Järjettömän typerä ajatus.

Tehtiin lyhyissä pätkissä ja aina aloittelijoiden pätkien väliin tuli joku jatkokurssilainen omien treenitoiveidensa kanssa ns. omalle ajalle. Olisi niin pitänyt Venlakin ilmoittaa tällaiselle paikalle, niin oltaisiin oikeasti jotain voitu treenatakin. Toki häiriö/sietotreeniksi tämä päivä oli oikein hyvä. Ja päästiin ihan loppuvaiheessa tekemään yksin "koreografia" lennosta eli päästiin myös tekemään yksin ja edes vähän rentoutumaan. Venlan kontakti on kyllä ihan mieletön. Siinähän tuo mukana tepastaa ja tuijottaa häntä pystyssä vain minua. Ihanaa vaihtelua 360 astetta ympäristöään tarkkailevaan Elviin verrattuna. Ja vaikka tosiaan noissa yhteistreeneissä pojille tuli kärhämää tai joku muu oli ylipäätään lähellä, Venla ei edes vilkuillut siihen suuntaan vaan piti vain kontaktia yllä.
Elviira oli jatkopaikalla ja yritetään päästä Janakkalaan kt-kisoihin marraskuun alussa. Freestylessahan vielä taistellaan leijonaohjelman parissa. En suostu luovuttamaan, ennen kuin se menee edes kerran kisatilanteessa niin, että voin olla jokseenkin tyytyväinen Elviin. Mutta tasapainona/väsytystaktiikkana/yllätysmomenttina haluaisin myös saada Elvin HTM-ohjelmalla mukaan. Siinähän ei suinkaan ole muuta ongelmaa kuin tehdä se ohjelma vielä ennen kisoja. Tänään päästiin Sallan ideoinnilla jo puoleen väliin saakka eli eiköhän tämän päivän inspiraation voimin se loppukin siitä hahmotu.

Alusta saatiin oikeastaan ihan kiva. Aloitetaan kerjuulla, sitten Elvin pitäisi kiertää sivulle, mutta itselleni tuli kotimatkalla mieleen, että olisiko sittenkin parempi, että se tulisi suoraan sivulle. Ihan vain sen takia, kun jellonassakin tuo alun kerjuu-kierto on alkanut tökkiä. Tai siis se kierto-osuus siitä. Sitten jatketaan reippaalla vauhdilla ja tehdään vähän siksakkia välissäseuruulla ja sen sellaista. Saatiin hyviä meille uusia ajatuksia positioiden väliin (en todella enää muista miksi niitä kutsuttiin, mutta niille positioiden välisillekin jutuille on oma terminsä).
Vaikeinta oli kuitenkin oma liikkumiseni. Voin ja pystyn kävelemään normaalisti eteenpäin musiikin tahtiin. Hitaammin ja nopeamminkin. Mutta vaihtoaskelhyppykierieneteenpäin -etenemiset ovat aivan järkyttäv(iä)n haastavia. Elviira kuitenkin todella hienosti kesti kaikki epätoivoiset hyppely-yritykseni ja eiköhän jotain sellaisia joulunumeroon pidä saadakin. Onneksi jatkossa meidän HTM tulee olemaan marssipainotteista, kunhan saadaan niihin ohjelmiin puvustukset kuntoon, ei minunkaan tarvitse juuri muuta osata kuin kävellä.
Vennipennin kanssa olisi kyllä kiva tehdä jonkun sortin FS-esitys Janakkalaan. Nyt en tiedä, haluaisinko tehdä sillekin joulunumeron vai pitäisikö kokeilla tehdä joku pienikiva Vennin tunnusmusiikkiin. Ehkä hieman tämän päivän koulutuksesta rohkaistuneena voisin yrittää rakentaa ei-teemallisen koiratanssiesityksen. Aikamoinen haaste, mutta Venla on niin hieno pieni koira, että mitä en sen eteen tekisi.
Plikkojen parhaat puolet:
Venla - kontakti, kontakti, kontakti ja kontakti
Elviira - vire (se oli hallinnassa!), keskittyminen, superhyvä käytös
Kuvista kiitos Riikalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti