pysykään nahoissa, vaan käy tutkimassa, mikä tämä tämmöinen kyltti olikaan. Treenataan ehdottomasti enemmän häiriötä pikkuneidin kanssa ;)

Ven

2015 - 2016

Joulukuu ilman blogipäivityksiä kiteyttää koko koiravuoden. Hiljaisin vuosi ikinä tuo vuosi 2015.

Treenien näkökulmasta pientä elpymistä edellisvuoteen oli nähtävissä, mutta kisapuoli jäi käytännössä kokonaan pois. Pari koiratanssikisaa, pari agistarttia. That's it. Koulutuksiin osallistuttiin, jos itse järjestettiin tai johonkin oman seuran koulutukseen. Muistaakseni. Ei muuta. Kehitystä ei liiemmin voi sanoa tapahtuneen missään lajissa tai arjessa muutenkaan sen suuremmin. Eleltiin elämää eteenpäin, lenkkeiltiin, muutettiin ja oltiin vain. Tavoitteitakin ehkä oli, mutta ei niitäkään tavoiteltu. Hullu koiravuosi!

Mutta ehkä tuollaisia hulluja aikoja kaivataan, että voidaan nousta aina vain isommalla kohinalla takaisin kaikkiin kehiin uudeksi vuodeksi. Tässä heti ensimmäisenä päivänä jo puolet kevään kalenterista on täynnä, suunnitelmia on paljon, unelmia vielä enemmän ja ihan oikeita treenitavoitteitakin. Aloitetaan muuten treenaaminen tänään. 

Asetetaanko tavoitteita vuodelle 2016? Ihan niin kuin ennen vanhaan?

Kyllä.

Elviiran tavoite numero yksi tälle vuodelle on saada käännettyä huonosta pahemman kautta kamalan pahaksi mennyttä koira-ahdistusta. Vaikka vieressä, lähellä, kaukana tai näkymättömissä (tai pahimmassa tapauksessa jäljellä pelkkä haju) olisi jopa Elviiralle tuttu koira, vieraista nyt puhumattakaan, se ottaa agilitykenttää lukuunottamatta niin paljon häiriötä muista, ettei kykene töihin. Varsinkin jos vaaditaan vähän enemmän, vähän pidempää, vähän parempaa tai muuten aivokapasiteettia kuormittavaa suoritusta sitten rallyssa, koiratanssissa tai tokossa. Elviiralla on 360 asteen huomiointikykynsä säädetty maksimiteholle, että se kuulee, näkee ja aistii KAIKEN. Ja jos se kuulee, näkee, aistii tai vaikka vain kuvittelee koiran, tulee sen prioriteetiksi numero yksi ajaa tämä koira(n kuvitelma) pois. Eihän se päälle käy, mutta sanotaanko näin, että neljännen kerran kun saman koiratanssiohjelman aikana Elviira lähtee samassa hankalassa kohdassa ohjelmaa hyökkäämään kohti kehän vasenta etunurkkaa ajaakseen sieltä kerran koiran ja kolme muuta kertaa kuvitelman pois, ei paljon naurata.

Tämähän on tuttu ongelma ja murhe entuudestaan, mutta kuten sanottu, pahasta kammottavaan tilanteeseen valuttuamme emme voi jatkaa harrastusten ja kisojen parissa ennen kuin saamme tähän apuja ja ennen kaikkea treeniä.

Agilityn parissa aletaan kunnostautua kisakuntoon, niin saadaan oikeasti niitä starttejakin (kroppaa kuunnellen) alle meidän pitkän tähtäimen agitavoitteen, sen yhden nollan saavuttamiseksi kolmosissa. Kolmevitosen rimat ovat edelleen kuumakallen akilleen kantapää.

Tokossa kerätään rohkeutta korkata uusien sääntöjen kokeet ja koiratanssissa rakennetaan uusia liikkeitä ja esitystä AVO-luokkaan!

Venlan kauan tavoiteltu ensimmäinen virallinen startti toteutetaan agilityssa tänä vuonna. Vihdoinkin. Kerätään kisakokemusta ja treenataan ratoja. Oikeastaan epävarmoja esteitä ei ole muut kuin kepit enää, ihan vain treenin puutteesta. Toki muitakin haastavempia tai harvemmin tehtyjä juttuja täytyy kertailla ja tietysti vahvistaa koko ajan varmemmaksi, mutta noin ykkösluokan tasoa ajatellen ei ole paljosta kiinni. Ja hieno agikoiran taimihan se on, vieläkin.

Korkattiin koiratanssissa viralliset kisat viime vuoden puolella (ja saatiin heti kuma). Nyt kun olen todennut haastavaksi saada Venlaa mukaan virallisiin kisoihin, aletaan sittenkin kolmen kuman keräämisen sijasta työstämään AVO-luokan ohjelmaa ja liikkeitä. Päästään ehkä vähän vauhdikkaammin eteenpäin kuin ylläpitämällä tai tekemällä uusia ALO-luokan ohjelmia ja odottelemalla, koska niiden kanssa päästään kisoihin. Eli tavoite kisata ainakini AVOssa tänä vuonna. Jos hyvin käy ja hienosti opitaan, niin mikä jottei nousta voittajaluokkaan!

Rally-tokossa halutaan tänä vuonna aloittaa viikkotreeneissä. Jossain. Vielä ei ole tietoa, mihin voitaisi päästä tai järjestyykö meidän omassa agiseurassa rallykurssi, mutta ehdottomasti halutaan mukaan ja kisakentille tässäkin lajissa. Epävirallisena aikanahan Venla starttasi kaksi ALO-luokan starttia ja sai hyväksyttyjä suorituksia aikaiseksi, joten toiveet startata rallyssa ja kenties jopa nousta AVOon.

Tokoa treenataan todennäköisesti omissa oloissamme, vaikka Venlalla on niin paljon potentiaalia siinä(kin) lajissa, että mieli tekisi päästä siinäkin valmennukseen. Mutta toisaalta yksittäiset koulutukset voisivat olla se meidän juttu omatoimitreenaamisen ohella. En aseta tavoitteeksi tokokoetta, mutta ALO-luokan liikkeiden valmistaminen.

Venlan kanssa tavoitteena päästä myös viikoittaiseen tai harvemmin kokoontuvaan hakuryhmään, että saadaan hiljaisuudessa ollut hakuharrastuskin elvytettyä ensimmäisen kerran uusilla leveysasteilla. Mutta mennään sen harrastuksen suhteen omalla painollaan.

Ja meinasi unohtua! Vuoden ainut tavoite, jota ollaan jo lähdetty työstämään trimmauksella ja siedätyksellä, on näyttelyihin osallistuminen Vennin kanssa. Ykkösasiana saada narttujensiedätystä ja käytös haltuun. Toki tuloksetkin saavat pysytellä mieluummin ERIn puolella ja omakätinen näyttelytrimmaus jatkuu ja harjoittelut sillä saralla. Ei tulostavoitteita.

Aikamoinen vuosi edessä! Sitkeyttä ja onnea kaikille muillekin tavoitteiden parissa painiville, kokonainen vuosi aikaa tehdä töitä :)