Pitkä, kylmä, kisaviikonloppu

 Vaasassa kisattiin sekä lauantaina että sunnuntaina Elviiran kanssa agilityn kolmosluokassa. Yhteensä viisi starttia, joista kolme lauantaina (tuomari Anders Virtanen) ja kaksi sunnuntaina (tuomari Katarina Virkkala). Venla raukka kulki mukana koko viikonlopun kaikilla lämppälenkeillä, muuten autossa odotellen. Kun siis ollaan illalla tultu kotiin, on pikkukoirassa ollut hieman ylimääräistä virtaa purettavaksi. Korjataan se huomenaamulla, kun mennään aamulenkin sijaan ajamaan yksi verijälki, jonka tänään kotimatkalla vedin metsään. Saatiin nimittäin paikka ensi viikonlopun mejä-kokeeseen. Ihmeiden aika ei ole ohi.

Mutta palatakseni agilityyn, ratapiirrokset ovat täysin hämärästä ulkomuistista piirretty, mutta kyllä niistä idean saa ja ehkä pystyy paremmin hahmottamaan selityksiäni. Kaiken kattavasti täytyy sanoa, että Elviira oli näissäkin kisoissa todella järkevä. Teki töitä ja yritti tosissaan. Postaus on järkyttävän tylsä ja nälkävuosia pidempi, mutta se lukekoon loppuun, joka jaksaa. Ketään tuttuja ei ollut katsomossa, joten en jaksanut vaivata vieraita kuvaamisen suhteen. Tehtiin siis hommia ja saatte tyytyä kirjalliseen selontekoon.

A-agirata

Kisat aloitettiin lauantaina agiradalla. Alussa Elvi jäi hyvin ja menin kakkoselle ottamaan vastaisella ensin pituuden ja takaakierron ohi ja käänten pakkovalssilla kakkoselle. Siitä kolmoselle vienti, nelosen takaakierrolle heitto, sokkarin kautta vitosen takaakierrolle ja puomille. Kaasu pohjaan ja persjättö puomin alastulon jälkeen ja ehdin hyvin. Kääntyi kivasti kepeille. 8-putken kautta hypylle, josta heitto putkeen. Irtosi yllättävän kivasti tuonne kymppiputkeenkin, ollakseen Elvi. Kiireen tuntua tuli, mutta ehdin sokkariin okserille. Kun Elviira ponnisti, lähdin rankasti kääntämään valssiin, että saisin sen mukaan 12 hypylle, mutta takimmainen okserin rima tuli siitä hyvästä alas. Ei muuta kuin jatkettiin matkaa Aalle. Aan jälkeen valssi 14 aidalle, heitto takaakierrolle ja saksalaisella 16.hypylle, 17 ja ennen putkea persjättö. Keinun kautta loppusuoralle. Radalla tippui myös toinen rima, mutta en enää kuollaksenikaan muista, mikä se oli. Ohjausvirheestä se kuitenkin johtui, sillä olin monessa ohjauksessa myöhässä.

Hei olisiko voinut olla jopa 12, sillä seisoin Elvin edessä silloin kuin sitä sinne käänsin. No, joka tapauksessa tultiin maaliin fiiliksellä, jes, hyvä rata, 10 rv. Kunnes katsottiin tulostaulua, jossa luki 20 rv. Ei pienintäkään käsitystä, mistä nuo kaksi muuta vitosta tulivat (arvostelulapun mukaan nimenomaan vitoset eli ei kiellot). Rimoja en kuullut tippuneen muita ja kontaktit otti. Tosin huomasin medien kisoja seuratessa, että järjestäin koirat, joilla oli juoksukontaktit, saivat vitosen puomilta, vaikka olisivatkin osuneet. Kun taas pysäyttäjät, joiden koirat luisuivat ensin pois alakontaktilta ja sitten peruuttivat siihen takaisin, säästyivät virheittä. Tuomaripeliä sanon minä. Vauhti oli 3,9m/s luokkaa.

B-agirata

Päivän toiselle radalle lähdettiin hieman hämmentyneenä edellisen radan tuloksesta, mutta silti hyvillä mielin. Kiinnostavia tekemispaikkoja tälläkin radalla. Alun pituus ei tuottanut mineille ongelmia, mutta valitettavan moni maksi lähti kääntymään ohjaajan perään ja hyppäsi pituuden sivusta ulos hyllyttäen heti toisella esteellä. Elvi suoriutui hyvin ja alussa teinkin kolmosen takaakierron jälkeen valssin neloselle, siitä vitosen saksalaiselle ja keinulle. Keinusta Elviira lähti todella mahtavasti putkeen, olin itse vielä suunnilleen putken toisen suuaukon kohdalla, kun Elviira pyyhälsi jo oikeasta päästä sisälle. Kasille käntyikin sitten jo ihan linjassa ja ysin päätin ohjata vasemmalta, vaikka arvasin, että keppikulma on haastava. Niinhän se olikin, mutta Elviira jumahti kymmenesosasekunniksi ensimmäiseen väliin odottamaan minua, ei siis liikahtanut väärään suuntaan vaan juoksi oikein sisään ja jäi ensimmäiseen keppiväliin, kunnes se näki, että lähdin vasenta puolta mukaan. Ei virhettä. Hypyn kautta putkeen, Aalle, Aan jälkeen persjättö ja putkeen.

Sitten teinkin vähän omia kuvioita, kun en vaan saa Elviiraa muuta kuin puolivalssilla 15-aidan kaltaisiin kohtiin ja puolivalssi olisi tuossa kuviossa ollut jatkon kannalta auttamattoman hidas. Eli toteutus oli sitten heitto 14 takaakierrolle, päällejuoksu persjättö, 15 takaakierto päällejuoksu, persjättö, 16 aita, valssi (ja tässä valsissa olin jo toooodella myöhässä), tuuppaus 17 aidalle ja lähdin täysiä juoksemaan 19 putkea kohti, jota ennen piti ehtiä tehdä vielä yksi sokkari. No, voitte kuvitella, kun heitän Elvin 17 hypylle ja lähden itse juoksemaan vastakkaiseen suuntaan, pysyykö se rima ylhäällä? No ei pysy. Kuitenkin rata puhtaana loppuun eli tuloksena 5rv, nopeus 3,7 tuntumassa.

C-hyppyrata

Lauantain viimeinen rata oli hyppäri. Alku tuntui rataantutustumisessa hankalalta, mutta ei sitten Elviiran kanssa ollutkaan. Renkaalle kutsumaan, heitto kolmonen, nelosen takaakierrolle, persjätön kautta vitosputkeen. Kiirellä persjättöä tekemään putken jälkeen, pituus, tyrkkäisy seiskan takaakierrolle. Pelkäsin, miten käy kasin, mutta estevälit olivat sen verran pienet, että Elvi ei tarvinnut kuin vastaista kättä hypätäkseen kasin oikein. Ysin takaakierron kautta putkeen ja muuria kohti. Muurin palikat pysyivät paikoillaan, mutta kuului kynsien raps, siitä vitonen. Jatkettiin kepeille, autoin alkuun, hyvä minä!

Sitten tultiin taas suoraan putkeen ja Elviira sata lasissa suoraan eteenpäin putkelta kohti 16 estettä. Karjumalla sain sen taas kääntymään 14 hypylle, mutta sitten jo oma ohjaukseni oli niin surkea, että Elviira ei todellakaan ennen hyppyä tiennyt meidän tekevän niistoa. Rima alas. 15-hyppy suoraan ja 16 aidalle taas niisto, heitto 17 aidan kautta putkeen. Sitten teinkin ihan hiljaisen puolenvaihdon ja menin kyttäämään 19 aidalle, koska Elvi tulee putkesta. Tulihan se, sata lasissa ja suoraan kohti 15 hyppyä, sillä sille puolellehan olin jäänyt. Kutsulla mukaan, helppo loppu, 20 hypyn jälkeen valssi ja nostan katseeni viimeisellä hypyllä kohti maalia ja noin neljä metriä viimeisestä aidasta seisoo suorassa linjassa jackrusseli omistajineen. Elviirahan lanasi viimeisen hypyn ja lähti hyökkäykseensä. Napakalla sivulla kääntyi kuitenkin metriä ennen russelia ja tuli sivulle. Toivottavasti täti pelästyi sen verran, ettei enää tule "katsomaan rataa" maaliin. Järki hoi..

Tuloksena siis 15 rv, aika jossain 3,8 hujakoilla. Tällä radalla oli Elvissä selvästi huomattavissa väsymystä ja oma ohjaukseni oli paikoitellen aika surkeaa.

D-hyppyrata

Sunnuntain ensimmäiselle radalle lähdettiin niin, että Elviiralla oli täysi räyhä päällä, kun oltiin edellisenä päivänä jo oltu paikalla, niin jokainen mutka kenttää kohti oli tuttu ja lämppäämisestä ei tahtonut tulla mitään. Lähdössäkin jätin Een paikoilleen ja otin yhden askeleen, jolloin Elvi jo sätki lähteäkseen. No, onneksi tuossa alussa ei ollut kiire, joten otin ehkä pari metriä etumatkaan ja jo lähdettiin. Odotin Elviiran mukaan ensimmäisen hypyn yli ennen kuin lähdin kiihdyttämään (hyvä ohjaaja!), mutta kylläpä se makeasti irtosi putkeen. Lukitsi sen jo ensimmäiseltä aidalta.

Minulla oli hyvin aikaa sokkariin putken jälkeen, siitä heitto nelosen takaakierrolle vasemman kautta, siitä päällejuoksu-sokkarin kautta vitosen pyöritys. Muistin odottaa, rima pysyi ylhäällä! Siitä vauhdilla kutoselle ja melkein myöhästyin persjätöstä putken jälkeen. Ehdin nipin napin ja Elvi kääntyi kivasti seiskalle. Putken jälkeen tein valssin ja siitä kepeille. Renkaan kävin avittamassa, sillä Elvi viime hallitreeneissä, joissa rengas ollaan viimeeksi nähty, juoksi koko ajan läpi kauemmalta puolelta. Tuolla oli hyvä ja selkeä rengas, hyvin siis meni. Putkeen ja putken jälkeen taas persjättö.

Sitten mietin tuota 12-hyppyä, että en voi niistää sitä, koska niisto kääntäisi sen väärään suuntaan jatkon kannalta. Pakko siis pyörittää 12 hyppy ja kuin ihme ja kumma, onnistui. 13-hypyn haki hyvin, lähti takaakierrolle ja sitten tultiin okserille, joka edellisenä päivänä tuli alas. Ajattelin etukäteen, että jos ohjaan sen kääntäen, rima tippuu todennäköisemmin eli ohjasin ns. suoraan, olin lähes hyppyjen välissä, kun Elviira oli ylittänyt okserin ja molemmat rimat ylhäällä. Tässä vaiheessa kävi mielessä, nytkö se nolla tulee! Meinasi tehdä tiukkaa, sillä Elviira ampaisi 17 suorasta putkesta niin kovaa ulos, että hyppäsi hypyn ja oli jo jatkamassa pituudelle, kun sen sieltä hypyn ja pituuden puolestavälistä sain valssilla käännettyä viimeiseen putkeen. Persjättö putken jälkeen ja riskillä toiseksi viimeiselle esteelle niisto.

Onnistui, viimeinen rima pysyi ylhäällä eli tässä se oli. Elviiran ihka ensimmäinen nollatulos agin kolmosluokasta. Jeeeeeee!!!! Sijoitus kolmas, nopeudella 3,85m/s.

E-agirata

Viikonlopun viimeinen rata oli sitten agirata. Alussa Elvikin jäi suosiollisemmin, niin pääsin kakkoshypylle asti starttaamaan. Siitä kääntö kolmosputkeen ja ohjaus nelosputkelle. Ei ole kerta eikä ensimmäinen, kun Elviira tulee nelosputken kaltaisessa tilanteessa putken suun ohi (siis se entinen Elvi, joka ei mene putkiin), joten jäi varmistamaan ja kääntämään sen ysikympissä sinne. Miksi en lähtenyt liikkelle siinä vaiheessa, kun näin, että se putken lukitsi? Tavasta vai tottumuksesta, tiedä häntä, mutta olin karusti myöhässä vitoselta. Ehdin kuitenkin sokkariin ja siitä kääntö vitosen kautta kohti suoraa putkea.

Se entinen Elvihän on aina tehnyt niinkin, että putkestä käännytään heti sinne suuntaan, missä minä olen. No nyky-Elvi toimii niin kuin mikä hyvänsä hyvä koira, juoksee suorasta putkesta täysiä eteenpäin, jos ei muuta sanota. Ja eihän sille ole koskaan putkijarrua opetettu, joten ei paljon sanottu. Rankalla Elviira TÄHÄN -käskyllä sain juuri ja juuri käännettyä Elvin ennen kasihyppyä valsiin, siitä seiskan yli, valssilla kasi ja kepeille. Keppien jälkeen putkeen, renkaaseen ja keinulle. Keinunkin malttoi odottaa, mutta sitten. Olin niin huolissani siitä, miten ikinä ehtisin juosta Elvin eteen tekemään persjättöä puomin jälkeen, että aloin ajatella sitä jo keinun jälkeen. Mukamas tyrkkäsy kolmentoista takaakierrolle, vilkaisu kohti puomia, vilkaisu takaisin koiraan ja eiiiiiiiii, suoraan hyppäsi.

Otettiin siitä hylätty, puomin, pituuden ja hypyn kautta pihalle. Onhan se kuitenkin kehitystä, jos viikonlopun viidestä radasta vain yksi on hylätty. Kertoo myös siitä, että olen saanut itseäni psyykattua pois siitä "jos tulee ratavirhe, peli on menetetty"-mentaliteetista.

Ei tullut lelua tai muutakaan käytettävää palkintoa tälle koiralle.

Muutamia yleisiä huomioita. Elviiralla on melkoista tasainen vauhti: 3,7-3,9 radasta riippumatta, mikä on positiivinen asia, sillä siitä pystyy kiristämään. Ja toisaalta, noilla ajoilla ehditään ihanneaikaan. Nyt halutaan kuitenkin keskittyä siihen, että saadaan virhemarginaali pienemmäksi. Vähemmän noita 20 rv:n ratoja, enemmän 0 rv:n ratoja. Toisekseen mielestäni on mahtavaa, miten ennen iilimatona jalassa kiinni roikkunut koira on lakannut puremasta, irtoaa, lukee rataa ihan innoissaan, suutahtaa, kun ohjaan väärin, mutta suorittaa silti parhaansa mukaan, ei sikaile ja ihan oikeasti yrittää parhaansa, koko ajan. Agility on Elviiran kanssa maailman paras laji!

Ensi viikonloppuna on vielä karumpi agilityrupeama edessä, sillä kisataan Janakkalassa. Elviira NELJÄN startin verran sunnuntaina ja itse juoksen samaisena päivänä vielä kolme ykkösen starttia Tellervo-tibben kanssa. Hullua. Mutta hauskaa.

Kisajärjestelyt olivat muuten onnistuneet, kisapaikka oli kiva ja hyvät lämppäys/jäähdyttelymaastot, ilmo toimi ja kuulutus oli hyvä. Mutta radanrakennus oli tuhottoman hidasta, mikä omalta osaltaan myöhästytti päiviä. Siinä vaiheessa kun ollaan jo tunnin verran aikataulusta myöhässä sateessa ja merituulen raikkaudessa, ei paljon naurata ketään. Ja toisekseen seura oli hehkuttanut mahtavia palkintoja netissä ennakkoon, mikä melkein nauratti, kun itse astelin palkintopöydän ääreen Elviiran kanssa. Vaihtoehtoina oli Hauhaun markettikuivamuonaa tai pokaali. Kiitin ja sanoin, etten tee kummallakaan mitään, jolloin palkintojenjakaja tuuppasi jostain toisesta laatikosta Marimekon käsipyyhkeen ja namipussin kouraani ja sanoi ota tosta, anna vaikka lahjaksi. Olihan siellä toki niille aikaisemmin palkituille radoille ollut kanafileesäkkejä, älypelejä, leluja ja lahjakortteja, mutta kummasti ne olivat menneet ensimmäisten neljän palkintojenjaon aikana kaupaksi melko tehokkaasti.. Elvi oli hieman pettynyt, kun ei saanutkaan lelua, mutta innolla jakoi pihvitikun Vennin kanssa takapaksissa ja kävi nukkumaan kotimatkaa varten.

Uusia koitoksia ja itsemme voittamisia kohti.

Miksi mitään muuta

Kesäkauden ensimmäiset tosikot eli meidän LAKKEn agilityn viikkoryhmän treenit takana. Ja päässä on vain yksi ja ainut kysymys. Miksi harrastan yhtään mitään muuta Elviiran kanssa kuin agilitya? Siitä on tullut ihan mieletön. Ottaa etäisyyttä, lukee rataa, ei ahdistu, vaikka ohjaajassa olisi parantamisen varaa. Ihan vähän vaan huonolaatuinen video saa puhua puolestaan, mutta erityistä huomiota kiinnittäisin viimeisen ratavedon pyörityksiin. Ikinä milloinkaan en ole voinut radalla a) ohjata väärin/huomata ohjaavani väärin, ilman että Elvi on siitä rankaissut tai b) SELITTÄÄ MITÄÄN. Ja Elviira vaan tekee, tekee, tekee. Loppuun vielä juoksareiden vahvistusta vknlopun kisoja silmäillen.

Mieletön, mieletön, mieletön.

Tuon jälkeen onkin aina niin vaikea mennä viilettää Venlan kanssa. Tuntuu tosi pahalta, koska vauhtia ei ole. No, videota katsellessa sentään vähän piristyy, kun se sentään laukkaa, ei ravaa. Mutta on se hidas. Toisaalta tänään on maha kipuillut, joten enpä parasta mahdollista vauhtia odottanutkaan. Sikatarkka ja yrittää tehdä koko ajan täsmällisen parhaansa. Pikkukoira. On sillekin paikkansa agissa.

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Tämä viikko on todellinen trimmausviikko, sillä Venla on jo puoliksi nypitty kesäturkkiin (ja loppukesäksi voisi ehkä jonkun näyttelynkin katsastaa). Huomenna jatketaan sen projektin parissa. Elviira taas on kaljuunnutettava viikonlopun agiputkea varten. Viisi (5) starttia ehkä helteisessä Vaasassa meren rannalla. Otetaan kaikki tuulenvastus pois, mikä otettavissa on ;)

Tänään meillä puolestaan vieraili ihka ensimmäinen vieras koira, jota olen koskaan trimmannut. Reipas puolivuotias Welmu-westie. Welmu kävi lähes kuukausi sitten ensimmäisessä trimmissään ja täytyy sanoa, että Elviiran pentuajat sieltä kaukaa menneisyydestä tulvahtivat mieleen. Pehmeä pumpulipallo, jonka karva on niin tiukassa, ettei mitään rajaa. Nyt toiseen trimmiin Wee olikin jo huomattavasti helpompi nyppiä ja uskoisin, että seuraavassa trimmissä karva irtoaa kuin vettä vaan.

Welmu trimmin jälkeen

Hauska huomata, miten erilaisia kaikki koirat ovat. Elviiralla on rintakehä, pää ja jalat maailman herkimmät. Joo, revi häntää vaan, ei haittaa. Aah, ihanaa, trimmaa selkää, trimmaa, trimmaa, trimmaa. Venlalla kainalot ja häntä ovat ihan pahimmat, aina saa taistella. Mutta ei mitään, nypi pääkarvat vaan tai jalat tai mitä vaan, kaikki käy. Welmulla kun taas takapuolen päällä oli hurjan herkkää, samoin kuin vasemmalla puolella kaulassa. Ja se pää. Naps, naps ja NAPS, hyvä etteivät sormet lähteneet mukana :D Mutta sitten taas joku rintakehän nyppiminen, so what. Tai takajalat tai mahanalunen.

Pieniä onnistumisia sentään, kun sain Welmunkin nypittyä jonkinlaiseen kuntoon. Venlaan ja sen turkin helppouteen kun on tullut totuttua, tuollaiset Ween ja Een kaltaiset pölypallot tuntuvat lähestulkoon urakkahommilta. Jos joskus vielä westiepennun otan, valintakriteereinä ovat matohäntä (kertoo siitä, että koiralla on neljä jalkaa, jotka se tiedostaa) sekä suora ja lyhyt turkki. Vähään tyydyn kyllä.

Venla oli portin takana, mutta tällä kertaa hiljaa, kun Welmu oli pöydällä. Elviira päätti itse itsensä vapauttaa ja hypätä portista ulos haukkumaan ja seuraamaan Welmua. Jos ihmisilläkin käy niin, että vanhana kaikki ominaisuudet, ne hyvät ja huonot, vahvistuvat, niin käy myös koirilla. Elvi on aina osannut haukkua. Mutta ei hyvä ihme, kun se ei tahdo nykyään enää osata lopettaa. Vououou, räksytiräksyti, vouvou, väh, väh....

Kannatti olla kiltti, siitä hyvästä sai ihan parhaan lelun!

Viikonlopusta viikonloppuun kavereiden kanssa

Tuntuu, että arki rullaa kesän tultua niin kovilla eteenpäin, ettei ehdi hengittää kuin viikonloppuisin. Jos silloinkaan!

Kesä on täällä

Ennen vappua ehdittiin pekoilla Venlan kanssa. Käytiin taas uusissa maastoissa, tällä kertaa Kuortaneen suunnalla ja vaikka sekä seura että maasto olivat mallillaan, treeni oli huonoin pitkään aikaan. Tehtiin liian pitkä treeni. Maalimiestä ei meinannut löytyä millään ja kaikki olivat ihan loppu. Olipahan opetus sekin, lyhyempiä, helpompia treenejä vielä alle. Saatiin muuten myös hyvä vinkki, kun treenikaveri kertoi jostain toisesta, joka on tehnyt haukkutreenejä koiralleen useinkini pyörälenkin päätteeksi. Siis kun koira on hengästynyt, niin sitten vielä haukuttanut koiraa. Tämähän vastaa täysin todellista tilannetta, sillä koirahan on voinut joutua rämpimään vaikka minkälaisessa maastossa ennen kuin maalimies löytyy ja silti ääntä pitäisi saada lähtemään. Ven kyllä haukkui noissa treeneissä hyvin ja lähti heti ääntelemään. Jotain positiivista sentään.

Niin mikä takaluukku?

Noihin pekotreeneihin päästiin treenikaveri Brunon ja omistajansa kyydissä. Yritettiin Brunon jättihäkillä blokata Elviiralle ja Venlalle tila takaluukusta, mutta se ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Tällä viikolla tuo samainen Bruno-villis kävi meillä kotona vierailuilla ja treeenattiin naksuttelua. Sanotaanko, että westiet ovat ehkä hieman reviiritietoisia, sillä heti, kun oven raosta pilkisti pikimusta nenä, alkoi tappohuuto (ja sisäinen taistelu eli Elviira hyökkää murisevan Venlan kimppuun). Mutta heti, kun kumpikin tajusi, että kyseessä on tuttu poitsu Bruno, karvat laskeutuivat ja lähdettiin esittelemään villikselle kämppää. Venla olisi halunnut ottaa pientä juoksuleikkiäkin Brunon kanssa pihalla, mutta aitaa ei olla vieläkään ehditty laittaa kasaan pihan ympärille. Viimeistää kesäkuussa, kun kesäloma alkaa, laitetaan pihakin leikkikuntoon! Naksuttelemalla opetettiin muuten Brunolle tassun laittamista kuonon päälle (häpee). About 10 teippi kuonon päällä -toiston jälkeen hoksasi mitä haettiin, poistettiin teippi ja liike oli valmis. Eeeeei meitä terriäisiä harmittanut, nimim. toista vuotta opetellaan, eikä vieläkään tarjota ilman koko kuonon ympäri vedettyä teippiä ;) Mahtavia eroja koirissa, mutta en vaihtaisi terriäistä mistään hinnasta (vaikka oishan se villakoira helppo)!

Vappu vietettiin vanhoilla kotikulmillani Mäntässä, kultaistennoutajien Colan ja Seelan parissa. Seela on Venlan kanssa samanikäinen ja muistaa kyllä, miten ne aina kakaroina leikkivät, mutta Venla on vanhentunut vauhdikkaammin ja komentaa kyllä Seelan kuriin ja nuhteeseen, kun leikki menee hieman villiksi. Kova kunnioitus kultaisilla onkin terriereitä kohtaan, sillä kumpikaan ei pystynyt tulemaan samaan makuuhuoneeseen, jossa nukuin, kun ne tiesivät terriereiden vaanivan sängyn alla. Toisaalta taas lenkille lähdössä ihan hyvä vaan, että eteisessä viisi kertaa pienemmät territ pitävät kuria, kultaisilta kun tuntuu hetkittäin lähtevän mopo käsistä innostuessaan. Cola sai viettää 11-vuotiaan lenkkivapaapäivää kotona flunssaisen emäntänsä kanssa, kun itse kävin ensin pyöräilyttämässä Seelaa ja sen jälkeen vielä toisen lenkin terriereiden kanssa. Kyllä pyöräily koirien kanssa on kivaa ja tuntuu ne koiratkin tykkäävän.

Luulin jo, että tuo vapun lenkkeily olisi ollut kutsuttavissa liukuhihnalenkkeilyksi, mutta sitä en ollut vielä nähnytkään ;) Meidän agitreenikaveri talvelta on ollut varsinkin Venlan lemppari irlanninsetteri Romeo, joka on sulattanut kyllä Elvinkin sydämen. Lähdettiin tässä eräänä päivänä iltalenkkeilemään Romeon emännän kanssa ja mukana roikkui perheen toinen koira, pihis. Kierrettiin lenkki ja palattiin kaverin kotiin, vaihdettiin irlantilainen ja pihis gordoninsetteriin ja mäyräkoiraan ja lähdettin seuraavalle kierrokselle. Sitten tultiin vielä kertaalleen vaihtamaan setti toiseen mäyräkoiraan ja dreeveriin. Käveltiin jokaisen parin kanssa puolisen tuntia eli vaikka periaatteessa ajallisesti ja matkallisesti tuo lenkki ei ns. normlenkistä poikennut ollenkaan, olivat molemmat westiet aivan naatteja, kun päästiin kotiin. Psyykkinen rasitus olikin siis pahempi kuin fyysinen. Hauskoja kavereita ja varsinkin emäntänsä kanssa kuluu helposti hetki jos toinenkin jutellessa.

Helatorstaina aloitettiinkin sitten tämän kauden (ja vuoden) agilityt kisoilla Kokkolassa. Elviira starttasi kahden agiradan verran ja mentiin rennolla meiningillä Anders Virtasen radoille. Kumpikin rata huiteli lähes 200 metrissä, mikä pienessä hallissa talvikauden treenanneena tuntui kyllä jaloissa suoritusten jälkeen. Onneksi kesäkentällä riittää meilläkin tilaa, niin päästään tekemään myös matkaltaan pidempiä juoksusuorituksia. Hämmästys oli kyllä suuri, kun mentiin Elviiran kanssa ensimmäinen rata. Nimittäin sillä on oikeasti seiskavuotissynttäreiden jälkeen kasvanut järki päähän. YKSIKÄÄN RIMA EI TIPPUNUT. Toki otettiin vitonen sitten siitä hyvästä kontaktilta (eipä olla paljon kontakteja muistuteltu...), mutta saatiin tulos ja ennen kaikkea, Elviira teki sikamaisen hyvin töitä. Siis todella keskittyneesti ja siististi. Ei mitään jalansyöntejä tai muitakaan terriäiskohtauksia. Huomasin puolessa välissä rataa, kun itsekin läkähtyneenä siellä hikoilin, että Elviira vaihtoi isomman vaihteen silmään ja pikkuisen himmasi. Olisihan sen tietysti voinut trimmata kesätukkaan ennen kisoja, mutta.. on siinä osittain varmasti sitä matkan ja pitkän treenin tekemättömyyden syytäkin. Eipä olla juuri kovatempoisia treenejä tahi lenkkejä talven aikana tehty. Kaikesta huolimatta aika oli tasainen 3,9m/s etenemällä eli hyvin ehdittiin ihanneaikaan.

Toisella radalla hämmästys oli ehkä vielä suurempi. YKSIKÄÄN RIMA EI TIPPUNUT. Joo, olivathan rimat toki 30cm:ssä, mutta ollaan me tiputeltu kaksvitosiakin ihan helposti. Toisella radalla olin itse aivan loppu, en jaksanut väistää ja sen myötä yritin ohjata Elviiraa kepeille sellaisessa kulmassa, ettei sillä ollut mitään mahdollisuuksia sinne päästä. Jätettiin rata siihen ja poistuttiin paikalta, sillä en saanut enää koottua ajatuksiani keppikiellon jälkeen. Toinen rata meni siis täysin oman ohjaukseni piikkiin. Mutta saatiinpa sellainen kisakipinä Elviiran kanssa taas, ettei paremmasta väliä! Jos mennään seuraavaksi Vaasaan viiden startin kisoihin... tai Tampereelle neljän.. ja siitä seuraavana Janakkalaan neljän.. ja ja ja. Kesä on kisoja täynnä ja mulla on kisakoira, jes! :)

Tämä viikonloppu aloitettiin iltaisella vaelluksella Seitsemisen kansallispuistossa, jossa pysähdyttiin patikoimaan etelänmatkalla. Hienot metsät, joskin hieman kosteaa paikoitellen, kun Venlakin humahti suohon kylkiä myöten. Noihin metsiin täytyy joskus lähteä ajan kanssa ja pidemmälle kierrokselle. Olen sitä mieltä, että Suomessa on ihan mahtavan paljon mahdollisuuksia lähimatkailulle. Aina ei tarvitse lähteä merta pidemmälle kalaan. Muuten viikonloppu menikin perusporukan eli Hilman ja Tellervon kanssa ollessa ja mennessä. Kotiinpalattuamme ovikello soi ja saimmekin extempore iltalenkkiseuraa edellä mainitusta pihakoira-Näpsästä ja perheen parista mäyräkoirasta.

Onnellisia, kiireisiä ja tekemisentäyteisiä päiviä ystävien ja koirakavereiden kanssa. Mahtava elämä. Eikun uutta viikkoa kohti.

Too much information

Guru

En tiedä edes mistä suunnasta lähteä purkamaan tätä blogitekstiä, sillä pää on vieläkin ihan ylikierroksilla informaatioähkystä.

Viime viikon hoitokoira-Hilman vierailun aikana terrien kanssa tehtiin vain tokon minitreenejä sekä häiriöttä että häiriössä, kotona, hallilla ja kentällä. Hilman kanssa juostiin mummoagilitya muutamaankin otteeseen ja muuten juostiin ympärii Lapuaa lenkeillä koko lauman voimin.Viikonlopuksi vietiinkin sitten Hilma kotiin ja sattumien summana ilmoittauduin vielä viime hetkellä mukaan kuunteluoppilaaksi Richard Curtisin koiratanssikoulutusviikonloppuun.

Olin alunperin ilmoittautunut koirakkopaikalle, mutta peruin sen, sillä tarjolla oli etsintäkurssi. Jälkimmäinen näistä peruuntui yhtäkkiä ja koirakkopaikkoja ei enää koiratanssiin ollut. Harmittelin sitä matkalla Riihimäelle, mutta onneksi paikan päällä ei harmittanut enää ollenkaan. Koulutuksessa tehtiin kaikki ns. ryhmätehtävinä eli kentällä oli samaan aikaa n. 7 koirakkoa tekemässä harjoituksiaan. Tuo olisi ollut Elviiran kanssa mahdoton tehtävä. Tyydyin siis ilolla seuraamaan kuunteluoppilaana koulutusta.

Lauantaina koirakkopaikoilla olivat edustusjoukkueen (MM- ja PM-joukkueen) koirakot. Sunnuntaina sitten muita tavallisia tallaajia. Itse kouluttaja, Richard Curtis, on jonkinlainen koiratanssilegenda tuolta UK:n suunnalta ja kyllähän se huomasi, että muutama koulutus on pidetty ja esitys esitetty.

Richardin viikonloppu oli kaikenkattava ja oikeastaan todella hyvä sekoitus sekä perusteita että vinkkejä siitä, miten päästä sinne seuraavalle tasolle. Curtis painotti ja kertoi paljon omia näkemyksiään hyvin perustellen, mutta sanoi sunnuntaina loppukaneettina, että jos joku asia toimii jo nyt, ei sitä pidä muuttaa vain sen takia, että hän niin sanoo. Ja se on naulan kantaan! If it's not broken, why fix it.

Mitä sain irti omille koirille? Noin neljä A4:sta muistiinpanoja ja erilaisia harjoituksia. Itseasiassa voisin väittää, että Venlalle sain hyviäkin motivaatio- ja palkkausharjoituksia, sekä niitä ihan perustreenejä takataskuun. Keksin muutaman lisäkäytön rekvisiitalle ja muutenkin inspiroiduin. Elviiralle sain testiin jälleen uuden treenimenetelmän, jota kokeillessa hallilla ensimmäistä kertaa eilen, saimme aikaan ihan uudenlaisen ongelman. Ei ihan toiminut.

Richard koitti saada kaikkien tajuntaan sulavaa ohjaajan liikkumista, rekvisiitan käytön vaivattomuutta, musiikin valintaa ja sen hyödyntämistä. Vaikka erilaisia liikkeitä ja niiden opetustapoja käytiinkin viikonlopun aikana sekä freestylen että HTM:n puolelta läpi useita, nekin tukivat tuota ns. kokonaiskuvan opetusta. Palkkaus ja motivointi olivat Curtisille myös isossa roolissa ja niihin hän yrittikin heittää erilaisia tapoja ja toimivaksi todettuja vinkkejä. Enpä ole itse koskaan tehnyt neljän minuutin mittaisia treenejä liikkuen, tehden liikkeitä ja palkaten koiraa hyvästä motivaatiosta.

Positiivista oli koko viikonlopun kestänyt innostus kouluttajan puolelta sekä ne monet, monet treenivinkit, joita lähdetään palastelemaan yksi kerrallaan omassa toiminnassa. Onneksi en jäänytkään pois, vaan olin mukana edes kuunteluoppilaana. Ja sekin oli positiivista, että sai taas uutta virtaa myös koiratanssin myötä tutuksi tulleilta kanssa(terrieri)ihmisiltä!

Mallioppilaat

Eilen oli kauan odotettu Westiekerhon järjestämä koiratanssin yksäripäivä DT-areenalla. Ihme ja kumma, mutta mukanani oli vain Venla! Elviiralle en kaivannut yhtä kipeästi yksäriä (tässä vaiheessa), joten tein ratkaisun keskittyä vain yhteen. Vaikka toki tuli keskityttyä myös muihin yksäreillä olijoihin, paikalla kun hurahti koko päivä.

Venlahan on koiratanssissa AVO-luokassa. Siellä täytyy liikkeiden olla vaativampia, (ohjelmien pidempiä), liikkeitä täytyy olla enemmän ja kokonaisuudessaan vaatimustaso kasvaa. Vennipennin ongelma on ollut liikkeiden vähäisyys ja/tai niiden helppous. Salla-koutsin tehtävänä oli tuoda meille vaikeampia temppuja pöytään. Meillä oli jo kuitenkin niinkin paljon kuin teema, rekvisiitta ja musiikki kunnossa.

Ja Sallahan toi.

Kaikilla on olemassa se oma päänsisäinen laatikko, josta kaivaa omia ajatuksiaan ja jossa niitä yrittää jäsennellä järkevään muotoon. Sen merkitys hämärtyy siinä vaiheessa, kun joku muu tulee paikalle ja heittää vakavissaan täysin käsittämättömältä kuulostavia ajatuksia sen laatikon ulkopuolelta. Juuri näin meille tapahtui eilen. Mutta mikä hauskinta, Venla tuumasi vain, että jaahas ja selvä, kun lähdettiin tekemään jotain ihan hullua. Noin vain muutaman toiston jälkeen työ sujui pikkukoiralta kuin mikä tahansa muukin homma. Onni Venlan kanssa on, että se ei pelkää mitään, eikä sitä oikeastaan haittaakaan mikään. Rekvisiittana meillä on ihan oikea rautalapio eli heikompia voisi hirvittää. Venlalle tosin rekvisiitan kautta valikoitui koko ohjelma, sillä rautalapio on Vennin paras kaveri pihatöissä. Miettikää nyt, miten paras kaivuuapu IKINÄ. Sillä kun nostaa maata lapiollisen, niin alta paljastuu vaikka mitä ihmeitä pienen westien tongittavaksi. Tai talvella, kun sillä hakataan jäistä lunta pienemmäksi, saa pikkukoirakin kaivuuapua omien lumitunneleiden kaivamiseen. Siitä se ajatus sitten lähti.

Kotimatkalla jäsentyi ohjelmakin kasaan ja vaikka edelleen temppujen lukumäärä on alhainen (kun tempo on hidas) ja esitys kestoltaakin lyhyenpuoleinen (ettei se nenä viistä maata), luulen, että onnistuessaan ohjelma saattaa hyvinkin saavuttaa AVOn kriteerit. Tämähän jää nähtäväksi Oulun kisoissa, jossa debytoidaan rautalapion kanssa. Ruhtinaalliset lähes kaksi kuukautta aikaa vielä ketjuttaa ja treenata!

Mitä koiratanssikurssilla tehdään ;) 

Tänään ajeltiin takaisin lakeuksille ja pysähdyttiin Virroilla koirahierojakurssin mallioppilaina. Meidän jengi on käynyt kyseisen kurssin malleina jo vuosien ajan ja onkin mukava saada puhelua "tulisitteko taas". Kurssilaiset hierovat pareittain ei toinen toisen kyljen ja toinen toisen noin tunnin aikana. Luokkatilassa on lattioilla peitot, joiden päällä istuskellaan, kukin koira hierojineen omassa pisteessään. Samassa tilassa on kymmenisen koiraa eli todella hyvää häiriötreeniä. Tosin eipä siellä muuta häiriötä ole, kuin muiden koirien läsnäolo. Kurssin kouluttajat liikkuvat hitaasti ja rauhallisesti tunnin ajan luokkatilassa opastaen ja seuraten kurssilaisten työskentelyä. Eli vaikka itse kurssilaiset eivät vielä ole ammattilaisia, koirat saavat asianmukaista käsittelyä.

Mukana oli trio, Elviira, Venla ja Hilma. Elvin ja Hilman heitin surman suuhun eli ihan yksinään saivat olla vieraiden hierojien kanssa. Itse kun keskityin pitämään Venlaa kynsin ja hampain lattiassa. Villivarsa, mikä villivarsa.

Hilmaa jännitti alkuun, mutta sai sellaiset hierojat, jotka ymmärsivät herkän ja hauraan Himpulan sielunelämää. Elviirasta puolestaan sekä hierojat, että heidän luona käyneet kouluttajat kysyivät vuoron perään, onko se aina noin ylirauhallinen. Elviira. Ylirauhallinen. Kaikkea muuta, mutta Elviira on kyllä oppinut, että hieronta on ihanaa ja minusta on hauska seurata sitä, miten se nauttii. 

Itse hikoilin Venlaa kiinnipidellen. Tai itseasiassa ensimmäinen vartti meni hyvin. Sitten alkoi läähätys ja Venni alkoi psyykkaamaaan itseään. Puolen tunnin ja kolmen vartin välillä alkoi ininä ja yninä ja viimeinen vartti oli täyttä tuskaa ja vastaantaistelua. Ja heti kun pääsi jaloilleen, kaikki oli taas ok, eikä mitään hätää. Venyttelyissä hiljeni kyllä kyljellään vielä viimeisen vartinkin aikana, mutta hieronnan aikana räpiköi kuin kala kuivalla maalla. Sanoinkin vain hierojaoppilaalle, että eikös ole hyvä, kun saa treenata vähän tällaisia haastavampiakin hierottavia. Ei kuulemma ollut pahimmasta päästä ;) 

Hilma onkin meillä nyt sitten koko viikon hoidossa. Tavoitteena opettaa targetti (jolle mennään) ja päästä tekemään ihan vähän putki-rimatonhyppy-aktivointiagilitya :) Elviiralle luettiin hetki lakia kotona, niin sai Hilmakin käpertyä sohvan nurkkaan viettämään lepopäivää. 

Pek... eikun tokotreenit!

Autuaan tietämättömänä mistään muusta kuin että Elviiralla on tänään seitsemänvuotissynttärit ajelin kotiin töistä. Vain huomatakseni matkalla, että A-P-U-A, tänään on torstai ja hämärän muistikuvan mukaan ilmoittauduin illan pekotreeneihin, jotka alkavat puolen tunnin päästä. Nappasin koirat lennosta autoon, ehdittin vielä eläinkaupan kautta hakea ruokaa ja oltiin ajoissa treenipaikallakin. Emme saaneetkaan ketään kokeneempaa mukaan treeneihin, joten lähdimme toisen paikalle tulleen uuden tuttavuuden kanssa paikalliselle raviradalle tokoilemaan.

Ja olipa muuten hyödyllistä!

Venlan paikkamakuu häiriössä, ihan rikki. Venlan paikallapysyminen, kun toinen lähtee, ihan rikki. Venlan häiriönsietokyky kohtuullinen. Ja seuraaminen meni paikoitellen tosi kivastikin, vaikka häiriöihminen huutelikin ihan kaikkea jessiä, eitä ja perkelettä. Tarvitaan siis ehdottomasti enemmän häiriötreeniä tokossa, jos mielitään sinne syksyn BH-kokeeseen.

Ven pääsi sen verran kuitenkin tekemään pekoakin, että otettiin pari haukkusarjaa (toinen oli pitkä ja todella sitkeä, hyvä!), joista sain pari kuvaakin napattua pikku peko-Vennistä.

Muuten alkujäykistelyjen ja rähinöinnin jälkeen likat pääsivätkin laukkaamaan ympäri ravirataa kohteliaan ja varautuneen villakoirapoitsun, Brunon kanssa. Territhän tykkää, kun joku juoksee karkuun ja Brunohan juoksi. Alkujännityksen jälkeen alkoi jopa härnäämään likkoja ja mikäs vieterijalan härnätessä, pakoon pääsi lähes joka kerta.

Aloin yhtäkkiä miettiä, että tämä taisi olla ensimmäinen kerta tänne maaseudulle muuton jälkeen, kun molemmat likat pääsivät leikkimään vieraan koiran kanssa. Siis niin kuin ennen vanhaan! Ollaan tässä välillä leikitty tottakai oman laumanjatkeen ja kavereiden koirien kanssa, mutta että täälläpäin. Ei ole tainnut tapahtua. Superpositiivista oli, että Venla pysyi mukana hyvin, ihan loppumetreillä meinasi lähteä nenän vietäväksi. Muuten oli kuulolla.

Enpä tiedä, olisiko maailman paras koira, Elviirakaan, voinut toivoa paljon parempia synttäribileitä, kuin mustan poitsun jahtaamisleikit ja möyrimiset hiekalla, lumella, kurassa ja kotona. Seitsemän vuotta kuulostaa numeroina pitkältä ajalta, mutta Elviiran kanssa ollaan tehty, nähty ja koettu niin suunnattoman paljon näiden vuosien aikana, että ei tule ollenkaan sellainen tunne, että aika olisi juossut ohi! Ollaan asuttu viidessä eri osoitteessa, harrastettu ainakin seitsemää eri lajia, saatu kymmeniä koira- ja ihmisystäviä, kasvatettu pari koiraa ja hyvästeltykin yksi. Ja mitä kaikkea meillä onkaan edessä tulevina vuosina. Sama meno jatkuu, täysillä eteenpäin, paitsi silloin kun maataan auringossa omalla pihalla. Onnea maailman paras koirani Elviira!